31. joulukuuta 2013

30 kysymystä vuodesta 2013

Ajattelin vuoden viimeisen päivän kunniaksi vastata muutamaan kysymykseen kuluneesta vuodesta. Harmittaa melkein etten tehnyt tätä viime vuonnakin, näitä on varmasti kiva lukea myöhemmin.


1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen. Opiskelun alettua olen tutustunu moniin uusiin ihmisiin mutta osasta heistä on tullut jo läheisempiäkin. Pitkän joululoman aikana Tampere-tyttöjä on kerennytkin tulemaan jo ikävä.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Kyllä, tämä onkin ollut aikamoinen muutosten vuosi. Olen aloittanut opiskelun yliopistossa, muuttanut Tampereelle, asunut ihan yksikseni, käynyt Italiassa..

3. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Päivä jona sain tietää päässeeni kouluun varasijalta oli huikea. Itkin hysteerisesti sporassa kun soitin koululle ja kun tämän jälkeen kiljuin uutisen perheelleni Heurekan aulassa, teini-ikäinen pikkuveljeni häpesi silmät päästään. Reissut Roomaan ja Sisiliaan olivat täynnä unohtumattomia hetkiä ja kesän yöhön venyneet illat täynnä naurua.


4. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.

5. Oletko muuttunut viimeisen vuoden aikana?

Olen, enemmän kuin olisin koskaan viime vuonna tähän aikaan uskonut. Jo suuret elämänmuutokset ovat tietysti muuttaneet minua, mutta suurin osa muutoksesta on täysin itsestäni johtuvaa. Olen tietoisesti pyrkinyt kohti tietynlaista ajattelutapaa ja positiivisuutta ja näiden tulokset elämänasenteessani ovat alkaneet tuottaa tuloksia.

6. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Kaikki koulun kautta saamani kaverit sekä muutamat ihmiset joihin tutustuin blogin kautta.

7. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Synnytti, sekä ystäväni perheeseen että poikaystäväni veljen perheeseen syntyi ihanat pienet kääröt, joiden elämän ensihetkiä on ollut mahtavaa saada seurata!


1



8. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi.


9. Missä maissa kävit?

Italiassa. Roomassa ja Sisiliassa.

10. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2014, joka ei onnistunut vuonna 2013?
Sain vuodelta 2013 oikeastaan kaiken mitä halusinkin. Kun stressailin keväällä koulujuttuja, ainakin kolme läheistäni sanoi vuoden 2013 olevan minun vuoteni. Näin tosiaan olikin ja olen siitä niin iloinen ja kiitollinen.

11. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
30.7.

12. Vuoden suurin saavutuksesi?
Toistan nyt itseäni, mutta ehdottomasti koulupaikan saaminen!


13. ...ja suurin epäonnistuminen?

Liika stressaaminen turhanpäiväisistä asioista.

14. Kärsitkö vammoista?
Jos raju hiustenlähtö voidaan lukea vammaksi niin kärsin, ainakin henkisesti.


2



15. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Matkojen lisäksi Mulberryn Oversized Alexa ja MacBook Air.

16. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Poikaystäväni, joka jaksoi tätä stressiperttiä koko kevään. Lisäksi perheeni ja läheisimmät ystäväni (joihin luen myös entiset työkaverini, he joutuivat poikaystäväni jälkeen varmaankin eniten kuuntelemaan pääsykoehöpinöitäni), jotka jaksoivat aina kuunnella ja piristää kun stressi oli pahimmillaan!

17. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Lähinnä omani alkuvuonna.


18. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Vuokraan ja laskuihin ne isoimmat rahat humahtaa, valitettavasti.

19. Mistä innostuit eniten?
Alasta jota pääsin opiskelemaan.

20. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Tämä on helppo, onnellisempi, ylivoimaisesti.

3





21. Lihavampi vai laihempi?
Laihempi. Pääsykoestressin takia laihduin keväällä vähän liikaakin, nyt ollaan jo terveellisemmissä mitoissa.

22. Rikkaampi vai köyhempi?
Jos rahasta puhutaan, köyhempi (dammit opiskelijabudjetti..).


23. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Viettänyt aikaa ystävien kanssa.

24. ...entä vähemmän?
Stressannut ja kiukkuillut. 

25. Miten aiot viettää joulun?
Vietin joulun lämpimissä tunnelmissa kaikkien läheisteni kanssa.


26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

En ole kauheasti katsonut telkkaria tänä vuonna. Salatut Elämät tosin pitää nähdä aina.. Jotain sarjoja haluaisin seurata omaan tahtiin netistä, mutta ei ole oikein ollut aikaa.

