13. huhtikuuta 2013

ylppärimekkoja

Multa on pariin otteeseen pyydetty ideoita ylppäri- ja valmistujaismekkoihin ja tein tällaisen postauksen oikein mielläni, vaikkei itselläni olekaan tiedossa mitään sen suurempia juhlia ensi kesänä. Aino myös kyseli, onko jo liian aikaista alkaa etsimään mekkoa ja mun mielipide on, ettei tosiaankaan ole! Moniin kauppoihin on kesämekot jo rantautuneet ja Helsingissä on ainakin vähän se vikana, että suosituimmista malleista menevät koot ennen kuin kerkeät kissaa sanomaan. Itse asiassa itsellänikin kävi tylsästi näiden mekkojen osalta niin, että kun eilen valkkailin mekkoja yhteistyökumppaneideni valikoimista, jo tänä aamuna muutama olikin jo loppuunmyyty:/ Kerkesin kuitenkin jo väsäämään kollaasit kovalla vaivalla, enkä pystynyt niitä enää muuttelemaan.. Mekkokauppa siis taitaa tosiaan käydä kuumana tällä hetkellä!

Yritin koota mahdollisimman erityyppisiä kokonaisuuksia, mutta kumminkin niin, että voisin niistä jokaisen laittaa itsekin päälle. Tässä siis kuusi erilaista asua valmistujaisiin, tai miksei muihinkin kesän juhliin kun miinustaa tuon ylppärilakin!;)


 korvakorut  /  mekko  /  korkokengät  /  laukku

Kesän pirteistä väreistä koralli on yksi suosikeistani ja Oasiksen mekon mallikin on ihan täydellinen, melko klassinen pienellä erikoisella yksityiskohdalla. Yksinkertaisen mekon pariksi samansävyiset statement-korvikset ja nudet asusteet.

laukku  /  mekko  /  rannekoru  /  korkokengät

Klassinen tummansininen on ehkä vähän raikkaampi kesällä kuin musta. Kun asuun yhdistää nudet asusteet, kokonaisuudesta tulee vielä kesäisempi. Vilan mekko on hyvin muunneltavissa, eli sille tulisi varmasti käyttöä myös myöhemmin, eikä hintakaan päätä huimaa.
 

mekko  /  korvakorut/  laukku/  korkokengät

Tämä kokonaisuus nousi jostain syystä ihan lempparikseni, vaikka olenkin yleensä melko arka värien käyttäjä! Kukallisessa maximekossa ei taatusti jäisi seinäruusuksi ja keltaiset asusteet näyttävät syötävän hyviltä. Vielä jos kerkeäisi saamaan pienen päivetyksen pintaan ennen juhlia, asu olisi ihan täydellinen!




kaulakoru  /  mekko  /  korkokengät  /  laukku

Musta ei ehkä ole kesäisin väri, mutta se on aina tyylikäs ja sopii hyvin myös mustavalkoisen ylppärilakin pariksi. Samsøe & Samsøe mekon malli on sitä paitsi ihan mielettömän upea! Mekon parittaisin kauniin statement-korun kanssa.


laukku/  mekko  /  ballerinat

Oma ylppärimekkoni oli aikoinaan muuten todella pelkistetty ja väriltäänkin sellainen helmiäisen harmaa, mutta sen juju oli upea leikkaus. Mekko solmittiin toiselta olkapäältä kiinni rusetille. Mielenkiintoisella leikkauksella saa siis paljon aikaan, vaikka mekko muuten olisi tosi tavallinen. Tässä mekossa tosin värikin on melko huomiotaherättävä, mutta mekkoa saa myös turvallisessa mustassa värissä. Ballerinat käy mielestäni hyvin myös juhlakengiksi, mikäli ei tykkää korkeista koroista. Kannattaa kuitenkin valita jokin hieman juhlavampi materiaali, ettei kengät ole liian arkiset.

mekko  /  laukku  /  korkokengät

Ja viimeisimpänä, muttei tosiaankaan vähäisimpänä, nudea.. Nude käy mielestäni tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tämä mekko ruusuineen on syötävän suloinen! Upeat kiharat hiuksiin ja melko yksinkertainen meikki kasvoille, täydellinen asu olisi valmis!




Rakastan väkertää tällaisia asukokonaisuuksia ja surffailla nettikaupoissa miettien, mikä sopisi minkäkin kanssa parhaiten yhteen. Innostuin näistä asuistakin sen verran, että oikein harmittaa, ettei tänä kesänä ole tiedossa yksiäkään isompia juhlia!:D Mikä näistä olisi teidän suosikki kesän juhliin?:)


Pyysin Zalandolle myös alekoodia, sillä sellaista ei tällä hetkellä näyttänyt olevan saatavilla, joten koodilla

zalandolili13

saat -10% alennuksen yli 50 euron ostoksista (koodi on voimassa 24.4.2013 asti eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin). Koodin pääsee käyttämään täältä.




postaus sisältää mainoslinkkejä

16 kommenttia:

  1. Kauniita asuja. Olisin todella tykännyt tuosta korallista mekosta, mutta eihän niitä enää saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Äh voi hitsi, mua itseäkin ärsyttää kun noi saattaa välillä loppua ihan yllättäen, tosi kiva vinkkailla tuotteista joita ei sitten enää olekaan:/ Toi mekko oli kuitenkin Oasiksen, jos sitä sattuisi vaikka löytymään jostain muualta tai jos Zalandolle tulisi niitä lisää:)

