17. huhtikuuta 2013

tyttöjen vapaapäivä

Nousin eilen harvinaisen innokkaana ylös kellon näyttäessä 6.30., sillä tiedossa oli hauskin päivä vähään aikaan. Olimme lähdössä päiväksi Haikkoon ja Porvooseen, mun ihanien työtyttöjen kanssa. Mikä parasta, viikonloppuna alkanut flunssa oli melkein selätetty ja kävin vielä ennen lähtöä tiputtamassa pientä stressiä aiheuttaneen ennakkotehtävän postilaatikkoon, jotta ajatukseni eivät harhailisi mihinkään koulujuttuihin päivän aikana.


Haikossa meitä odotti kylpyläosasto, sauna ja rentouttavat spa-hoidot. Saimme pulikoida melkein koko ajan keskenämme ja höpöttää ihan rauhassa tyttöjen juttuja, työkiireet unohtuivat aika äkkiä. Päivään kuului vapaavalintainen puolen tunnin spa-hoito, osa valitsi hieronnan, osa kasvohoidon. Itse menin kasvohoitoon, joka oli oikein ihanaa, mutta järkyttävän kaulakammoni takia puolet hoidosta meni yhdeksi kikatteluksi. Kutian kaulastani ihan sietämättömän paljon, enkä anna kenenkään koskea siihen, joten hihitin hysteerisenä ja kiemurtelin paikallani kun hoitaja yritti nopeasti käydä kaulan aluetta läpi:D



Rentoutumisen ja lounaan jälkeen lähdettiin kiertelemään Porvooseen. Lilla Chokladfabriken oli pakollinen pysähdyspaikka, jossa viivyttiinkin hyvä tovi, sillä ulko-ovelta piti kääntyä vielä uudelleen ostamaan lisää suklaata, vaikka olimme ostokset jo kertaalleen tehneet. Omaan kassiini valkkasin valkosuklaa-salmiakkilevyn, joka oli taivaallista!




Sää ei ollut mikään kaunein, eikä harmaa Porvoo vetänyt vertoja kesäiselle Porvoolle, mutta kaunis se oli silti. Jaksan ihastella kauniita vanhoja taloja ja mukulakivikatuja aina uudelleen.


Piipahdettiin kahville sympaattiseen pikku kahvilaan, jossa söin valehtelematta elämäni parasta porkkanakakkua! Eipä ollut muiden tyttöjen juusto- ja mutakakuissakaan mitään valittamista.



Ohjelmaan kuului tietysti myös söpöjen sisustusliikkeiden koluaminen ja jokaisella taisi tarttua jotain pientä mukaankin. Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä syömässä kunnon pihvit ravintolassa.


Olen varmaan sanonut tämän aiemminkin, mutta omistan kyllä maailman parhaat työkaverit. Ollaan kaikki niin samanhenkisiä ja jaetaan töissä ja töiden ulkopuolella niin ilot kuin surut. En voi kylliksi korostaa sitä fiilistä, että aina on kiva mennä töihin, ihan vain siksi, että siellä on aina joku mun tytöistä. Harmiksemme syksy tuo tullessaan uusia tuulia, sillä osa porukasta lähtee uusille teille, minäkin, jos vain pääsen opiskelemaan. Syksyä on vielä turha murehtia, mutta alan melkein pillittää, kun vain ajattelenkin sitä, ettei meidän porukkaa kohta enää ole..


Kiitos tytöt ihanasta päivästä! :')

27 kommenttia:

  1. Kuulostaa juuri täydelliseltä vapaapäivältä! :) Kyllä ne työkaverit luovat ihan oman fiiliksen työntekoon,minullakin on onneksi ihan huippuja tyttöjä työkavereina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sitä se oli!:) Toi on niin totta, ihan eri fiilis mennä töihin:)

      Poista
  2. ihanalta kuulostaa teidän päivä! Ja sun työkaverit kanssa, toi että tuutte niin ihanasti toimeen. Tykkään omasta työstäni, mutta työkavereissa olisi parantamisen varaa. vaikka meillä tehdäänkin yksin töitä, olisi kivaa että työkavereiden kanssa voisi joskus jutellakkin, mutta ei oikeastaan edes huvita..:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä tarpeeseen tällainen rento päivä!:) Höh, tosi harmi kuulla:/ Itse olen kanssa yhdessä työpaikassani kokenut sen vähän huonomman ilmapiirin, ja se on kyllä oikeasti tosi ahdistavaa. Mutta jos se ilmapiiri on tosissaan liian kamala, itse ainakin koen, että haluan sellaisesta paikasta pois.. Vaihdoinkin sitten työpaikkaa:) Ja nyt mulla on nää huiput mimmit!

