5. maaliskuuta 2014

olet mitä syöt

Nykyään tuntuu että erilaiset ruokavaliot ja dieetit pursuilevat joka paikasta esille. On karppaamista, paleota ja detoxeja, on superfoodeja ja kasvisruokavaliota. Ruokavalioista tehdään ohjelmia, lehtiä ja niistä saa lukea blogeista. Tuntuu, että ruokailu on kuin jotain monimutkaista rakettitiedettä. Vaihtoehtojen viidakossa pyörryttää ja kaupassa ahdistaa, mikä nyt sitten oikeasti on terveellistä?

P1015312
Kun olin pieni, meillä syötiin kotona tervellisesti. Siis sellaista ihan tavallista kotiruokaa, puhtaista raaka-aineista. Äiti teki aina ruuan itse, leipoi paljon, säilöi kesällä marjoja ja esimerkiksi Mäkkäriin päästiin tosi tosi harvoin. Kotoahan tulee suurimmilta osin ne ruokailutottumukset, joita jatkaa aikuisenakin ja näin on ollut minunkin kohdalla. Vaikka siis olen syönyt kotoa muutettuakin suhteellisen terveellisesti, noin vuosi sitten aloin tosissani miettimään ruokavaliotani. Vatsani oli aina iltaisin turvoksissa kuin ilmapallo ja olo oli usein jotenkin nuupahtanut.


P1015021
Tuon noin vuoden takaisen herätyksen jälkeen onkin sitten tapahtunut paljon. Olen lukenut, googlannut, lukenut lisää, olen inspiroitunut ja löytänyt kaiken tämän ansiosta itselleni paremman olon. Ihan ensin jätin pois enimmät pastat ja vaalean leivän. Sitten tutustuin ensimmäisiin superfoodeihin ja pikkuhiljaa jääkaappini alkoi muuttua yhä värikkäämmäksi. Paljon on etsitty ja löydetty uusia reseptejä ja olen innostunut kokkailusta ihan uudella tavalla! Ennen ruuanlaitto oli lähinnä pakollinen paha.


P1015323

Mitä sitten syön nykyään? Paljon juureksia, vihanneksia, marjoja, hedelmiä, lihaa, kanaa, kalaa, pähkinöitä, kananmunaa.. Olen jättänyt pois enimmät maito- ja viljatuotteet, mutta syön edelleen pienissä määrin juustoja ja toisinaan ihanaa, paksua kreikkalaista jogurttia. Myös ylimääräistä sokeria yritän välttää. Mahdollisimman paljon puhdasta, oikeaa ruokaa ja mahdollisimman vähän keinotekoisia juttuja, ei mitään kamalaa rakettitiedettä, eikö vain? Kotona teen ruuan aina itse, niin tiedän, mitä suuhuni laitan. Kouluruokaa syön pari-kolme kertaa viikossa, meillä on muutamassa koulun ruokalassa ihan ok ruuat.


P1014779
Aluksi oli hieman vaikeaa keksiä mitä sitä söisi, jos ei voi syödä viljoja tai maitotuotteita. Ennen mussutin leipää aamuin illoin ja maitorahkaa tuli kannettua kaupasta selkä vääränä. Tosi nopeasti uudet vaihtoehdot ovat kuitenkin tulleet tutuiksi, eikä vanhoja oikeastaan ole ikävä. Aamuisin syön yleensä smoothien erilaisilla variaatioilla. Joka kerta siihen tulee jotain hedelmiä (banaani, kiivi, ananas, mango..), jotain marjoja (mansikat, mustikat, vadelmat, mustaherukat..), jotain "vihreää" (tammenlehtisalaattia, pinaattia, kurkkua, avocadoa..) ja kuituja (chia-siemeniä, pellavansiemenrouhetta..). Usein heitän sekaan myös pähkinöitä tai manteleita joista saa hyviä rasvoja. Lisäksi syön aamupalalla vähän vaihdellen joko itse tekemiäni siemennäkkäreitä (päälle kinkkua, juustoa, vihanneksia..), keitettyjä kananmunia tai hedelmiä.


