28. heinäkuuta 2013

sisustushaaveita

Pitkästä aikaa sisustusjuttuja! Olin ajatellut, että tänä syksynä koittaisi muutto toiseen kaupunkiin ja sitä myöten myös uuteen kotiin. Olen iloinen saadessani jäädä vielä Helsinkiin, mutta uusi koti houkutta silti. Nykyinen kotimme on rakas ja sijainti mitä mainioin, mutta kaipaamme pikkuhiljaa jo hieman lisää tilaa, varsinkin säilytystilaa.

Epäaktiivisen aktiivinen asunnonetsintä on siis käynnissä ja mikäli joku oikein potentiaalinen vaihtoehto sattuu kohdalle, saatamme muuttaakin. Kova paini on kuitenkin käynnissä siitä, mitä asunnolta haluamme. Koska vuokrat ovat Helsingissä aivan pilvissä, meidän on tällä hetkellä tingittävä oikeastaan joko asunnon sijainnista tai koosta. Mä olisin valmis muuttamaan vähän kauemmaksikin keskustasta, mutta poikaystävä ei ole tästä kovin mielissään.

Jos haaveilut uudesta kodista ovat käynnissä, niin tietysti sisustusjututkin ovat pyörineet ahkerasti mielessä viime aikoina. Tässä juttuja, joista osasta olen haaveillut jo pitkään, mutta jotka eivät nykyiseen kotiimme mahdu..

homedreams1  
9. pöytävalaisin ikea 10. rahi ikea


Meillähän ei tällä hetkellä sohvaa ole, vaan löhöilypaikan virkaa toimittaa Ikean valkoinen Ektorp-divaani. Haaveilen kuitenkin saman sarjan sohvasta (2.) ja rahista (10.), tällä kertaa beigellä päällisellä varustettuna. Sohvan viereen haluaisin siron tarjotinpöydän (8.), jolle voisi asettaa lukulampun. 

Rottinkinen lepotuoli (1.) ja lipasto (7.) sen sijaan olisivat ihania makuuhuoneessa tai eteisessä, riippuen näiden huoneiden neliöistä.

Järjestyksen rakastajana tykkään Ikean Godmorgon-laatikoista (3.) ja H&M:n Homen katseenkestävästä pyykkipussukasta (5.).


postaus sisältää mainoslinkkejä

14 kommenttia:

  1. Ihania juttuja kotiin. ♡ Täällä olisi tarvetta lipastolle ja noille säilytyslaatikoille. Ikeaan siis matka käy... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, vielä kun saisi vähän enemmän tilaa ympärille, niin saisi tehtyä uusia hankintoja:) Noi säilytyslaatikot on ihan huippuja, multa löytyy yksi sellainen suuri lokerikko Ikeasta, mutta tuollaiset erilliset laatikotkin tulisivat tarpeeseen.

      Poista
  2. Oijoi sisustusjuttuja! Täällä päässä onkin kovat pohdinnat ja hankinnat käynnissä, kun on etsittävä kaikkea aina sohvasta pöytiin ja lipastoihin. Haaveilen vastaavasta korituolista, mutta mietin vielä saanko sellaista mihinkään mahtumaan, Hemnesin lipasto on myös listalla :)

    Toivottavasti epäaktiivinen asunnon etsintä tuottaa tulosta ja löydätte ihanan kämpän jostain (vaikkakin sitten vähän kauempaa keskustasta) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullako on jo lykästänyt asunnon kanssa, onnea!!:) Nyt pääset sitten sisustamaan ekaa kotia, jännää!

      Toivotaan, olisi ihanaa saada vähän isompi kämppä.. Ja päästä taas kunnolla sisustamaan;)

      Poista
  3. Voisikko tehdä enemmänkin sisustusjuttuja kun omaat niin ihanan sisustustyylin? Ja että mistä esim löydät kaikkea ihanaa vanhaa tavaraa? Entä onko sulla jotain ihania sisustusprojekteja suunnitteilla? Siinä jotain toiveita mitä olisi kiva kuulla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postaustoiveista! Tykkään kovasti tehdä sisustusjuttuja, meidän kämpässä on vaan kaikki oleellinen jo kuvailtu, useampaankin kertaan!:D Mutta pistän korvan taakse ja yritän toteuttaa vaikka tällaisia inspis-juttuja aina silloin tällöin..

      Vanhat jutut kulkeutuvat meille usein vanhempieni kautta, sillä sekä äitini että isäni ovat enemmän ja vähemmän tekemisissä vanhojen tavaroiden kanssa. Aina tilaisuuden tullen käyn heidän kanssaan kirppareilla ja antiikkiliikkeissä ja monet jutut olen saanut.. Upeita löytöjä voi tehdä milloin mistäkin, joten jos halajat jotain vanhaa, kannattaa pitää silmät auki kirppareilla, toreilla jne..:)

      Sisustuprojekteja olisi haaveissa vaikka minkälaisia, ensin vaan tosiaan pitäisi saada se isompi koti!;) Mulla on myös muhinut pari mahtavaa diy-ideaa jo pidempään päässä, kirjoittelen niistä jos pääsen toteuttamaan niitä..

      Poista
  4. Aivan ihania juttuja olet koonnut, vaikka sisustustyylimme selvästi jonkin verran poikkeavatkin toisistaan. Minullakin on ollut kauhea sisustuskuume uuden sohvan myötä, ja kaikki alkaakin pikkuhiljaa olemaan paikoillaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, teillä on tosiaan kotona aavistuksen modernimpaa kuin meillä, ihastelen aina sellaisiakin tyylejä!:) Toivottavasti saadaan pian sisustuskuvia uudesta sohvasta ja muustakin..

      Poista
  5. Tosi kauniita yksityiskohtia olet kollaasiin löytänyt! :) Saanko udella minkä kokoista kämppää haette? Eräällä läheiselläni on nimittäin kaksi tyhjää asuntoa keskustassa jonne hän toivoisi löytävän uudet luotettavat vuokralaiset. Voit myös laittaa minulle mailia asiasta petiteliving@hotmail.com jos asia kiinnostaa :)


    Maria / petitelivingmaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria:) Ja laitoinkin sulle sähköpostia noihin asuntoihin liittyen!:)

      Poista
  6. Itse taas yritän löytää sitä sisustusintoa jostain takaisin, kun asunto on vielä ihan puolitiessä. Ehkä se kevään kestänyt koko asunnon remppa vei voimat ja nyt ei kaikki asunto-jutut puuduttaa.

    Tosin vähän listaa on tullut tehtyä, mitä kaikkea sitä vielä tarvitsee (esim makkarin kattovalaisin..) mutta vielä täytyisi lähteä aktiiviselle sisustuskierrokselle! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, uskon että siinä voi noinkin käydä, vaikka mä oikein puhkun sisustusintoa tällä hetkellä!:P

      Eiköhän ne kaikki jutut löydy aikanaan, turha sen kodin kanssa on kuitenkaan ihan hirveää kiirettäkään pitää!:)

      Poista
  7. Olen myös katsellut ektorp-sohvaa mutta valkoisena,se olisi hankintalistalla.Kirpiksillä olen yrittänyt etsiä vanhaa kirjoituslipastoa jonka itse maalaisin mutta niissä on ollut niin naurettavia hintoja vaikka ovat huonokuntoisia :/ Mutta onneksi ikeassa oli juuri sellainen mitä halusin ja todella halvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsit, eiköhän se "oikea" lipasto vielä tule vastaan. Joskus voi tehdä löytöjä tosi halvallakin, kun joku ei ymmärrä hyvän tavaran päälle!;)

      Poista