Olen saanut jo kolme kertaa tämän yhdentoista kysymyksen haasteen, ensin Trinalta, sitten Lindsaylta ja vielä Marjalta. Ideana on vastata ensin 11 kysymykseen, jonka jälkeen keksiä 11 uutta kysymystä seuraaville bloggaajille. Koska kysymyksiä oli niin paljon ja osa oli aika saman tyyppisiäkin, karsin niistä törkeästi osan, tässä siis poimittuna 21 kysymystä, jokaiselta muutama;
1. Mistä haaveilet lähikuukausina tapahtuvaksi?
No arvatkaa? Ihan ihan kaikkein eniten toivon, että heinäkuussa postiluukustani kolahtaa paksu kirje Tampereen yliopistosta;)
2. Millainen oli rehellinen ensivaikutelmasi "minusta/blogistani" (risuja ja ruusuja
otetaan mielellään vastaan:))? (kyse siis Trinan blogista)
otetaan mielellään vastaan:))? (kyse siis Trinan blogista)
Blogi erottui kivasti edukseen ja aivan erityisesti ihastelin teidän kaunista kotia. Ja ihastelen edelleen!:)
3. Pidätkö lapsista?
Pidän, mutta ihan vielä en niitä itselleni haluaisi. Joskus tulevaisuudessa kylläkin.
4. Suurin himotus asuste-kategoriasta?
Hermès Birkin beigenä tai Chanelin 2.55 mustana.
Hermès Birkin beigenä tai Chanelin 2.55 mustana.
5. Lempipaikkasi maailmassa?
Oma koti.
Oma koti.
6. Mitä pelkäät?
Läheisten ihmisten menettämistä.
Läheisten ihmisten menettämistä.
7. Missä paikassa ja tilanteessa haluat olla vuonna 2015?
Haluaisin opiskella unelmieni alaa ja olla edelleen onnellisesti yhdessä poikaystäväni kanssa ♥ Toivottavasti opiskelijana olisi varaa vähän myös matkustella.
Haluaisin opiskella unelmieni alaa ja olla edelleen onnellisesti yhdessä poikaystäväni kanssa ♥ Toivottavasti opiskelijana olisi varaa vähän myös matkustella.
8. Paras elämänohje, jonka olet saanut?
Mammalta olen varmasti saanut kaikki parhaat elämänohjeet, mutta hmmm, ei nyt tule mitään yksittäistä mieleen. Yksi mitä äiti aina sanoo mulle kun stressaan tai panikoin, että kaikki kyllä järjestyy, tavalla tai toisella, tuut sen vielä huomaamaan.

9. Mistä pidät eniten kesässä ja mikä taas
siinä ei ole niin kivaa?
Pidän kesässä eniten siitä fiiliksestä. Kesäisin jurot suomalaisetkin tulevat ulos koloistaan ja alkavat hymyillä. Kesällä on myös niin paljon rennompaa kuin talvella. Sen sijaan hyttyset ja paarmat voisi mun puolestani kadota koko maapallolta, tai ainakin mökiltä.

10. Ostaessasi jäätelötötteröä, johon tulee kaksi
jäätelöpalloa, mitkä maut valitset?
Lakristin ja jonkun raikkaan sorbetin. Öh, eivät ehkä sovi parhaiten yhteen, mutta ne ovat kaksi suosikkiani.
jäätelöpalloa, mitkä maut valitset?
Lakristin ja jonkun raikkaan sorbetin. Öh, eivät ehkä sovi parhaiten yhteen, mutta ne ovat kaksi suosikkiani.
11. Jos saisit ylimääräiset 200 euroa shoppailuun,
mihin tuhlaisit ne?
Tällä hetkellä ostaisin varmasti Mulberryn Lilyn jossain vaaleassa ihanassa värissä.
mihin tuhlaisit ne?
Tällä hetkellä ostaisin varmasti Mulberryn Lilyn jossain vaaleassa ihanassa värissä.
12. Oletko penkkiurheilija? Jos olet, niin mitä lajeja seuraat mieluiten ja mitä taas et voi sietää?
En tosiaan ole! Paitsi pakosta, taloudessamme asuu yksi urheiluhullu, joten tässä on tullut väkisinkin tuijotettua niin lätkää kuin jalkapalloakin. Inhoan myös urheiluruutua, mulla on puhekielto aina silloin kun se tulee....