P1014751


Lisäksi syön yhden tai kaksi isompaa ateriaa päivässä, milloin mitäkin lihaa ja kasviksia varioiden, kasvissosekeittoja, ruokaisia salaatteja ja munakkaita. Mausteita laitan aina paljon, tuoreita yrttejä, suolaa, pippuria. Käytän Kalaharin suolaa, jota suosittelen kaikille! Myös valkosipulia rakastan. Aterioiden välillä syön pieniä välipaloja (kuivattuja hedelmiä, porkkanoita, raakapatukoita, smoothieta..) ja kouluunkin yritän aina ottaa omia eväitä mukaan, koska koulun kahviloissa ei oikein ole tarjolla mitään järkevää. Punnitse ja säästä on ihana aarreaitta, josta käyn usein hakemassa eväitä ja pähkinöitä varastoon.


Vettä yritän juoda pari litraa päivässä, mutta tämän kanssa on välillä vähän petrattavaa. Lisäravinteista syön tällä hetkellä D-vitamiinia, sinkkiä ja biotiinia.


P1014766


Joskus tulee tietysti herkuteltua, mutta tähänkin olen yrittänyt keksiä parempia vaihtoehtoja, kuten baananiletut tai kananmunapohjainen pizza. Välillä kuitenkin tekee mieli irtokarkkeja, jäätelöä tai kunnon paahtoleipää paksulla voikerroksella ja sekin on ihan ok! En halua olla minkään ruoka-aineen suhteen ehdoton, jos jotain tekee mieli, niin sitä sitten syödään (..ja ehkä myös kärsitään seurauksista, kuten kipeästä vatsasta). En myöskään halua nirsoilla toisten ruokapöydissä (esim. kotikotona ja kylässä), vaan syön hyvillä mielin sitä mitä tarjotaan. Sillä on enemmän merkitystä, mitä teet päivittäin kuin sillä, mitä teet silloin tällöin. Toki ruokavaliossani on vieläkin parannettavaa, ja juurikin esimerkiksi irtokarkit ovat itselleni se pahin kompastuskivi, mutta niissäkin olen oppinut kohtuuteen. Haluaisin myös ostaa enemmän luomua, mutta opiskelijana kaikkeen ei ole varaa (vaikka toki ruuan pitäisi olla se mistä viimeisenä tingitään).


P1014915
On muuten hassua, miten makuaisti muuttuu. Joitain vuosia sitten en olisi voinut kuvitellakaan syöväni maustamatonta jogurttia, vaan sokeriset "mansikkajogurtit" olivat mielestäni hyviä. Nyt homma taas on kääntynyt ihan päälaelleen ja nuo sokerilitkut ällöttää enkä tiedä mitään parempaa kuin paksu kreikkalainen maustamaton jogurtti, nam! Jääkaappiini on myös ilmestynyt kasviksia, joista en ennen niin välittänyt, mutta joista nykyään pidän.


P1014740
Monet ovat myös kyselleet kertoessani ruokavaliostani, että syönkö tarpeeksi monipuolisesti. Voi kuulkaa, näkisitte vaan kuinka paljon monipuolisemmaksi jääkaappini onkaan muuttunut! Lisäksi ollaan huolissaan kuitujen ja kalsiumin saannistani, mutta itse en ole niistä huolissani. En ala tässä kilometripostauksessa purkamaan sen enempää viljojen tai maitotuotteiden haitallisuuksia, eikä asiat tietenkään ole ihan  mustavalkoisia, mutta haluan sanoa, että olen ottanut selvää asioista ja turvannut kyllä kaikkien ravintoaineiden ja vitamiinien saannin. En myöskään ole tosiaankaan mikään asiantuntija ja itsekin opiskelen asioista koko ajan lisää, mutta syömällä mahdollisimman puhdasta ja vähän käsiteltyä ruokaa, ei voi mennä kovasti pieleen. Tällainen ruokavalio ei varmasti sovi kaikille (esimerkiksi paljon urheilevat tarvitsevat varmasti enemmän hiilareita), mutta se sopii itselleni ja koen olevani entistä energisempi ja hyvinvoivempi. Myös ihoni tuntuu voivan paremmin kuin ennen ja sellainen turvotus on poissa.


Miten sinä syöt? Noudatatko tietynlaista ruokavaliota, joko vapaaehtoisesti tai allergioista johtuen?