      Poista
  2. Upeita mekkoja, ottaisin kaikki kiljuen!:) munkin suosikkini on toi kukkamaxi, ihanat asusteet on siihen yhdistetty.:)

    Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih niin mäkin! Joo toi kukkamaxi olisi upea, vitsit kun uskaltaisi panostaa johonkin noin "erikoiseen", pelkään vaan aina että ne jäisi käyttämättä:/

      Poista
  3. Todella kauniita kokonaisuuksia - sinulla on kyllä aivan älyttömän hyvä tyylisilmä. Ihania!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana,, kommenttisi piristi päivää kun täällä kipeänä makoilen rönttävaatteet päällä!:D<3

      Poista
  4. Ihania! Itselläni on hakusessa jokin juhlamekko ystävän häihin kesälle ja tästä sain kyllä taas inspiraatiota, pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa katsella valikoimaa tosissaan niin ei tule sitten viimehetken paniikkia. Ajattelin kerrankin panostaa kun juhlavaatteisiin tulee yleensä käytettyä vähän vähemmän rahaa ja sen kyllä sitten huomaa kun katselee omaa mekkovalikoimaa :D Pikkumustassa ei taideta kesähäihin mennä mutta jos ostaisi jonkun oikein kivan värikkään mekon niin siitä olisi sitten varmasti iloa pitkään. Alkoi kyllä tuo kukkamaxi himottaa, mutta en tiedä tulisiko sitä sitten käytettyä tarpeeksi vai onko se liian hieno? Niin ja en varmaan ole aiemmin kommentoinut mutta olen lukenut blogiasi pitkään ja tykkään kovasti! :)

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun innostuit kommentoimaan, ihana aina kuulla teistä "näkymättömistä" lukijoista!:) Ja hauskaa jos sait tästä inspiraatiota, sen takia näitä teenkin, itselleni sekä ehkä muidenkin inspiraation lähteiksi:) Mulla on aina kanssa paha tapa ostaa vaan sellaista tuttua ja turvallista, joka ei varmasti jäisi kaapin perälle, mutta joskus pitäisi vaan repäistä ja ostaa joku tuollainen upea, erikoinen mekko.. Suosittelen siis ehdottomasti jotain värikästä tai vaikka noita kukkia, kun olet niin onnekas että saat hääjuhliin kesällä osallistua!:)

      Poista
  5. Ihania kokonaisuuksia.
    Perinteinen ylioppilasneitojen asu on valkoinen ja nuorilla herrasmiehillä musta...Niin taitaa vanha etiketti sanoa. No sitähän voi nykypäivänä huoletta soveltaa, mutta itse aikoinaan halusin juuri tuosta syystä valkoisen puvun. Minulla oli valkoinen silkkinen kotelomekko ja vuosi oli -96 ;) Niin ne vuodet vierii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, mä taidan olla niin juniori, etten tällaisesta ole kuullutkaan!;D Nykyään varmaan riittää, että mekko on juhlava ja edes jotenkin "säädyllinen", ei mitään pepun just just peittäviä minimekkoja tai tosi avonaisia. Tai itse en ainakaan laittaisi.. Kotelomekko on mun mielestä edelleenkin tosi hyvä malli:)

      Poista
  6. Oih tuo nude kokonaisuus on ihana!! :)
    Stella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin, toi mekko on ihanan erikoinen!:)

      Poista
  7. Oi miten kauniita asuja olet koonnut, olet taitava! Enpä usko, että se valkoinen mekko yopäivänä on enää mikään sääntö. Silloin muinaisaikoina kun minä olen päässyt ylioppilaaksi (2005)niin olin poikkeus, kun minulla oli helmenvaalea puku. :) Silloin piti olla Muotikuun omaa designia sellainen edestä lyhyempi, takaa pidempi satiinimekko, missä oli alla tylliä.:D Ja kaikilla oli sellainen. Löysin mekon vähän aikaa sitten ja eihän siitä voinut luopua kun niin iso nostalgia iski.
    Jos nyt pääsisin ylioppilaaksi niin ottaisin ehdottomasti tuon tummansinisen kokonaisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ulla!:) En mäkään, kunhan materiaali on juhlavaa ja pituus ei mikään mini, uskon että muutkin tyylikkäät vaihtoehdot käy:) Hih, mullakin oli sellanen tosi graafinen helmenharmaa kotelomekko, en ehkä enää valitsisi sitä, mutta on se edelleen tosi kaunis.

      Poista
  8. Hihii, onpas kivoja mekkoja ;) ! Löysin blogisi tänään ja tullu selailtua kunnolla ! Ihana blogi :) ja oli pakko kommentoida tähän, sillä kappas vain mun yo-mekko on tuo ihana nude ruusu-unelma <3

    Kurkkaa tänne; http://dejiss.blogspot.fi/2013/06/graduation.html niin näet sen mun päällä :)

    Mutta siis, aivan ihana blogi ! Jään seurailemaan :)

    -Maria

    http://dejiss.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh tiedätkö, vitsi mitä telepatiaa!! Juuri meinaan eilen bongasin blogisi tuolta Inspirationin kuvavirrasta ja selailin postauksiasi. Sillä hetkellä oli hieman kiire joten tallensin blogisi kirjanmerkkeihin ja ajattelin että tuonne pitää ehdottomasti palata!:) Sitten laitatkin kommenttia.. Mutta siis kiitos ja samoin, oikein ihan blogi&tyyli sulla!

      Ja oijj, toi ruusumekko on to to die for, aivan ihana sun yo-asu!

      Poista