19. joulukuuta 2012

jouluinen rocky road

Postin kautta lähetin tänä vuonna muutaman perinteisen joulukortin, mutta niiden lisäksi halusin yllättää työkaverini tällaisilla makeilla joulukorteilla. Tein annoksen Rocky Roadia jouluisella twistillä lisäämällä joukkoon hieman piparkakkupaloja. Sujautin herkut vielä söpöihin pusseihin, ja nopea ja helppo joulumuistaminen oli valmis.

Rocky Roadhan on maailman helpoin tehdä ja sitä on myös helppo varioida vaikka millä mitalla, mutta tässä kuitenkin ohje, millä tein oman versioni. Jos suklaasta haluaa vielä jouluisempaa, sulan suklaan joukkoon voi vaikka lisätä jouluisia mausteita kuten kanelia, neilikkaa ja kardemummaa.

Jouluinen Rocky Road

-300g maitosuklaata
-130g valkosuklaata
-90g vaahtokarkkeja
-1dl suolapähkinöitä
-2dl piparkakunmuruja

Sulata suklaat eri astioissa. Murskaa pähkinät ja piparit, paloittele vaahtokarkit hieman pienemmiksi. Levitä leivinpaperilla vuorattuun astiaan kerroksittain eri suklaita, piparia, vaahtokarkkeja ja pähkinöitä. Anna kovettua jääkaapissa ja leikkele paloiksi.
 
Makoisaa Joulunodotusta! ♥

28 kommenttia:

  1. Voi noita pitää ehdottomasti kokeilla! Olen tehnyt vastaavia eri täytteille, mutta vaahtokarkit ja piparit oli ihan uusi juttu :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli mun eka kerta kun tein tätä, mutta täytyy ehdottomasti kokeilla uudemman kerran eri "täytteillä":)

      Poista
  2. Aivan ihana idea ja muistaminen, työkaverisi ilahtuvat aivan varmasti!! Plus vielä huippusöötit pussukat olet väsännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä ne suklaat taisi aika nopeasti tulla syödyksi;)

      Poista
  3. Onpas suloisia ylläreitä! Vähän meinaa jopa harmittaa, että en voi suklaata syödä.
    Jossain joulutorilla voisi mennä myös aila hyvin kaupaksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii, et voi syödä suklaata?? Mikä kauhea vääryys:(( Hahh, ei muuta kuin liikeideaa pystyyn;D

      Poista
  4. Nam, näyttääpä herkullisilta, ja voi kuinka suloisesti olet ne pakannut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä herkkua, vaikka itse en noista pähkinöistä kauheasti tuossa välittänyt, seuraavalla kerralla voisin tehdä ilman pähkinöitä:)

      Poista
  5. Nam! Kuulostaa ja näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, vaikka jouluaaton herkuksi;)

      Poista
  6. Rocky roadsit on ihan parhaita!Tehtiin juuri viimelauantaina mun synttäreille,ai että oli hyvää.Niillekin löytyy tosiaan niin monta ohjetta kuin on tekijääkin.Mistä sä oot hankkinut noita pussukoita joihin laitoit?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin juuri parasta, kun tota voi varioida loputtomiin!:) Noita sellofaanipussukoita saa esim. askartelukaupoista:)

      Poista
  7. nami! ihania omatekoisia joulumakeisnyyttejä :) viikonloppuna taidan tehdä ja testata Rocky Roadeja!

    herkullista joulunaikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata!:) Ihanaa joulun odotusta!

      Poista
  8. Suloisen makeaa ! Saahan ideaa lainata :)
    Mukavaa joulun odotusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai saa!:) Ihanaa joulunalusaikaa!

      Poista
  9. Tosi kiva lahjaidea! Söpöt paketit tosiaan. :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten mahdottoman suloisia, paitsi eleenä niin myös ulkonäöllisesti :) Aivan ihanaa, että muistit työkavereitasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonski:) Oli kivaa keksiä jotain pientä, tämä meni vähän niin kuin joulukortista:)

      Poista
  11. Nää oli kyl superhyviä! Kiitos vielä :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että maistui:) Olkaapa hyviä<3

      Poista
  12. En tiedä tuliko edellinen kommenttini joten varmuudeksi uudestaan:) ihania nuo,kauanko pidit jääkaapissa ja sulavatko huoneenlämmösaä että missä kannattaisi säilyttöö?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa oli mulla ihan yön yli jääkaapissa, mutta jähmettyi kyllä varmaankin jo
      ihan parissa tunnissa.. Ja sulaa kyllä suht nopeasti huoneenlämmössä, varsinkin kun noi mun levyt oli noin ohuita:) Tytöt ainakin piti meillä niitä ihan jääkaapissa kun vein töihin:)

      Poista
  13. Ihana idea. Rakastan rocky roadeja, joten varmasti tykkäisin tästä jouluisemmastakin mausta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tykkäisit, kannattaa kokeilla, varsinkin jos jouluna ei vielä saanut suklaasta yliannostusta!;D

      Poista
  14. Hei Lilli kommentoin näin vanhaan postaukseen, sillä muistin sinun tehneen rockyroadia viime vuonna! Ajattelin itse tehdä näitä tänä vuonna kans lahjaksi, viime vuonna tein Baileys konvehteja, joten nyt on uuden vuoro ;) Niin mistä olet ostanut nuo pitsiset paperijutut? Olet koristellut pussisi niin kauniisti, että ajattelin koristella omani hieman samalla tyylillä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muistit nää ja löysit vanhan postauksen! :) Noi pitsialuset on tiedätkö ihan sellaisia "kermakonalusia", siis vähän samanlaisia kuin mitä laitetaan täytekakun alle kakkuvadille.. Eli saa varmaan kaikista hyvin varustelluista ruokakaupoista, omani taisin ostaa Stockalta! :)

      Poista