2012/07/12

pretty ballerinas pop up-store

Treffasin eilen kaupungilla kaveriani ja päätin samalla kipaista 
Esplanadille avattuun Pretty Ballerinas pop up-storeen. Olin ottanut kamerankin mukaan, jotta saan otettua teille pieniä maistiaisia siitä, miltä siellä oikeen näyttääkään. Ja oikein söpöltähän siellä näytti. Pinkkiä, kristallikruunuja ja kauniita kenkiä, kelpaa ainakin mulle;)

Minusta tällaiset pop up-storet ovat kyllä aivan loistava keksintö, varsinkin Suomen kokoisessa paikassa, jossa ei mitenkään liikaa kivoja liikkeitä ole. Juttelin myyjän kanssa ja hän kertoi liikkeen pysyvän pystyssä noin kolmisen kuukautta, joten kauempaakin tulevat ehtivät ehkä jossain vaiheessa piipahtaa liikkeessä, mikäli se kiinnostaa. Lisäksi hän kertoi, että loppukuusta liikkeeseen tulee paljon uusia malleja ja kokoja, joten silloin kannattaa olla valppaana. 


Olisin löytänyt vaikka kuinka monet ihastuttavat tossut, tarjolla oli niin nudea, mustaa, kiiltonahkaa, tikkauksia, paljetteja kuin rusettejakin. Kokeilinkin yhtä nudea, kiiltonahkaista paria, mutta törmäsin taas tähän ärsyttävään jalkaongelmaani, toinen kenkä kun oli sopiva, toinen tippui jalasta tai puristi. Täytyy ehkä piipahtaa kuun lopulla liikkeessä uudestaan ja kokeilla kenkiä vielä jonkunlaisen puolipohjallisen kanssa. 


Eli jos söpöt ballerinatossut kiinnostaa, ei muuta kuin vierailemaan liikkeeseen!:)

8 kommenttia:

  1. Kiva tietää, että liike on niinkin kauan pystyssä, ehtii käydä fiilistelemässä. Pretty Ballerinas kuuluu Jaime Mascarón kanssa samaan konserniin, joten laatu ja lesti ovat varmasti taattu. Suloisia malleja esillä, voih! Omat ajatukset alkavat kuitenkin kääntyä jo syksyyn, ja saappaisiin... : ) Mukavaa viikonloppua suloiselel Lilille! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä Jaime Mascarónista en ollut koskaan kuullutkaan, pitikin oikein googlettaa:) Olivat kyllä hyvän tuntuiset jalassa, ainoa ongelma tosiaan oli taas nuo mun eripari jalat...:/ No tällaisessa säässä ajatukset on väkisinkin kyllä jo syksyssä! Varsinkin kun mulla alkaa huomenna työt loman jälkeen, niin tuntuu kyllä niin syksyiseltä että.. Juuri eilen mietin palmikkoneuleita ja ratsastussaappaita:D Puuh tätä Suomen kesää! Kivaa viikonloppua sinnekin Marjukka!:)

      Poista
  2. Tosi kauniita kuvia! Itse ajattelin ensi viikolla mennä ihastelemaan näitä ballerinoja! Omat mustat vanhat sopivasti sanoivat sopimuksensakin irti, joten on hyvä "tekosyy" shoppailuun! :D Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elle-Marie! Mene ihmeessä, ehkä sulla tarttuu jotkut ihanat mustat tossut mukaankin;D Kivaa viikonloppua!:)

      Poista
  3. Hienot kuvat olet ottanut liikkeestä ! Täytyy käydä kurkistamassa,jos löytyisi jotain sopivaa :) Ihanaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Kannattaa käydä liikkeessä ihastelemassa, vaikka ei mitään löytyisi, liike oli aika söpöä katseltavaakin:) Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. Oi mikä unelma! Upeita kuvia, koko blogi täynnä :)
    Laitoin omaan blogiini pienen tunnustuksen sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emmi!:) Kävinkin kurkkaamassa, kiitos paljon tunnustuksesta!<3

      Poista

Kiva kun kävit ja piristit kommentillasi!:)