4







27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin tänä vuonna todella vähän mitään muuta kuin pääsykoekirjoja tai koulukirjoja, mutta pari päivää sitten luin pitkästä aikaa kirjan päivässä kannesta kanteen. Kyseessä oli Leena Keskiahon ja Jarmo Mäkeläisen Katastrofista uuteen alkuun, joka kertoo miehestä, joka menetti kaikki läheisensä Thaimaan tsunamissa.

28. ...entä musiikillinen löytö?
Tutustun melkein aina uuteen musiikkiin poikaystävän kautta. Näin olen löytänyt mm. Mumford & Sonsin, Edward Sharpe & The Magnetic Zerosin ja Of Monsters and Menin. Kaikilla on leppoista musaa josta tulee hyvä mieli.

29. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Sain työpalaverissa puhaltaa kynttilät kakun päältä ja poikaystävä vei mut syömään Farangiin, oli kiva päivä!

30. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Läheiset niin kotona, töissä kuin vapaallakin. Kiitos kun olitte tämänkin vuoden elämässäni!



Me olemme tyttöjen kanssa ihan kohta Kotkassa, jossa vietämme tämän vuodenvaihteen kaverimme uudessa kodissa! Kuplivaa uutta vuotta kaikille!

18 kommenttia:

  1. Näitä on näkynyt useammassa blogissa ja ovat olleet kyllä kivaa luettevaa. Oikein hyvää uutta vuotta myös sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näitä on ollut kiva lukea eri blogeista!:) Samoin kun itse on varmaan kiva lukea omia kirjoituksia sitten myöhemmin.. Hyvää vuoden ekaa päivää Miss J!

      Poista
  2. Hei! Tämä oli blogi on kyllä yksi suosikeistani, aina täynnä kauniita kuvia ja mielenkiintoisia juttuja. En voinut olla takertumatta tässä kohtiin laihtuminen ja hiustenlähtö, sillä minulla samalla tavalla keväällä putosi yllättäen paino stressin ja vatsaongelmien takia, ja kärsin tänä päivänä tupoittain lähtevästä tukasta.. Oletko itse yhdistänyt nuo kaksi asiaa, tai keksinyt vaivaan jotain apua? :/ tuntuu että olen kokeillut jo lähes kaikkea, ja hiustupesta lähtien putoilevat hiukset surettavat kovasti.. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos, ihana kuulla!:) Kirjoittelinkin tästä hiustenlähtöongelmasta tässä postauksessa; http://lililii.blogspot.fi/2013/05/not-my-hair-not-my-skin.html. Eli omalla kohdallani tukka lähti päästä varmastikin hormonimuutosten seurauksena. Pillereiden lopettamisen takia myös laihduin monta kiloa ja lisää paino tippui vielä suuren stressin takia. Hiustenlähdön olen saanut jo kuriin kun hormonitoiminta on tasaantunut, mutta tiedän kuinka ahdistavaa se voi olla!:/ Sinulla kun ei ilmeisesti hormoneista ole kyse, niin kannattaa varmaankin käydä lääkärissä jos siellä osattaisiin sanoa mistä sinulla voisi kyseinen johtua ja mitä voisit asialle tehdä. Itse en oikein osannut tehdä mitään muuta kuin odotella, huolehtia kaikkien vitamiinien saannista ja vähentää hiusten rasitusta (en suorista/kiharra enää tukkaa niin paljon enkä ole värjäillyt aikoihin, raitoja laitan silloin tällöin). Tsemppiä sulle, tiedän miten inhottava vaiva tuo on!<3

      Poista
  3. Minä toivon taas että vuosi 2014 olisi vihdoinkin se minun vuoteni. Sillä haen taas uudestaan yliopistoon... En jaksaisi lukea enää yhtää kertaa pääsykokeisiin, mutta se on vaan pakko. Ja pakko kanssa jostain kaivaa esille se lukemismotivaatio. En mitään muuta toivonutkaan kun vuosi vaihtui että tänä vuonna täytyy olla minun vuoroni päästä yliopistoon, ihan pakko olla jo.