13. Missä maassa ja kaupungissa haluaisit asua mieluiten, jos mikään ei olisi esteenä?
Olisi ihanaa saada asua esimerkiksi jonkun Californian todella paljon Suomesta poikkeavassa rennossa ilmapiirissä ja lämmössä. En silti haluaisi asua koko loppuelämääni ulkomailla.
Olisi ihanaa saada asua esimerkiksi jonkun Californian todella paljon Suomesta poikkeavassa rennossa ilmapiirissä ja lämmössä. En silti haluaisi asua koko loppuelämääni ulkomailla.
14. Paras pikaruokaravintola?
Subway! Ehkä siksikin, että uskottelen aina itselleni, että se olis muka jotenkin terveellisempää kuin esim. pizza tai hampurilaiset;)
Subway! Ehkä siksikin, että uskottelen aina itselleni, että se olis muka jotenkin terveellisempää kuin esim. pizza tai hampurilaiset;)
15. Lemppari tv-ohjelma lapsuudessasi?
Nyt päälimmäisenä tulee mieleen Vili Vilperi:D Muistan edelleen sen tunnuslaulun!
Nyt päälimmäisenä tulee mieleen Vili Vilperi:D Muistan edelleen sen tunnuslaulun!
16. Nettikauppa, josta shoppailet useiten?
Feeluniquelta tulee useiten tilattua hiusjuttuja. Vaatekaupoista varmaankin Shopbop, vaikka sieltäkin olen tilannut vain kolme kertaa. En kauheasti käytä nettikauppoja vaatteiden ostoon.
17. En ole koskaan…?
Ollut festareilla! Ne ei vaan jotenkin oo mun juttu:D
18. Miksi aloitit bloggaamisen?
Olen lukenut blogeja jo tosi kauan. Ihan ensimmäinen blogi, jota luin taisi olla Lintun blogi, ihan silloin alussa, kun hän sen aloitti. Myös Charin blogia olen lukenut tosi tosi kauan. Touhu on tuntunut alusta asti mielenkiintoiselta. Au pair aikanani kirjoitin lähinnä läheisilleni tarkoitettua blogia ajastani siellä ja kun tulin kotiin jäin kaipaamaan kirjoittamista. Tällainen hömppäblogi oli minulle luonnollinen tapa jatkaa kivaa harrastusta muiden samanhenkisten ihmisten kanssa.
19. Mitä söisit viimeiseksi ateriaksesi?
Varmaan karkkia:D
20. Lämpimin muisto elämässäsi?
Asuttiin lähes koko mun lapsuus isossa maalaistalossa ja meillä oli iso piha. Kaikki naapuruston lapset kerääntyi meille leikkimään pihaleikkejä, koska maalaistalon pihapiirin useissa ulkorakennuksissa oli monia hyviä piilopaikkoja esim. kirkonrottaa varten:) Mulla on kaksi nuorempaa sisarusta joten äiti oli kotona kun tulin koulusta ja leipoi pannaria ja pullaa. Muutenkin muistelen lapsuuttani ylipäätään tosi lämmöllä, mulla oli tosi ihana ja turvallinen lapsuus, siitä kiitos kuuluu vanhemmilleni ♥

21. Jos saisit olla päivän mies, mitä tekisit?
Joisin bisseä, kattoisin lätkää ja menisin äijien kanssa baariin rellestämään, koska haluaisin tietää, että onko se oikeasti niin kivaa, että poikaystäväni on pakko tehdä sitä joka viikonloppu:D
Tässä vielä omat kysymykseni;
1. Mitä ruokaa et voi sietää?
2. Jos saisit viettää päivän kenen tahansa henkilön nahoissa, kuka olisit?
3. Mikä on ollut pahin tyylimokasi ikinä?
4. Mikä on suurin haaveesi?
5. Mihin kiinnität ensimmäisenä huomiota miehessä?
6. Mitä asiaa kaipaat lapsuudestasi?
7. Mitä sinulla tarttuu useimmiten mukaan kaupan karkkihyllyltä?
8. Mikä luonteenpiirteesi ei välttämättä tule kaikkein eniten esille blogin kautta?
9. Oletko enemmän laukkutyttöjä vai kenkätyttöjä?
10. Mistä sarjasta sinun on pakko nähdä jokainen jakso?
Jee, kiitos, mä en ookaan saanu tätä haastetta vielä! Kivoja vastauksia sulla. :)
VastaaPoistaNo hyvä, haaste meni sitten ihan oikeaan osoitteeseen!:) Eli ole hyvä vaan!
