11. huhtikuuta 2013

pentik pop up-shop

Olin tiistaina käymäsPentikin Arabiakeskuksen myymälän yhteyteen rakennetun uuden pop up-shopin avajaisissa. Pop up-shop oli toteutettu yhdessä Kettukarkki-blogin Mairen ja Kotilo-blogin Johanna kanssa.

Itse olen aina pitänyt Pentikin tuotteista, omistanhan klassisen ja jopa melko romanttisen sisustusmaun. Käsi ylös kenellä onkin tällainen mielikuva Pentikistä? Klassinen ja romanttinen. Niimpä, uskon että aika monella, mutta män bloggaajien kanssa yhteistyönä toteutetun pop-up shopin ideana oli juurikin avata Pentikin tuotevalikoimaa myös hieman modernimman sisustuksen ystäville.


Maire ja Johanna olivatkin valinneet shoppiin hyvin modernin, graafisen ilmeen sekä tuotteita, joita ei välttämättä heti uskoisi löytyvän Pentikin valikoimista. Omia suosikkejani olivat rouheat kierrätyspuusta valmistetut huonekalut, Kasvimaa-sarja sekä nahasta valmistettu Twist-sarja, johon kuului tyylikkäitä muistivihkoja, IPad- ja IPhone-koteloita sekä kukkaroita.

Vaikka itse suosin tietyntyyppistä sisustusta, ihailen silti kovasti myös moderneja ja muuten eri tyylisiä sisustuksia, kuin omani. Olikin hauskaa nähdä myös Pentik ihan uudessa valossa!


Kamera eksyi pop-up shopista väkisinkin myös muualle myymälään, sillä Pentikillä on kaikki laitettu aina niin kauniisti esille, tässä siis muutama kuva myös muualta myymälästä, ehkä sitä perinteisempää Pentik-tyyliä edustaen:)




Tämän kauden juttuja olivat selvästikin kirkkaat värit ja koko myymälä loisti ihanan pirteissä pinkin, keltaisen, violetin ja vihreän sävyissä.


Ilta oli ihanan lämminhenkinen ja tarjolla oli suussasulavia Murun herkkuja! Kiitoksia vaan Pentikin väelle kutsusta:)

Suosittelen lämpimästä vierailemaan Arabiakeskuksen Pentikissä, ihan jo tämän pop up-shopin takia (avoinna 21.4. saakka), mutta myös muuten, myymälä taitaa olla yksi suurimmista pääkaupunkiseudulla ja se toimii samalla myös outlettina, eli sieltä voi löytää vanhojen sesonkien tuotteita ja astioita.

Onko siellä puolen ruutuja Pentikin ystäviä? Ja miten on, olisiko kiinnostusta Pentik-aiheiseen arvontaan?:)

8 kommenttia:

  1. Tykkään Pentikistä kovasti, jonkin verran heidän tuotteitaan löytyy meiltäkin. On kivaa että heillä on se oma tyylinsä, johon luottavat, ja tuotteiden laatuun olen myös ollut aina tyytyväinen. :) Ja toki arvontakin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että olet ollut laatuun tyytyväinen, niin olen mäkin!:) Meiltä löytyy kanssa paljon Pentikin tuotteita, Vanilja-astioita aloin keräilemään muistaakseni 15-vuotiaana:D Kiva kuulla, katsotaan jos saadaan jotain pientä arvontaa pystyyn!

      Poista
  2. Pentikiä löytyy täältäkin. Jotenkin ajattomia tavaroita ja tietenkin myös laatu on heillä kohdillaan. :) Arvonta kiinnostaisi kovastikin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!:) Kiva kuulla, katsotaan jos laitetaan arvonta pystyyn:)

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Pentik on yksi suosikeistani. Siellä on aina niin mukava asioida, kun tuotteet on kauniisti esillä, visuaalinen ilme on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna, tuolla oli vähän hankala valaistus ja moni kuva osoittautui julkaisukelvottomaksi, mutta muutaman nyt sain tänne bloginkin puolelle:)

      Poista
  4. Mä tykkään kovasti Pentikistä, mutten ole mieltänyt sitä romanttiseksi ollenkaan. Vanilja-sarja löytyy kotoa. Maire ja Johanna olivat tehneet hienoa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla:) Mullakin on Vaniljaa, sitä no tullut kerättyä jo 15-vuotiaasta saakka.. Niin olivat, shoppi oli ihan heidän tyylinen!:)

      Poista