    Kiitos mahtavasta blogista ja oikein hyvää uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu! Itse olen neljä kevättä ensin pohtinut mitä haluan tehdä ja sitten hakenut ahkeraan kouluihin, joten tiedän tunteen, ei vaan jaksaisi enää tarttua kirjoihin.. Jostain vaan kaivoin viime keväänä sen motivaation ja hainkin sitten yhteensä 7 kouluun. Toivoa ei vaan saa menettää, koska jossain vaiheessa se työ palkitaan, usko mua! Mulle aina toitotettiin tätä samaa, ja ne sanat tuntui aina vähän tyhjiltä, mutta usko pois, kyllä se sunkin vuosi vielä tulee! :)

      Isot tsempit sulle ja muista että kaikella on aina tarkoituksensa!

      Poista
  4. Onnistunut vuosi tosiaan on sinulla takana! Positikvinen ajattelutapa vie pitkälle ja pitää mielen virkeänä :)

    Olisin kysysnyt noista 4. kollaasin konjakinsävyisistä nilkkureista, että ovatko minkä merkkiset ja mistä olet hankkinut?

    Paljon onnea juuri alkaneeseen vuoteen 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, vaikka itse sanonkin! Positiivinen ajattelutapa tosiaan auttaa niin monessa asiassa ja uskonkin, että myös sillä saattoi olla vaikutusta kouluun pääsemiseeni. Aina positiivinen ajattelu vaan ei ole niin helppoa, mutta onneksi sitäkin pystyy kehittämään.

      Nilkkurit on syksyn Hullareilta ja ne ovat Stockan omaa merkkiä, Globalia. Ihan samoja ei ole tainnut Hullareiden jälkeen siellä enää olla, mutta samantyylisiä oli jossain vaiheessa ainakin Zalandolla.

      Kiitos ja sitä samaa! :)

      Poista
  5. Ihana postaus! Ymmärrän kyllä tuon niin täysin tuon fiiliksen, kun pääsit opiskelemaan haluamaasi alaa. Mä tulen myös varmasti loppuikäni muistamaan sen päivän, kun itse sain kuulla samanlaisen uutisen. Ja just se, että koko loppukesä menikin sitten jalat ilmassa leijuen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alma!:) Ja voi uskon, kyllä se vaan on upea tunne kun kova työ palkitaan, on kyse sitten mistä alasta tai asiasta tahansa. 'Jalat ilmassa leijuen', se on kyllä täysin oikea lause kuvaamaan sitä tunnetta!

      Poista
  6. Voi sua ihanaa<3<3 2013 oli kyl sulla oikea muutosten vuosi :) Tää oli muuten niin ihana postaus, et voisin ite tehä saman, niin tulee oikein mietittyä tarkemmin et mitähän sitä viime vuonna tuli oikein tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih<3 No niin on, alkoi ihan hengästyttää kun itsekin mietti.. Ja joo tee ihmeessä, muistui mieleen sellaisiakin juttuja mitkä muuten oli jo ehkä unohtanut! :) Ja kiva lukea sunkin vuodesta!

      Poista
  7. Hei ihana! Millä saat tehtyä tollaisia kollaaseja? <3 Kiitos jo etukäteen <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen näitä vähän milloin milläkin ohjelmalla, mutta nopeiten ja helpoiten onnistuu Picasalla, jonka saa ladattua ilmaiseksi netistä!:)

      Poista
  8. OI miten kivat kollaasit.Ootko hyvä tietokoneiden kanssa kun osaat niin kivasti tehdä kaikkia kollaaseja valokuvista ja sitten kaikkia vaatejuttuja? Teetkö niitä vaatekollaaseja Polyvorella? Ja blogis ulkoasu on kanssa kiva. Onko sulla muuten ig? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja voih, en tosiaankaan ole kovin hyvä tietokoneiden kanssa! :D Koulussa syksyn haastavin kurssi oli itselleni pakollinen tietotekniikan kurssi, voi luoja mitä harmaita hiuksia sain sen kanssa.. Mutta harjoittelemalla oppii, kun jostain pitää, sitä jaksaa opetella! Opettelun ja erehdyksen kautta olen siis minäkin oppinut käsittelemään kuvia, tekemään kollaaseja ja koodailemaan blogia varten. Teen kollaaseja netin ilmaisohjelmilla kuten Gimpillä ja Picasalla. Polyvoreakin käytän joskus, se on helppokäyttöinen, joten sitä kannattaa ainakin aluksi testata. Minulta löytyy yksityinen Instagram-tili, mutta hyväksun kyllä mikäli haluat seurata, löydyn sieltä nimellä lillisofia.

      Poista
  9. hei ihanuus! :)

    millä ohjelmalla oot tehnyt just tän postauksen kollaasit? :) Kiitos jo etukäteen <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tehty juurikin tuolla Picasalla! :)

      Poista