25 kommenttia:

  1. Kirjoitit tosi mielenkiintoisesta aiheesta, kiitos :) Ihanan terveelliseltä ja monipuoliselta kuulostaa ruokavaliosi. Terveellinen ruokavalio jaksaa kyllä innostaa aina!
    Yksi juttu tuli mieleen tuosta viljojen pois jättämisestä. Innostuin kerran vähän liikaa hiilareiden vähentämisestä ja tosiaan jätin valkoisen jauhon ja taisi se leipä jossain vaiheessa jäädä kokonaan tämän leipähiiren ruokavaliosta. Sen sain kuitenkin karvaasti kokea hiuksissani. Mulla lähti hiuksia to-del-la paljon ja voit uskoa mikä järkytys se oli... Nykyään syön taas leipää reippaasti osana terveellistä ruokavaliota, ja tietysti muutenkin monipuolisesti. Ja hiukset kiittävä - tuntuu, että ne vahvistuvat ja tuuheutuvat kaiken aikaa, jesss! Itse uskon että yksi iso syy oli juuri hiilarien/leivän hylkiminen.

    Halusin kertoa tämän lyhykäisesti sen vuoksi, kun kerroit jättäneesi leivän/pastan pois ja vähentäneesi hiilareita; muistelen että sulla on tainnut niin ikään olla ongelmia hiusten ohentumisen vuoksi? Toki nämä ovat yksilöllisiä juttuja :) Tsemppiä terveellisiin elämäntapoihin, ne kannattavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, tätä aihetta on paljon pyydetty!:) Myönnän kyllä, että noiden viljojen kanssa olen vetänyt homman äärimmäisyyksiin, mutta tällä mennään nyt, päätin syksyllä kokeilla tällaista ruokavaliota ihan tosissaan kun ihoni oli niin huonossa kunnossa. Ja se on tosiaan parantunut. Olen myös miettinyt onko viljojen poisjättäminen ollut osasyynä hiustenlähtööni, mutta lääkärini mukaan syy oli hormonaalinen (lähtö loppui lähes samantien otettuani ehkäisykapselin pois). Varmasti vielä jossain vaiheessa otan viljojakin enemmän ruokavalioon, mutta tällä hetkellä tämä tuntuu itselleni hyvältä.. Kiitos kommentistasi, toivoinkin että tämä postaus saisi kommentteja, näitä on mielenkiintoista pohtia!:)

      Poista
  2. Upeata, että olet löytänyt oman tapasi syödä ja voida hyvin : )

    Itse olen viimeiset kymmenen vuotta noudattanut tietämättäni ns. FODMAP-ruokavaliota. Australiassahan näitä on kyllä tutkittu jo pitempään kuulemma. Kyseessä ei ole ainakaan omalta osaltani mikään täydellinen ns. välttämisdieetti, vaan olen pyrkinyt pienentämään FODMAP-hiilihydraattien päivittäistä kuormaa ja jakamaan jäljellä jäävän altistuksen mahdollisimman monelle aterialle. Aluksi en pystynyt nauttimaan laisinkaan maitotuotteita, mutta nyt jo useamman vuoden ajan laktoosittomat maitotuotteet (ihanat päivittäiset smoothiet) ovat sopineet hyvin. Vehnätuotteita syön vain vähäisessä määrin ja ruisleipää voin herkutella ainoastaan hapankorppuina pienessä määrin. Muutoin ruokavalioni onkin ihan tavallinen: kasviksia ja juureksia hyvin kypsennettyinä, hedelmiä, marjoja, kalaa, kanaa, kananmunia, hyviä rasvoja, pähkinöitä, kauraa, riisiä, linssejä, tummaa suklaata, punaista lihaa reilusti alle 500g viikossa.

    Tämä itselleni toimiva ruokavalio löytyi yrityksen ja erehdyksen kautta, kun melkoisen epätoivoisena etsin itselleni sopivaa ruokavaliota voidakseni paremmin. Lääkäreillä ei ollut tuohon aikaan hajuakaan asiasta, joten käskivät vain sinnikkäästi syödä kaikkea mahdollista. Joopa-joo!

