16. lokakuuta 2012

hyvinvointia iholle

Olen jo pidempään halunnut kokeilla ihon kuivaharjausta tavallisen kuorimisen ja rasvailun lisäksi. Olen lukenut siitä paljon positiivisia kommentteja ja sainkin nyt vihdoin hommattua kyseiseen hommaan tarkoitetun harjan.

Ja voi pojat, enää ei kyllä ole paluuta vanhaan! Alkujärkytyksen jälkeen (tuntui että koko iho lähtee irti ja olisin varmastikin tarvinnut jonkun hengityssuojan, sen verran kylppärissä pöllysi.. en edes tiennyt, kuinka järkyttävässä kunnossa ihoni oli:D) harjailu olikin ihan kivaa ja positiiviset vaikutukset tuntuivat heti. Ihoa alkoi kihelmöimään ihanasti ja oikein tunsi, kuinka veri alkoi kohisemaan suonissa.. Harjailun ja rasvailun jälkeen olo oli vielä pitkään hassu, sellainen virkistynyt, ihan oikeasti!:D

Nimensä mukaisesti harjaus tehdään tosiaan kuivalle iholle, vaikkapa illalla ennen suihkua. Harjaaminen aloitetaan alhaalta ylöspäin ja tehdään pyöriviä liikkeitä. Harjauksen kesto kannattaa olla n. 5-10 min ja sen voi tehdä vaikka joka päivä. Itse yritän kuitenkin jaksaa tehdä tän edes pari kertaa viikossa!;)

Ihoa saa harjata aika reippaastikin, niin että iho oikeasti punoittaa ja hieman "kuumottaa". Harjaksi kannattaa valita ihan kuivaharjaukseen tarkoitettu harja, joka on valmistettu luonnonharjaksesta. Omani tilasin Feeluniquelta (tarkalleen ottaen tämä harja). Harjauksen ja suihkun jälkeen iho kannattaa rasvata kunnolla.


Oletko kokeillut kuivaharjausta? Jos et, niin suosittelen ehdottomasti, aivan paras keino hemmotella itseään kotona!:)

30 kommenttia:

  1. En ole vielä kokeillut, mutta olen kovasti suunnitellut! Olen kanssa kuullut kuivaharjauksesta paljon hyvää, ja vielä tuo mainitsemasi "virkistynyt olo" kuulostaa todella lupaavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tämä oli pitkään vaan suunnittelun asteella, kunnes kerran Feeluniquelle tilausta tehdessä muistin onneksi harjankin!:) Joo, ton virkistyneen olon tunsi jo heti ensimmäisellä kerralla, aivan ihanaa!

      Poista
  2. Kiva blogi sinulla,liityin mukaan. Kuivaharjausta en ole kokeillut vaikka monesti olen siitä lukenut. Ehkä nyt pitää testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Satu! Tervetuloa mukaan:) Kannattaa testata, pitkäjänteisellä harjauksella on hurjasti positiivisia vaikutuksia!

      Poista
  3. Sulta tulee kokoajan postauksia aiheista, jotka ainakin omassa mielessäni pyörivät paljon, joten ihana lukea taas tästäkin! On ollut varmaan pari vuotta mielessä ostaa kuivaharjausharja, mutta ei sitten ole tullut vastaan niin sanotusti ;) Olen ihan varma, että omakin ihoni siitä hyötyisi. Olisi pitänyt aloittaa jo 10 vuotta sitten... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhhee, nyt sitten äkkiä hommaamaan oma harja ja harjailemaan, lupaan ettet pety!;) Feeluniquella oli kivan edullisia harjoja, esim. Body Shopissa näin paljon kalliimpia..