PoistaEt sit vaikeampia kysymyksiä keksinyt! No ei, eiköhän noihin oo hauska vastailla ;) Ja niinku Kersti sanoki jo, niin sun vastauksia oli aika kiva lukea, ku oot nii söppänä! :)
VastaaPoistaHih, no mut hyvinhän sä sait vastattua!:)
PoistaHaha, ihana toi nro 19 vastaus. :D Viimeinen ateria olisi varmaan mullakin karkkipussi!
VastaaPoistaKiitos haasteesta, mahtavia kysymyksiä olet ainakin keksinyt! :)
Hah joo, siinä vaiheessa kun ei olis enää niin väliä niin ahmisin varmasti kiloittain makuunin antimia:D Oleppa hyvä, mielenkiinnolla ootan sun vastauksia!;)
PoistaKiitos haasteesta :) Yritän postailla vaustauksia mahdollisimman pian!
VastaaPoistaOle hyvä!:)
PoistaMullakin on ollut kolmen haasteen vastaukset työn alla luonnoksissa jo jonkin aikaa ja olen koko ajan miettinyt, ettei kukaan jaksa lukea niitä kaikkia.. :D Minäkin taidan siis tiivistää sitä hieman!
VastaaPoistaNauratti taas, kun tässä olisi muutama kysymys, jotka itsellänikin on haasteessa ja vastaukseni on ihan sama :D Mm. Subway ja Vili Vilperi on kovia juttuja ;) Enkä minäkään ole yhtään festari-ihminen! Ja kyllpä hihittelin tuolle vikalle kohdalle :D
Hahaha ei voi olla totta!:D siis alan kohta epäileen että oot mun joku salainen kadonnut siamilaiskaksonen:D Kuin hyvä oli Vili Vilperi hih!:P
PoistaMÄKÄÄN EN OO IKINÄ OLLUT FESTAREILLA ! jei !! en oo ainot outolintu :-D tai no oon ollu ruisrockissa joskus 2vuotiaana, sillon ku se oli vähän erilainen tapahtuma ku tänä päivänä, joten sitä ei lasketa. oon vaan jotenkin aina nää vuodet kun siellä(ruisrockissa siis, turkulainen ku oon) "olis kuulunut olla" niin oon ollut ulkomailla(yleensä kilttinä tyttönä koiranäyttelyssä)tai sitten töissä.ja sitten ei oo ikinä tullut lähdettyä minnekkään kauemmas festaroimaan.jotenkin haluun laittaa rahat johonki muuhun.ja kun en oo ikinä ollu missään festareilla, niin en osaa sinne kaivatakkaan :-D ja vastaillaan hei viikonloppuna sun kyssäreihin(jaiks panikoin jo nyt muutamaa noista)kun meijän kamut on palannu suomeen ja ollaan saatu toi vika reportti pois käsistä :-)
VastaaPoistaMun kotikaupungissa taas ei järjestetty mitään festareita, niin voi olla etten sikskään oo menny, mutta eipä kyllä oo mun juttukaan. Siellä menee törkeesti rahaa, käytän sen kans mielummin johku muuhun, esim. uuteen laukkuun;D Joo hei ei mitään kiirettä, nauttikaa teidän kavereitten seurasta nyt kun voitte!:)
PoistaHihi! Osuvia vastauksia sulla! Varsinkin tuo nro. 21. :) :)
VastaaPoistaHih no joo, haluaisin kyllä tosiaan välillä tietää mitä noitten miespuolisten henkilöiden päässä liikkuu!;)
PoistaLiekö sitä saa ikinä selville..In a meanwhile..Mulberry-postukset saa kannatusta täältä suunnalta! :)
Poista" Joisin bisseä, kattoisin lätkää ja menisin äijien kanssa baariin rellestämään, koska haluaisin tietää, että onko se oikeasti niin kivaa, että poikaystäväni on pakko tehdä sitä joka viikonloppu:D "
VastaaPoistaAivan loistava vastaus, pisti hymyilyttämään. ;)
Juu, kyllä se vilivilperi-biisi menee varmaan edelleenkin melkein ulkoa. heh.
Hih, no välillä kummastuttaa tuo miesten järjenjuoksu niin siihen olis kiva päästä vähän perille!;D Vili Vilperi oli ihan super! Nykyajan lastenohjelmat on niin huonoja verrattuna niihin joita tuli kun olin pieni!
Poista