    Ai niin - tiukkapipoisuus on tästä kaukana ja esimerkiksi pieni herkuttelu kuuluu jokaiseen päivään. Vähintään 2-3 pientä palaa suklaata ainakin : ) Itselleni vain yksinkertaisesti sopii paremmin tämä kuin esimerkiksi viisi päivää ilman herkkuja ja viikonloppuna herkutellaan. Monista herkuista on kehitelty toki vuosien aikana terveellisempiä reseptejä. Painoakaan ei ole tarvinnut tarkkailla, kun kohtuus kaikessa - sekin on ihan mukavaa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, oma hyvinvointi on kyllä kaiken a ja o!:) Hyvä tuo sanasi "tavallinen", mielestäni ruokavalioni on nimenomaan aika tavallinen ja syön nykyään paljon monipuolisemmin kuin ennen. Minullekin esimerkiksi ihotautilääkäri suositteli vahvaa lääkekuuria ihooni, mutta en koskaan hakenut lääkkeitä vaan menin kontrolliin "uudella" paremmalla iholla, eikä lääkäri ollut uskoa korviaan kun kerroin etten ole syönyt yhtäkään lääkettä vaan tämä on ruokavalioni ansiota! Ja todellakin, herkuttelu on enemmän kuin sallittua, itse en voisi elää ilman herkkuja, mutta onneksi niihinkin on tosiaan nykyään parempia vaihtoehtoja :)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus! Ruokavaliosi vaikuttaa näin maallikkona ihan ravitsevalta, mutta itse vähän kiinnitin huomiota vähiin viljatuotteisiin.. täysjyväviljat kuitenkin ovat hyviä hiilarinlähteitä ja kuidunlähteitä tukemaan muuten proteiini pitoista ruokavaliota.
    Itse en noudata mitään erityistä ruokavaliota, mutta pyrin syömään säännöllisesti ja terveellisesti, aivan kuten sinäkin :) Omaan ruokavaliooni ei oikeastaan kuulu leipä, mutta puuroa pitää aamuisin saada! Maitotuotteita käytän yleensä rahkan muodossa.

    Vitamiineista suosin omega3 (mikä on muuten saanut hiukseni ja ihoni kukoistamaan aivan mielettömästi!) Ja lisäksi c, ja b-vitamiinia.

    Ja paaaaljon liikuntaa, ja paaaljon proteiinia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiedän että viljojen vähyys varmasti kauhistuttaa, niin se on kauhistuttanut esimerkiksi äitiänikin, mutta saan kyllä kuituja runsaasti muusta ruokavaliostani. Halusin nimenomaan testata tätä viljatonta ruokavaliota ja se on tuntunut olevan minulle sopiva. En tosiaan sano että tämä olisi ainoa oikea terveellinen ruokavalio, mutta minulle se on osoittautunut hyväksi :) Ja joo, liikuntaa runsaasti, se on vähintään yhtä tärkeää kuin terveellinen ruokavalio!

      Poista
  4. Olen itse puoli vuotta sitten saanut keliakiadiagnoosin, ja ruokavaliosi näyttää aika tutulta omaani verrattuna, maitotuotteita tosin käytän joka aterialla. Vaikka gluteeniton ruokavalio onkin ollut yksi viime aikojen ruokatrendeistä, niin henkilökohtaisen kokemuksen mukaan en ainakaan laihduttajalle sitä suosittelisi, sillä leivät maissi- ja riisijauhoista ym. paitsi maistuvat yleensä pahvilta, myös ovat aikamoisia pikahiilaripommeja. :) Siemennäkkäri onkin yksi lempparivaihtoehto tavisleivälle!

    Tuli vain mieleen, että kävitkö labroissa sulkemassa keliakian mahdollisuus pois? Keliaakikkojahan on Suomessa arviolta 2 %, heistä ehkä jopa puolet tietämättään. Voi olla pitkään oireettomanakin tai vähillä oireilla, ainakaan itse en ennen tutkimuksia olisi ikinä kuvitellutkaan keliaakikko olevani.