      Poista
  3. Kuulostaa edelleen niin täydelliseltä teidän työporukka, olen tainnut sitä ennenkin ihaillen huokailla täällä :) On se vaan iso juttu, jos töistä löytyy samanhenkisiä ihmisiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Se on! Mua ihan pelottaa, miten mun käy seuraavissa työpaikoissa, kun oon tottunut liian hyvään;)

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalta! Pitää ehdottomasti tehdä retki Porvooseen viimeistään kesällä. Olisi hauska mennä yksi suunta vaikka Runeberg-laivalla. Saa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se olikin, ihana vapaapäivä kaiken tän stressin keskelle:) Suosittelen Porvoota, varsinkin kesällä! Runeberg-laivasta en ole kuullutkaan, mutta voisi olla ihan täydellinen tapa matkustaa Porvooseen:)

      Poista
    2. Mikon suunnitelma pitää laittaa toteutukseen! :) Kiva kun muistutit!

      Poista
  5. Ihania kuvia, oli varmasti kiva päivä! :) Saako kysyä mitä ja mihin haet opiskelemaan? Itsellä on jo yksi tutkinto, mutta haen myös syksyksi opiskelemaan seuraavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä!:) Voi anteeksi, mutta mun on pakko vastata, etten halua kertoa:( Aina tätä kysytään ja tuntuu tosi tyhmältä etten vastaa, mutta tähän haluan vetää rajani.. Mutta useampaan kouluun haen, sekä yliopistoon että AMK:hon, ja moneen eri kaupunkiin. Katsotaan, jos joskus uskaltaudun kertomaan enemmän:)

      Poista
  6. Oi mikä ihana päivä! Hyvä työporukka on kyllä ihan huippujuttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Niin totta, sitä ei välillä tajuakaan, miten tärkeää se on!:)

      Poista
  7. Ihanan kuuloinen päivä ja todella kauniita kuvia!:) Porvoossa olisi ihana käydä erityisesti kesällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kerrankin sai räpsiä ihan rauhassa, kun kaikki muutkin tykkäävät kuvailla, niin kellään ei ollut hoppu:) Suosittelen juuri kesäistä Porvoota, kyllä siitä saa jotain ihan eri lailla irti, kuin näin harmaalla ilmalla:)

      Poista
  8. Ihanan kuulloinen päivä teillä! Haikko ja Porvoo ovat aina mukavia kohteita vierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa viettää yhdessä rento vapaapäivä!:)

      Poista
  9. En tiedä kehtaanko enää itse tehdä tätä postausta, kun ne mun kuvat on jotain ihan muuta näihin verrattuna..Säästäminen uuteen objektiin alkaa siis NYT!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pyh pyh, teet, mä haluan lukea sunkin version!:) Mutta toi objektiivi on kyllä niin super, joten suosittelen säästökuuria sitä varten!;D

      Poista
  10. Aivan ihania kuvia! Oot kyllä mestarikuvaaja! :) Ja nuo kaikki herkut.... Nami!!
    xx J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos J!:) Vaikka suuri kiitos kuuluu mun superhyvälle objektiiville;) Toi päivä meni kyllä niin herkutteluks!

      Poista
  11. upeita kuvia! :) päivä oli varmasti ihan täydellinen! :)

    VastaaPoista
  12. Upeaa! Oli ihana nähdä sinut tänään ja tutustua. Olit älyttömän nättinä ja tyylikkäänä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Erika!:) Oli ihana tavata sutkin, olit niin ihanan energinen ja suloinen höpöttäjä!:) Toivottavasti kotimatka meni hyvin!

      Poista
  13. Oi että, nyt tuli muistot mieleen heti ensimmäisen kuvan nähtyäni - mentiin miehen kanssa nimittäin naimisiin Haikossa. <3 Ensi kesänä voisi ottaa ihan yhteistä aikaa ilman bebeämme ja mennä sinne takaisin fiilistelemään, on se vain upea paikka... Myös kesäinen perheretki Porvooseen on to do-listalla. Teillä on ollut ihana päivä myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo miten ihanaa, juuri puhuttiin tuolla, että olisi upea paikka mennä naimisiin!:) Varsinkin kesällä, kun pihakin on upeana.. Suosittelen Porvoota, ja romanttinen matka Haikkoon kuulostaa myös aivan ihanalta!<3

      Poista