22. marraskuuta 2012

lahjoja läheisille

On tullut taas se aika vuodesta, kun pitää alkaa miettimään lahjoja läheisille. Tai siis saa alkaa siinä tapauksessa, että mieli pursuilee hyviä ideoita. Jos taas pää lyö lahjaideoiden kohdalla tyhjää, lahjojen ostaminen on täyttä tuskaa.. Mun on oikeastaan aina ollut aika helppoa keksiä lahjoja poikaystävälleni, mutta vanhemmat sen sijaan ovatkin jo vaikeampi juttu. Heillä on jo kaikkea, joten mielikuvitusta saa kyllä laittaa peliin! Tässä tulisikin muutamia ehdotuksiani niin mies- kuin naispuolisille läheisille.

Poikaystävälle, kaveripojalle, veljelle, isälle, vaarille..





Ipad olisi ainakin tähän talouteen erittäin toivottu lahja, mutta aika hintava sellainen. Jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićista kertovasta kirjasta olen saanut kuulla jo loputtomiin, joten uskon, että se olisi monen muunkin urheiluhullun miekkosen mieleen. Miehet tuppaavat usein tykkäämään eniten käytännöllisistä lahjoista, joten erilaiset miesten kosmetiikkapurnukat (mies ei välttämättä tule itse niitä ostaneeksi, mutta ainakin meillä ne ovat olleet kovassa käytössä saamisen jälkeen) tai pehmeät paketit ovat varmasti mieleisiä. Mikäli ei halua ostaa materiaa, suosittelen tutustumaan Elämyslahjat.fisivustoon. Extreme-kokemuksia rakastava olisi varmasti innoissaan tandem-hypystätai kalliokiipeilystä. Entä miltä kuulostaisi romanttinen yö iglussa Levillätai suklaatastingkahdestaan kultin kanssa? Jokin tuollainenhan olisi paras lahja, sillä niistä hyötyisi itsekin;D



Tyttöystävälle, ystävälle, siskolle, äidille, mummolle..



En tiedä onko täällä ketään miespuolisia lukijoita, mutta itse olisin ainakin innoissani, jos saisin poikaystävältäni mieleisiä koruja tai kauniin yöasun. Kosmetiikkaa rakastavalle voisin ostaa jotain ihania kosmetiikkapurnukoita tai Lauren Conradin Beauty-kirjan. Innokas sisustaja taas olisi varmasti iloinen omantyylisestä sisustuskirjasta, pehmeistä tekstiileistä tai klassikkoastioista. Ja veikkaan, että kukaan nainen ei panisi pahakseen esimerkiksi lämminkivihierontaatai suklaakasvohoitoa!;)

Mä en ole vielä yhtään joululahjaa ostanut, mutta monesta on onneksi jo idea. Aion ehdottomasti harkita tänä vuonna myös "aineettomia" lahjoja, kaikilla kun tuntuu sitä tavaraa jo olevan yllin kyllin.. Oletteko te jo ostaneet joululahjoja? Hyviä vinkkejä saa taas jälleen kerran jakaa kommenttiboksissa!;)

postaus sisältää mainoslinkkejä

10 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea nuo "aineettomat" lahjat, tollaisesta sivusta en ollutkaan ennen kuullut:). Iglu-yöhän olisi ihana aika kallis vaan, mut oispa romanttista mennä tollaiseen miehen kanssa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, iglu-yö kuulostais niiiin ällöromanttiselta että huh!;D

      Poista
  2. Mäkin haluaisin lukea tuon Zlatan-kirjan. Luin sitä pätkän jossain kesän EM-kisa lehdessä ja se vaikutti tosi mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ja mä kun tietty ajattelin tyypilliseen tapaani, että tollainen vois kiinnostaa vain poikia:D Mutta joo, kuultu on että on kuulemma ihan superhyvä kirja!:D

      Poista
  3. Kivoja ideoita! Itse asiassa ostin tänään ekan lahjan, legoja kummipojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, hyvä alottaa ajoissa, niin ei tuu sitten kiirus, milloinkohan mä kerkeäisin kaupoille:)

      Poista
  4. Lisäyksenä vielä tuohon edelliseen viestiin, että tällainen nimimerkki nyt tästä lähtien. Piipahda joskus katsomaan :-)

    VastaaPoista
  5. Ihania ideoita :) Oon himoinnut noita korvakoruja jo jonkun aikaa mutta en oo koskaan tilannut mitään Suomen ulkopuolelta niin mietin vaan että ootko ite tilannu sun korvikset tuolta Shopbobilta? :) Sujuko ongelmitta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noi ja suosittelen kyllä lämpimästi, ovat korvissani lähes joka päivä!:) Mä oon ostanut toiset omistani (mulla on kultaiset ja hopeiset) Pariisista ja toiset tilannut juurikin tuolta Shopbopilta, ja sujui kyllä ihan ongelmitta tilaaminen:) Tuo on niin pieni summakin, ettei tullut muistaakseni niitä verojakaan päälle:)

      Poista