    Kiitos kirjoituksesta, oli tosi informatiivinen ja hyvä esimerkki yksilöllisestä ja terveellisestä ruokavaliosta. Kananmunapizzaa täytyykin kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole käynyt missään testeissä, ei oikeastaan ole tullut mieleen, vaikka nyt kun tosiaan sanoit tuosta, niin ei kai se huonoakaan tekisi. Itsekään en ehkä söisi niitä valmiita gluteiinittomia leipiä/leivonnaisia yms., vaikka toki niistäkin varmaan hyviä vaihtoehtoja löytyy. Siemennäkkileipä on kuitenkin hyvä korvike niille! :) Ostin juuri myös reseptikirjan jossa on gluteiinittomia herkkuja, voin jakaa reseptejä tännekin jos löydän jotain helmiä.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus. Ruokavalio-aiheiset postaukset on blogeissa ihan suosikkejani, kivaa kun niitä laitetaan, vaikkakin ne altistavat bloggaajan usein ikävillekin kommenteille...Aika samalla tapaa pyrin itsekin syömään. Jonkin verran kuitenkin syön maitotuotteita ja viljojakin esimerkiksi kaurapuuron muodossa päivittäin, jopa leipää ja pastaakin joskus. Aiemmin suhtauduin kielteisemmin vilja- ja maitotuotteisiin, mutta nyt olen jotenkin ärsyyntynyt kaikkialla vellovasta maidon ja gluteenin demonisoinnista, enkä halua osallistua sellaiseen hysteriaan itse. En usko, että ihminen välttämättä tarvitsee kumpaakaan edellä mainituista, mutta eivät ne nyt ihan oikeasti myöskään ole kaikkien niiden terveysongelmien takana mitä kaikenmaailman itseoppineet "terveysgurut" väittävät. Maito- ja viljatuotteiden totaalinen poisjättö saattaa johtaa myös erinäisiin puutostiloihin, esimerkiksi jodin puute ja siitä johtuva kilpirauhasen vajaatoiminta ei ole hirveän harvinaista paleodieettiä noudattavilla. Kaikki ravinto-aineet saa toki hankittua muistakin ruuista, mutta se vaatii aika paljon perehtymistä.

    Varmasti tämän jo tiedätkin, mutta progestiiniehkäisyn tavallinen haittavaikutus on akne, eli todennäköisesti suurin yksittäinen syy ihon paranemiseen on ehkäisykapselin poisto, mikäli siis iho sen jälkeen lähti paranemaan.

    vera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Vaikka juu, nämä ruoka-asiat ovat kyllä jostain syystä sellaisia, jotka aiheuttavat aina mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Uskon, että tuollainen järkevä viljojen käyttö on ihan hyväksi, itse haluan nyt kokeilla tällaista melkein totaalista kieltäytymistä ainakin hetken, vaikka tosiaan joitain maito- ja viljatuotteita nytkin käytän. Ja olet ihan oikeassa, eivät nämä asiat ole mustavalkoisia. Itse kuitenkin uskon, että on ihan hyväksi jättää ne prosessoiduimmat tuotteet pois, esimerkiksi kaiken maailman rasvattomat maidot yms.

      Ja ehkäisystä vielä sen verran, että kapselin tosiaan otin aikoinaan pois, mutta minulla on nykyään hormonikierukka, jonka uskon myös vaikuttaneen ihon kuntoon samalla tavalla kuin kapseli. Uskon siis ruokavalion vaikuttaneen edes jollain tasolla ihon kuntoon kun kroppa on puhdistunut :)

      Poista
  6. Moikka!
    Mun lempilapsi aiheena, eli ruoka..;)
    Mulla on ruokavalio tosi rajottunut oireilevan vatsan takia. Närästystä ja ilmapalloa on havaittavissa joka päivä..:/ Oon käyny miljoonalla lääkärillä, mut tuntuu et kukaan ei ota mun vaivoja tosissaan, ku mitään "oikeeta sairautta" ei oo löytyny.. Keliakiatestit, kilpirauhanen, tähystykset ja laktoosirasitukset on tehty, mut mitään ei pitäis olla vialla. Mun perhekii jo luulee, et oon luulosairas kaikkine vaivoineni, ku mtn ei kuitenkaan ikinä löydy.
    Tällä hetkellä en voi syödä vehnää, ruista, omenaa, kurkkua, paprikaa, monia muita juureksia ja vihanneksia (etenkään raakoina), kananmunaa pelkältään, viinirypäleitä, vesimelonia, salaattia, maitotuotteita, sipulia enkä monia mausteita. Ens viikolla pitäis menää taas lääkäriin, jos pääsis vaikka ravintoterapeutin juttusille, et mitäs ton syömisen kaa tehtäis..:)
    Ite epäilen, et vatsa on menny pilalle anoreksia seurauksena ja mulla ois ärtyneen suolen oireyhtymä, mut eipä sitäkään kukaan vahvista. Eihän se diagnoosi mitään paranna, mut tietäis vähän paremmin, miten tästä eteenpäin. Ja sit ku tuntuu, et oireita on päivittäin vaikka edellä mainittuja en syökään. Ilmapalloon mahassa on toisaalta kyllä ehtiny jo tässä vuosien varrella tottua..:)
    Tulipas avautuminen.. Mukava kuitenkin kuulla, että olet löytänyt sulle sopivan ruokavalion!
    Kivaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin kovasti tsemppiä sinulle. Alä missään tapauksessa lannistu, vaan jatka avun etsimistä sinnikkäästi : )

