24. helmikuuta 2013

eight random facts

Olen saanut jo useampaan otteeseen kanssabloggaajiltani haasteen, jossa on tarkoitus paljastaa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. Olen muutaman tällaisen postauksen jo tehnyt ja olikin vaikea keksiä, mitä tällä kertaa teille paljastaisin, kun en halua kuitenkaan liikaa itsestäni kertoa:) Kiitos Maijalle, Caroliinalle, Annalle ja Nonnalle haasteista ja anteeksi että vastaaminen hieman kesti!;)





Tässä siis kahdeksan asiaa, joita et ehkä minusta vielä tiennyt;


1. Yksi kaikkien aikojen lempileffoistani on Pearl Harbor. Se on jotenkin niin koskettava ja ihana, ja onhan siinä kaksi aika kuumaa miestäkin. Olen nähnyt sen tuhat kertaa, mutte itken silti vuolaasti joka kerta kun katson sen.

2. Olen hypännyt benjin 15-vuotiaana. Olin silloin aika crazy verrattuna nykyiseen.

3. Rakastan aasialaista, tulista ruokaa. Olin meidän Thaimaan matkalla kaksi viikkoa ihan täydellisessä ruokataivaassa. Harmikseni en osaa oikein itse kokata thaikkuruokia, jotenkin ne raaka-aineet ovat vähän vieraita. Olisi kivaa päästä joskus vaikka jonkinlaiselle kokkauskurssille, jossa tutustuttaisiin tällaisiin ruokiin tarkemmin. (Ylläoleva kuva Thaimaan matkaltamme 2011, Raya Yain saarelta.)

4. Haaveammattini oli pienenä sisustussuunnittelija. Piirsin huoneiden pohjapiirroksia, vaihtelin usein huoneeni järjestystä ja sisustin Barbeille taloja. Voitin myös kerran jonkun piirustuskilpailun, johon lähetin piirtämäni kuvan unelmahuoneestani!:D

5. Mulla on napakoru. Senkin taisin ottaa samoihin aikoihin ton crazybenji-päähänpiston kanssa. Mun kummitäti vei mut ottamaan sen, koska äitini ei antanut lupaa:D Välillä aina mietin, että pitäisi ottaa se pois, mutta ainakin toistaiseksi se on saanut jäädä..

6. En ole yhtään kiinnostunut politiikasta. Vaikka muuten koen olevani ihan suht perillä maailman asioista, politiikasta en vaan tiedä yhtään mitään. Se ei kiinnosta mua, enkä myöskään ymmärrä siitä yhtään mitään, valitettavasti.

7. Olen tullut allergiseksi kissoille ja koirille vasta nyt vanhempana. Meillä on ollut kotona jokin kotieläin melkein niin kauan kuin muistan ja oireet alkoivat vasta kun muutin pois kotoa. Nykyään aina kun menen vanhemmilleni, joudun syömään allergialääkkeitä. Tästäkin huolimatta oma koira on haaveissa joskus tulevaisuudessa ja sellainen rotukin, joka ei mua allergisoi, on tiedossa. Enää täytyisi saada tuo toinen puolisko suostuteltua;)

8. Olen asunut noin puoli vuotta elämästäni kimppakämpässä kolmen pojan kanssa. Kokemus oli samaan aikaan sekä hirveä, että hirveän hauska, pojilla nimittäin on vaan paljon rennompi ote tähän elämään kuin tytöillä. Kaikki ne likaiset sukat x3, tyhjät kaljatölkit x3 ja pleikkariohjaimet x3 meinasivat tehdä mut hulluksi, mutta toisaalta meillä oli myös ihan tajuttoman hauskaa! Illanistujaisia, pelistudioita ja baarireissuja.

Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille! Itse vietän päivää töissä, mutta menkää te nauttimaan tuosta upeasta auringonpaisteesta, jos siihen suinkin on mahdollisuus!:)

16 kommenttia:

  1. Hah, sama juttu tuon napakorun kanssa, taisin ottaa sen 14-vuotiaana. Toisaalta tekisi mieli ottaa se pois, mutta sitten mahani näyttää jotenkin omituiselta omaan silmääni :D Myöskin tuo sisustussuunnittelijan ura kuulostaa tutulta... Oi, paistaisipa täälläkin aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama juttu, maha näyttäisi mun mielestä jotenkin "alastomalta":D Ja on se ihan kivannäköinen kesällä kun käyttää biksuja:)

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoisia faktoja! :D Tuo 8 oli tosi yllättävä! Huh, itellä ois varmaan hajonnut pää! :D 6. pätee myös muhun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo, en mäkään meinaa uskoa tota kasia;D Kyllähän siinä sai aina välillä vähän hampaita kiristellä, mutta osas pojat olla aika ihaniakin:) En voi uskoa että sanon näin, mutta välillä mulla on ikäväkin tota aikaa!:D

      Poista
  3. Kiva :) Huh, oletko hypännyt benjihypyn !? Se oli todella yllätys! Ja napakoru :) Aina sitä oppii uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah joo, etkö sä tiennyt!?:) Joskus yläasteella tosiaan.. Nykyään en varmaan uskaltaisi! Ja tosta napakorusta ei varmaan kauhean moni muukaan tiedä.. Paitsi nyt:D

      Poista
  4. Mä asuin opiskellessa vuoden kahden pojan kanssa, joten allekirjoitan kyllä kohdan 8! Se ikuinen tiskivuori... :D Mutta oli meillä silti tosi hauskaa myös, koska oltiin kavereita keskenämme. Heistä myös nousi esiin sellainen suloinen suojelevainen puoli, kun esim. kerran yksi heidän kovana naissankarina tunnettu kaveri osoitti kiinnostusta mua kohtaan ja yritti tehdä lähempää tuttavuutta. Kertoivat myöhemmin, että olivat sanoneet sille minun olevan "off limits". :D

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli onneksi tiskikone, mutta joo, tiedän mitä tarkoitat!;D Mekin oltiin kavereita ja yksi oli siis poikaystäväni, joten sekin helpotti asiaa:) Voi ihania, sä olit niille varmaan vähän kuin sisko:))

      Poista
  5. Eikäää munkin haaveammatti oli ties kuinka pitkään sisustusarkkitehti! Mun äiti on oikea sisustus intoilija,ja siinä samassa musta kasvoi semmonen. Olin kanssa aina vaihtamassa huoneessani järjestystä. Iskä raukka kun sai lähes joka toinen viikko olla raahaamassa sänkyä ja lipastoa ympäri asuntoa kun käskytin vieressä :p

    Ja hahaaa toi viimenen kohta kuulostaa niin parhaalta :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon varmaan perinyt mun sisustusintoni porukoilta:) Ja kyllä, täälläkin on kärsitty mun sisustuspuuskista kun oon saanut päähäni ties mitä:D Hah se oli parasta, vaikka on tää nykyinen asumismuoto ehkä hiukan kivempi, ei oo kun x1 noita mainitsemiani asioita;D

      Poista
  6. Hauskoja faktoja, varsinkin tuo 8! :D Ja itse olen niiin samaa mieltä kohdan 6 kanssa, ei vaan ymmärrys riitä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh:) No niimpä, oon kyllä yrittänyt vähän perehtyä enemmän, mutta ei vaan uppoa, vähän noloakin myöntää:D

      Poista
  7. Mistä tuo elokuva kertoo? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kertoo Japanin hyökkäyksestä Yhdysvaltojen laivastotukikohtaan Pearl Harboriin 40-luvulla. Tämän tapahtuman jälkeen Yhdysvallat liittyi mukaan toiseen maailmansotaan. Leffa kai luokiteltu sotaleffaksi, mutta mukana on myös ihana rakkaustarina:) Tässä on traileri jos haluat katsoa; http://www.youtube.com/watch?v=jdiCxrqdLAg

      Poista
  8. Hauskaa, täs tuli mullekin paljon uusia juttuja! SUsta kyllä olisi tullut niin hyvä sisustussuunnittelija! Mä muistan aina sun huoneet hienoimpina, mitä kellään mun kaverilla oli! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tuli hih!:) Hah, kyllä mä voisin jotain sisustusjuttuihin liittyvää tehdäkin joskus, mutta en ehkä ihan sisustussuunnittelijana:) Kiitos Vilma:D

      Poista