      Poista
    2. Hyvä tietää, että Feeluniquelta saa noita harjoja noinkin edullisesti! Itse nimittäin etsin tuollaista kuivaharjaa ennen kesää joka paikasta, mutta löysin vain jotain yli 20e harjoja :O Juurikin The Body Shopissa ne olivat tosi kalliita! Sitten se jäi ostamatta kokonaan... mutta täytyypä tilailla tuolta, kiitos vinkistä! :)

      Poista
    3. Mäkin löysin vaan Body Shopista, ja oli kyllä tosiaan aika tyyriitä:/ Mutta onneksi feelunique ei pettänyt tälläkään kertaa!:) Ole hyvä vaan, kivaa jos näistä vinkeistä oli hyötyä:)

      Poista
  4. Pyh pah, sulla mitään selluliittia ole! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, kyllä multakin sitä valitettavasti löytyy!;D Eiköhän se ole lähes jokaisen naisen riesa, vaikka olisi kuinka täydellinen kroppa tahansa!:)

      Poista
  5. Mä kuivaharjailen ihoani aina ennen etelän matkoja parin kolmen viikon ajan ennen lähtöä. En joka päivä, mutta muutamaan otteeseen viikossa. Voin suositella! Rusketus nimittäin on mulla pysynyt paljon kauemmin ja tasaisempana kun kuollut ihosolukko on kunnolla poistettu ennen auringonottoa! Kosteutusta kyllä mun ihoni ainakin vaatii sitten runsaammin, se onkin ainoa miinuspuoli jonka keksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo uskon, että auttaa juurikin tuohon tasaisemman rusketuksen saamiseen!:) Mä olen ennen kuorinut ihoa ahkerasti ennen etelän matkoja, mutta eihän siitä ole mihinkään, nyt kun olen tähän tutustunut.. Kosteutus on kyllä munkin kropalle ihan ehdoton harjailun jälkeen!:)

      Poista
  6. Mulla on ollut projektina aloittaa tämä jotain 10 vuotta... :D Kuinkas pehmeä/kova ton harjan pitäisi olla? Jospa sitä vaikka nyt, tämän innoittamana, saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt vaan sitten härkää sarvista!;D Hmm, mitähän mä tohon sanoisin, en oikein tiedä kun mulla on kokemusta vain tästä yhdestä harjasta.. Mutta kyllä tuo mun mielestä aika kova ja karhea on.

      Poista
  7. Itse jätin ihon kuorintavoiteilla läträilyn jo kymmenen vuotta sitten ja siirryin harjaamiseen. Karkeat voiteethan ovat oikeasti täysin kilpailukyvyttömiä kuivaharjaamisen kanssa.
    Tuo ihon pölyäminen on aika inhottavaa, ja sitä valitettavasti tulee aina pitkien harjaustaukojen jälkeen. Mutta kun kerrankin viikossa jaksaa käsittellä kropan (jakaa vaikka homman eri päiville), ei pölyä enää lopulta edes huomaa.
    Talvella harjaus on hyvä keino pysyä lämpimänä ja saada juurikin veret virtaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sä ole ollut oikein edelläkävijä, mä hoksasin tän homman vasta ihan pari vuotta sitten!:) Ja huomasin kanssa kyllä heti, että ei noista kuorintavoiteista oo tän rinnalla mihinkään!

      Heh, mä ekaks ihan pelästyin tuota pölyämistä, mutta seuraavilla kerroilla pölyä ei tosiaan enää irronnut niin paljon:)

      Poista
  8. Itselläni on kuivaharja, mutta olen todella laiska käyttämään sitä. En ymmärrä miksi sitä ei tule käytettyä vaikka tietää, miten hyvää se tekee iholle ja pintaverenkierrolle. Ihminen on joskus aika hölmö ;) Olen myös harkinnut hankkivani kasvoille tarkoitetun kuivaharjan. Ehkä sitten jossain vaiheessa, kun olen ensin saanut suoritettua aspiriinikuorintakuurin, jolle hetki sitten ryhdyin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä vähän laiskottaa;) Mä mietinkin jo että onko kasvoille tarkoitettu myös omia harjoja, sellainen voisi olla kanssa tosi hyvä! Hmm, tollaisesta en olekaan koskaan kuullut, mielenkiintoni heräsi, mikä juttu tuo on?:)

      Poista
    2. Aspiriinikuorinnasta löytyy netistä paljon tietoa. Itse olin siitä jo lukenut jostain ja lopulta amerikkalaisessa Lääkärit-sarjassa lääkäri suositteli sitä keratosis pilarikseen, josta itse kärsin. Luin myös tänään netistä, että ei ehkä kannattaisi tehdä niin kuin jotkut, että sekoittavat aspiriinin vielä Freemanin ananasnaamioon, joka sisältää AHA-happoja. Siten yritetään saada "superkuorinta" aikaiseksi. Eli turvallisemmin vain aspiriini murskaksi ja vettä sekaan ja kasvoille kevyesti kuorien. Se siis kuorii paksuuntunutta sarveiskerrosta ja voi parhaimmillaan jopa rauhoittaa akneihoa. Googlettamalla löytyy varmasti lisääkin tietoa vielä :)