      Kirjoitin tuossa jo ylempänä FODMAP-ruokavaliosta, joka on vastaavanlaisissa oireissa itselläni auttanut kovasti. Tämä ei kylläkään valitettavasti tapahtunut hetkessä, vaan vei pidemmän aikaa ja vaati kärsivällisyyttä. Aluksi ei laivaa voinut juurikaan keikutella, vaan piti tiukasti pysyä ruokavaliossa. Itsellänikään ei ole todettu esimerkiksi olevan testeillä laktoosi-intoleranssia, mutta en siitä huolimatta voi tavallisia maitotuotteita ilman oireita nauttia.

      Pienemmät annokset, usein syöminen, ruuan huolellinen pureskelu ja rauhallinen syöminen ylipäätään (vähentää samalla ilman nielemistä), hyvät yöunet ja yleensäkin säännöllinen elämänrytmi ja liikunta - näistä puhuminen kuulostaa vähän pöllöltä, mutta ovat mielestäni todella tärkeitä asioita varsinkin, jos kysymyksessä on toiminnalliset vaivat/ärtyneen suolen oireyhtymä.

      Ilmeisesti jo ainakin osittain syöt FODMAP-ruokavaliota vastaavasti eli välttelet mainitsemiasi oireita aiheuttavia ruokalajeja. Jos kiinnostaa lukea lisää, asiallista juttua aiheesta löytyy esimerkiksi näiltä sivuilta http://www.pronutritionist.net/?s=fodmap



      Poista
    2. Ikävä kuulla, että et ole saanut oireisiisi apua, vaikka olet käyny useissa testeissä! :/ On kauheaa, miten niin monella on nykyään ongelmia vatsan kanssa. Siis ihan "oikeita" ongelmia, oma turvonnut vatsani kuitenkin on vähäistä verrattuna tuollaisiin. Itse asiassa kahdella kaverillani on ollut jo pitkään ongelmia vatsan kanssa. Toisella todettiin hetki sitten haavainen paksusuolentulehdus ja hänellä tilanne oli jossain vaiheessa pahakin. Oikealla ruokavaliolla on kuitenkin saatu ihmeitä aikaan. Toinen ystäväni taas on käynyt juuri ravintoterapeutilla ja yrittänyt löytää vatsaongelmiinsa vastauksia. Monet luettelemistasi ruoka-aineista ovat myös hänellä kiellettyjen juttujen listalla. Esimerkiksi tupareissani hetki sitten hänellä oli omat eväät mukana, koska ei oikeastaan voinut syödä mitään jutuista joita oli tarjolla, tosi surullista! :(

      Tsemppiä siis sinulle, ehkä ravintoterapeutista olisi sinullekin apua! Toivottavasti saat ongelmiisi vastauksia!<3

      Ja kiitos sinulle Anonyymi2 avusta! :))

      Poista
  7. Todella mielenkiintoinen juttu! :) Huomasin, että syön oikeastaan tismalleen samojen "periaatteiden" mukaan, eli mahdollisimman puhdasta ja aitoa ruokaa. Erona ehkä se, että itse kaipaan myös välillä niitä hiilareita treeniboostereiksi ;) Yleensä käytän riisiä tai quinoaa, ja minulla on pieni addiktio riisikakkuihin... Hei miten muuten teet tuon jyvänäkkärin?

