7. marraskuuta 2012

valkoisen teen tuoksua kotiin

Koska kodin tunnelma luodaan pienillä asioilla, ostin meille ihanan huonetuoksun Pentikiltä. Valkkasin tuoksuksi Valkoisen teen.


Tuoksua kuvailisin raikkaaksi ja puhtaaksi. Tuoksu on myös juuri sopiva, siitä ei tule millään tavalla pää kipeäksi (lisäksi tuoksun voimakkuutta voi vähän säädellä laittamalla tikkuja vähemmän tai enemmän), eikä sitä oikeastaan edes haista kotona oleillessaan. Kotiin tullessa vastassa on kuitenkin mitä ihanin tuoksu ja minusta on kivaa, että meille tulleet vieraat ovat kyselleet, että mikä on tämä ihana tuoksu?


Valkoisen teen lisäksi löytyi ruusun, liljan sekä sitruunaruohon tuoksua, joista viimeinen oli myös aivan ihana, mutta en halunnut sitä ottaa, sillä siinä oli väärän värinen etiketti (vihreä)!;)


22 kommenttia:

  1. Kiitos käyttökokemuksen jakamisesta :) Olen hetken jo miettinyt eri huonetuoksujen välillä ja taidankin tänään kipaista jo Pentikin puolelle hakemaan tuon valkoisen teen.

    Olet muuten ihan oikeassa, sitruunaruohon etiketti on ihan väärän värinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, mielelläni vinkkaan jos olen jostain tuotteesta tykännyt!:) Joo, ei sovi se vaaleanvihreä yhtään meidän sisustukseen!;D

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Vaikka kuinka hinkkaisia kaikenmaailman pesuaineilla, niin jostain syystä kotona tuntuu aina olevan vähän tunkkainen ilma, ellei sitten pese pyykkiä konekaupalla, jolloin sen hetken ilmassa tuoksuu puhdas pyykki. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä!:) Oi olispa ihanaa, jos kotona ois aina puhtaiden pyykkien tuoksu.. Vaikka jotenkin mulle tulee tosta tuoksusta just ehkä mieleen puhtaat pyykit, en tiedä miksi? Ehkä se on niin kivan raikas:)

      Poista
  3. Haa, kiitos vinkistä! Tuollaisen tahtoo myös :) Tosin en yhtään osaa edes kuvitella miltä tuoksuu valkoinen tee :) Sitruunaruoho olisi ihana, pitää vaan pitää pullo piilossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheee, tehokasta blogimainontaa!;D Vaikka tää ei kyllä ollut millään tavalla maksettu mainos:D Meneppäs tuoksuttelemaan, se tuoksuu mun mielestä ainakin raikkaalta:) Näitä oli sellaisia spray-pullojakin, varmaan hyviä esim. vessaan.

      Poista
  4. Oi, en tiennytkään että pentikillä on noita tuoksuja! :) Pitääpä käydä siellä! Mulla on nimittäin ollut partylightilta ja dermoshopilta huonetuoksuja mutta ne on nyt loppunut :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo on uusia Pentikin mallistossa!:) Mulla ei oo ollutkaan tätä ennen kun tuoksukynttilöitä, joten muista ei oo kokemuksia..

      Poista
  5. Hahah meillä on Siirin kanssa joka huoneessa eri tuoksuinen huonetuoksu :D Melkoinen tuoksuelämys kun kävelee huoneesta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaha, no joo ei käy ainakaan tylsäks hajuaistille!;D

      Poista
  6. Tuo on ihanan tuoksuinen, tuoksuttelen sitä aina kun käväisen Pentikillä :) Olen kuitenkin jättänyt ostamatta kun olen pelännyt pääkipua, mutta ehkä nyt voisi uskaltautua jos sinä et ole kokenut sitä mitenkään pääkivulle altistavana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no nyt sun pitää sitten käydä nappaamassa se kotiinkin, niin ei tarvii siellä käydä tuoksuttelemassa!;) Mulla ei ainakaan oo mitenkään alkanut särkemään toi päätä, en tosin oo laittanut kaikkia tikkuja tuonne kerralla, joten voi johtua siitäkin..

      Poista
  7. Noita Pentikin tuoksuja olen myös katsellut, mutten vielä ostanut. Nyt voisi uskaltautua. :) Muiden firmojen tuoksuja on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, mun mielestä ainakin kivoja tuoksuja!:)

      Poista
  8. Moikka! Käytätkö talvisin pipoa, jos niin millaisia? :) Ajattelin kun sulla on niiin ihanan klassinen tyyli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovilla pakkasilla käytän kyllä!:) Mulla ei kauhean montaa pipoa ole, mutta kaikki ovat vähän sellaisia löysempiä, inhoan sellaisia tiukkoja, jotka jää vain päälaelle keikkumaan:D Yksi pipoista näkyykin tässä postauksessa; http://lililii.blogspot.fi/2011/09/lamminta-paalle.html. Voin tehdä jotain pipopostausta jos sellainen kiinnostaa?:)

      Poista
    2. Joo, pipo postaus kuulostaa hyvältä! :)

      Poista
    3. Kiva kuulla, se keikkuukin jo tuolla luonnoksissa, yritän saada tehtyä jossain vaiheessa!:)

      Poista
  9. Hei Pentikistä puheenollen, niin eikö sinulla ollut ne sisustustikapuut? Milloin olet ne ostanut, kun en ole enää mistään Pentikin liikkeestä niitä löytänyt :( Ainoastaan sellaiset vaaleat, bambua olevat ja jotkut toiset puiset olen nähnyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo:) Oon ostanut ne joskus 2011 kesällä muistaakseni. Pentikin sivuilla näytti ainakin olevan aika samantyyppistä mallia; http://www.pentik.com/fi/products/kalusteet/Sivut/Product.aspx?Catalog=VCNK60&ProductID=5TIK53233B1%28Pentik+Base+Catalog%29

      Mun versioissa on sellanen jalusta, mutta muuten noi näyttäis samanlaisilta. Kannattaa kysellä Pentikin liikkeistä, tossa sivuilla luki että saatavilla myymälöistä:)

      Poista