      Poista
    3. Oho! En tosiaan ollut tollaisesta kuullut, mutta vaikuttaa lupaavalta ja kaiken lisäksi oikein halvalta ja helpolta tavalta!:) Pitäisikin ehkä kokeilla! Kiitos vaan vinkistä!

      Poista
  9. En ole kokeillut, mutta nyt ehdottomasti haluan! Olen jo aikaisemmin jostain lehdestäkin lukenut, että kuinka hyväksi se on. Pitääkin seuraavan kerran kaupoilla ollessa pitää silmät auki!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa jos innostuit!:) Joo silmät auki jos näkyisi halpoja harjoja (tänne saa myös vinkata), mutta jos ei, niin tuolta feeluniquelta sai kyllä tosiaan aika edullisesti noita, ja tilaaminen on superhelppoa!:)

      Poista
  10. Kun luin tämän postauksen, tuli heti mieleen että minähän omistan tuollaisen harjan! Sain kaasoiltani vuosia sitten polttareissa morsiussaunan yhteydessä body shopin ihanan hemmottelukorin, josta tuotteet meni hetkessä, mutta harja ei koskaan päässyt käyttöön. Harja on pyöriskellyt milloin missäkin kylppäritavaroissa jne, mutta päätynyt lasten lelukoriin (juu...), josta sen eilen illalla kävin nappaamassa. ;) Kylläpä virkisti! Oma ihoni on heti ilmojen viilennyttyä kuiva ja sitten sitä tulee aivan huomaamatta raavittua. Kuivaharjaus poisti koko raapimistarpeen. Tästä tulee minun "ennen saunaa" -rutiinini! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi ihana, voi lapsiraukkoja kun äiskä vei lelun pois!;D Mukavaa että tästä oli hyötyä, nyt ei muuta kuin rutiiniksi viikoittainen hemmotteluhetki ja omaa aikaa!:)

      Poista
  11. Ooooh, sait mainostettua niin hyvin, että huomasin eilen kaupungilla pyöriessäni katselevani samalla myös tätä ihanuutta. Ekaa kertaa kun kuulin edes tällaisesta, multa mennyt ihan ohi :o Body Shopista löysin myös tuon 20 € maksavan, joten se jäi vielä harkintaan.

    Olisi kiva tietää onko naamalle olemassa omanlaista, vähän pehmeämpää harjaa. Tätä tuskin uskaltaa naaman lähelle näyttääkään :)

    Kiitos vinkistä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, hieno homma!;D Joo, noi Body Shopin oli aika ylihinnoiteltuja, toivottavasti löydät edullisemman.. Kasvoharjoihin en ole vielä kerennyt perehtymään, mutta joku tuossa ylempänä jo vinkkasikin, että sellaisiakin on olemassa! Seuraavaksi voisin kyllä sellaisen hankkia, tuolla kun ei tosiaankaan kannata kasvoja alkaa harjailemaan:D

      Voi oleppa hyvä, kiva jos tästä oli hyötyä!:)

      Poista
  12. Hih, mä taidan kans liittyä harjaajiin :D
    Tänä vuonna olen Turkin matkoilla joka kerta käynyt hamamissa (turkkilainen sauna). Huh sitä ihon määrää mikä irtoaa :D Nyt kun sinne ei pääse niin on pakko ottaa harja käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeij!:D Joo, lupaan että tässäkin iho pöllyää (yäk:D)!

      Poista
  13. Ei vitsi, en ole ikinä kuivaharjaillut itseäni, mutta nyt kyllä teen sen! Hyi, pelottaa vähän etukäteen ajatella, että miten paljon multa ihoa lähtee, kun toooodella harvoin kuorin muutenkaan itseäni. Kiitos vinkistä ja hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen lämpimästi kokeilemaan, mäkin koin oikean valaistumisen!;D Kivaa viikonloppua Ulla!:)

      Poista