    Tästä tuli myös tosi hyviä vinkkejä maidottomaan ruokavalioon! Gluteenitonta noudatan jo itsekin, ja maitotuotteista käytän oikeastaan vain maitorahkaa ja raejuustoa (ja muitakin juustoja silloin tällöin). Kovasti houkuttaisi kokeilla maidotonta, mutta ongelmana on lähinnä proteiinin saanti esim. ilta- ja aamupaloilla. Toisaalta olen löytänyt rahkan, josta ei tule maha kipeäksi ja muutenkin olo tällä hetkellä tosi hyvä ja ihokin hyvässä kunnossa! Ehkä maidoton ei sittenkään ole minulle välttämätön, mutta olisi sitä kiva kokeilla, jos siitä vaikka saisi vieläkin paremman olon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon sen, kun treenaat niin kovasti! :) Mäkin huomaan niinä päivinä kun urheilen, että pitää syödä paljon enemmän, jos ei halua tuntea nälkää. Olenkin miettinyt, että voisin kokeilla tuollaisia "vaihtoehtoisia" hiilareita, kuten juuri quinoaa. Ja riisikakkuja syön minäkin välillä, sillon jos en ole jaksanut leipoa siemennäkkäreitäni! :D Tässä postauksessa kirjoittelin ohjetta siihen; http://lililii.blogspot.fi/2014/02/kaksi-terveellista-reseptia.html

      Poista
  8. Ruokavaliosi kuulostaa tosi hyvältä ja ihailtavan terveelliseltä! :) Itsekin koitan välttää turhia hiilareita, mutta aamuisesta ruisleivästä en suostu luopumaan! Maitotuotteita olen aina käyttänyt todella vähän (en voi sietää tavallista maitoa, enkä erityisemmin pidä jugurtista tai rahkasta), mutta nyt kun olen ottanut tavaksi juoda lasillisen piimää joka päivä, on se mielestäni tehnyt tosi hyvää vatsalleni. Jännä miten erilailla esimerkiksi juuri maitotuotteet vaikuttaa ihmisiin, joillekin ne tekee hyvää ja toisille taas aiheuttaa vaivoja.

    Hyvä ettet kuitenkaan ole liian ehdoton ruokavaliosi suhteen, satunnainen herkuttelu tuskin tekee kovin pahaa kenellekään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka usko pois, ei se aina näin terveellinen ole!;D Naurattikin reissussa kun tämä postaus tuli ulos, vedin varmaan samaan aikaan kaksin käsin herkkuja :D Mutta lomalla saa ja pitää herkutella, ja muutenkin, muuten elämästä tulee tylsää!

      Ruisleipää on kyllä kieltämättä välillä ikävä (varsinkin Realia), mutta onneksi sitäkin voi syödä jos kunnon himo iskee.

      Poista
  9. Voi kiitos tästä postauksesta. Aivan huippu! Todella hyvän kuuloinen ruokavalio, sekä makunsa, että terveellisyyden puolesta. Itellä kun on juuri hakusessa se terveellinen ruokavalio, jonka tavoitteena on nimenomaa hyvä olo ja jota on helppo noudattaa loppuelämä.

    Tuohon suuntaan olen itsekkin pyrkinyt, sillä erotuksella, että maitotuotteita menee edelleen normaaliin tapaan. Viljojen karsiminen on itelläni toiminut hyvin, viljat kun saavat turvonneen olon hetkessä aikaiseksi mulla. Kyllähän hiilareita tulee kasviksista ja hedelmistäkin, joten itse en viljojen puuttumiseen kiinnittänyt ruokavaliossasi huomiota. Itse en ole ehdoton viljojenkaan suhteen, mutta kyllä sen olossa heti huomaa, jos on mennyt leipää tai pastaa suusta alas..

    Mitä olet huomannut tuon maitotuotteiden vähentämisen auttaneen? Omassa käytössä on lähinnä kahvimaito +rahka. Oletko huomannut maitotuolleilla olevan sama negatiivinen vaikutus kun viljoillakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! :)) Kuulostaa hyvältä sinunkin ruokavaliosi, enkä usko, että kahvimaito+rahka tekee sinulle pahaa, jos se ei tee oloasi huonoksi. En tiedä onko maitotuotteiden poisjättämisellä ollut vatsani kanssa niin suurta merkitystä kuin viljatuotteilla, mutta uskon sen vaikuttaneen juuri ihooni positiivisesti, maitotuotteet kun keräävät kroppaan limaa. Maitotuotteissakin kannattaa valita, mitä käyttää ja mitä ei. Esimerkiksi mahdollisimman paljon prosessoidut (rasvattomat maidot ym.) kannattaa jättää suosiolla pois. Jos kiinnostaa, luepa tämä Vilman postaus, jossa on tosi hyvää pohdintaa maitotuotteista; http://mycosmo.fi/article/vilmap/maito-kalsium-ja-mielipiteeni-niista#.Ux-HLP0mrdo

      Poista
  10. Kiva postaus ja vaikuttaa siltä että noudatat terveellistä ja suhteellisen yksinkertaista ruokavaliota :) Minua kiinnostaisi myös tietää miten teet näkkärin? Lisäksi kysyisin vielä, että mitä superfoodeja käytät?

    Aurinkoista kevättä ja kiitos huippu hyvästä blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässä ohje siemennäkkäriin; http://lililii.blogspot.fi/2014/02/kaksi-terveellista-reseptia.html

      Ja superfoodeista minulla on tällä hetkellä päivittäisessä käytössä Chia-siemenet ja pellavansiemenrouhe, joita laitan smoothieen. Lisäksi käytän epäsäännöllisen säännöllisesti Maca-jauhetta, Opti MSM:ää (iholle ja hiuksille, niiden kanssa kun olen tässä painiskellut) ja esim. kuivattuja mulperimarjoja ja muitakin hedelmiä tykkään syödä välipaloina :)

      Poista
  11. En ole koskaan noudattanut mitään tiettyä ruokavaliota, koska uskon siihen ettei itseltään tarvitse kieltää mitään. Mielestäni tärkeintä on pitää kohtuus kaikessa - on ihan ookoo syödä pullaa, kunhan sitä ei syö joka päivä. Sokerikoukusta irti pääseminen oli kyllä itselleni kova saavutus, ennen kun teki oikeastaan päivittäin mieli makeaa. Nykyisin tekee hyvin harvoin mieli karkkia, eikä sitä tule enää ahmittua suuria määriä kerralla :)

    Noudattamasi ruokavalio voisi varmasti olla hyväksi vatsalleni, mutta minä vain satun rakastamaan pastaa ja maitotuotteita. Ne jos joutuisin itseltäni kieltämään niin ei kyllä tulisi kuin paha mieli. Onneksi niissäkin voi tehdä fiksuja valintoja, valitsen kaikesta aina täysjyväversion aina kun mahdollista! Pullamössöpaahtoleipä ei edes maistu miltään täysjyväpaahtiksen rinnalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kohtuus kaikessa, ja tosiaan, sillä on enemmän merkitystä mitä syöt joka päivä, kuin mitä syöt toisinaan :) Itsekin herkuttelin taas reissussa vähän liikaa ja nyt on taas kauhea sokerinhimo!

      Ja jos olosi on hyvä, niin mitä sitä mennä poistamaan kyseisiä tuotteita omasta ruokavaliosta, meille kaikille sopii niin erilaiset jutut! :) Itselläni pasta on varmasti se pahin vatsan turvottaja ja pahan olon tuoja, joten sitä tekee aika harvoin enää mieli, kun tietää millainen olo siitä tulee.

      Poista
  12. Samanlaisia reseptejä löytyi mitä itsekin käytän :) Liha, kala, kana, kananmuna, kasvikset, juurekset, marjat ja välillä myös hedelmät, siemenet, pähkinät, öliiviöljy, kookosrasva, siinäpä ne ruokavalion kulmakivet :) Sokeria ja viljoja en juurikaan käytä. Maitoa tulee laitettua lähinnä kahviin ja kreikkalainen maustamaton jogurtti on taivaallista.. Itse koen oloni hyväksi tällaisella ruokavaliolla, ja pitkän jatkuneet vatsaoireet ovat hävinneet täysin. Eipä oikeastaan mitään "ei sallittua" tee edes mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Joo, kreikkalainen jugu nam! Löysin nyt reissussa jotain superhyvää kreikkalaista jogurttia, harmi kun sitä ei saa täältä :)

      Poista