14. toukokuuta 2014

epäonnistumisista ja unelmista

Ensimmäinen yliopistovuosi alkaa olla takana ja yhtenä iltana aloin ihan hetken mielijohteesta kirjoittaa teille aiheesta, josta en ajatellut koskaan kirjoittavani. Haluan jakaa tarinani, jotta joku voisi ehkä saada tästä tsemppiä omaan elämään. Omaan kouluunhakuun, laihdutusprojektiin tai mihin tahansa. Niihin haasteisiin, jotka tuntuu ylivoimaisilta voittaa.

text2 Muistan miltä musta tuntui vuosi sitten tähän aikaan. Tai jos mietin tarkemmin, niin en oikeastaan muistakaan. Olin ihan sumussa, en muista koko keväästä oikeastaan mitään muuta kuin stressin. Mua ahdisti ja pelotti, mietin, että miten mun käy, jos en nyt onnistu. Jos en nyt pääse opiskelemaan.

Joka kevät neljän vuoden ajan olin lukenut Facebookista jonkun statuksen, jossa hehkutettiin kouluun pääsyä. Ekoina vuosina pystyin aidosti olemaan onnellinen niiden kouluunpäässeiden puolesta, viimeisinä vuosina en enää kyennyt siihen.. Mikä mussa on vikana? Oonko mä tyhmä? Miksi mä en pääse haluamaani opiskelupaikkaan?


text5
Useat välivuoteni joh
tuivat toki siitäkin, etten ensin edes tiennyt mitä haluan. Kaksi ensimmäistä kevättä lukion jälkeen meni täysin harakoille (jos nyt opiskelu voi koskaan hukkaan heitettyä olla), kun hain aloille, jotka eivät näin jälkikäteen ajateltuna todellakaan olleet mua varten (mm. oikeustieteellinen). Kolmantena keväänä aloin hahmottaa mikä on oikeasti se mun juttu ja neljäntenä keväänä hain paikkaan johon halusin jo ihan tosissaan.

Joku voi ajatella, että yksi koulupaikka, mistä tollainen haloo? Miksi en vain hakenut johonkin muuhun opiskelupaikkaan, johonkin, johon olisi ollut helpompi päästä. No, mä en ole sellainen tyyppi. En voisi koskaan tyytyä johonkin. Olen liian kunnianhimoinen. Teen niin kauan töitä jonkun asian eteen, että saavutan sen. Jos asia on mulle tärkeä, menen vaikka läpi harmaan kiven.


text4
Vaikeinta on ollut oppia kestämään pettymyksiä. Sitä tunnetta, kun kaukainen sukulainen kysyy sukujuhlissa, että mitäs mä opiskelen. Niin, kyllähän tämän ikäisen ihmisen nyt pitäisi jo olla opiskelemassa, mietin.. Vastaan reippaasti, että en tällä hetkellä mitään, käyn töissä. En tiedä kuuluuko mun äänestä, että meinaan purskahtaa itkuun. Muistan myös useamman kerran, kun joku kyseli kommenttiboksissa, että olinko mä päässyt sinne kouluun. Tiedän, ettei kukaan tarkoittanut pahaa, mutta se tuntui kamalalta. Myös kyyneleet poikaystävän perheen mökin terassilla, yhtenä aurinkoisena kesäaamuna, kun pääsykoetulokset olivat saapuneet, tuntuivat kamalalta.


text3 Pahin isku oli kuitenkin viime keväänä. Yksi mun parhaista ystävistä haki samalle alalle, oltiin monissa samoissa pääsykokeissakin. Tsempattiin toisiamme koko kevät ja puhuttiin niistä vaikeistakin jutuista, että entä jos toinen pääsee kouluun ja toinen ei. Ja sitten tää mun ystävä pääsi, mä en. Vaikka kaikki meni lopulta hyvin ja sain kuin sainkin koulupaikan varasijalta, en koskaan unohda sitä musertavaa tunnetta. Mä halusin niin kovasti olla onnellinen mun ystävän puolesta ja jos ihan tosi kovaa pinnistin, niin kyllä mä olinkin, mutta samalla en tiennyt miten päin olla. Tuntui liian pahalta.

Vaikka puhuin joka kevät kaikista fiiliksistä ystävien ja perheen kanssa, en usko, että kukaan koskaan ymmärsi mua ihan täysin. Sitä, miltä musta tuntui. Kyllä sä sinne kouluun vielä pääset, ens vuonna sitten uusi yritys. Sä oot vielä niin nuorikin, kyllä sulla on vielä aikaa. Mä tiedän henkilön x, joka haki kahdeksan kertaa oikikseenlääkikseentiesmihin, ennen kuin pääsi sisään. Tiedän, että kaikki yritti vaan kovasti tsempata mua, mutta välillä olisi tehnyt mieli vaan sanoa, että turpa kiinni.


text1
Kun olin viime viikolla kirjastolla lukemassa kevään viimeiseen tenttiin ja vieressäni istui tyttö joka selvästi luki pääsykokeisiin, valtasi mut sellainen ihan järkyttävä helpottuneisuuden tunne. Ei enää ikinä. Tyttö huokaili raskaasti ja näpytteli vähän väliä puhelintaan, huomasi selkeästi, ettei lukeminen jaksanut enää kiinnostaa ollenkaan. Mun teki niin kovasti mieli halata tyttöä ja kertoa mun tarina. Sanoa, että tsemppiä, tee kovasti nyt töitä, niin ihan varmasti saavutat sun unelmat jonain päivänä.


Uskon, että mun kohdalla epäonnistumiset toisensa jälkeen tekivät pääsykokeista jonkinlaisen mörön mun päähän. Opiskelen myös alaa, jossa kilpailu on kovaa ja hyvät työpaikat kiven alla. Joskus, ohikiitävinä hetkinä mut valtaakin samanlainen epätoivo tulevaisuuden töiden suhteen kuin mitä mulla oli opiskelupaikan suhteen. Entä jos mä en saakaan koskaan oman alan töitä? Jos mä en vaan olekaan tarpeeksi fiksu?


text6
Oikeasti kuitenkin tiedän, että kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Life has an odd way of making things work out in the end. En ehkä päässyt ensimmäisellä kerralla kouluun, en kolmannellakaan. Mutta kaikki tapahtumat toivat mut tähän pisteeseen, jossa nyt olen, opiskelupaikkaan, jonka en aiemmin tiennyt olevan juuri se mun juttu. Ilman virheitä olisin nyt varmaan valmistumassa sieltä oikiksesta ja miettisin, että tää ei todellakaan ole mua.


Vastoinkäymiset kasvatti mua suuresti ja tiedän, että musta on mihin vaan. En koskaan luovuttanut, vaan yritin niin kauan että onnistuin. Mun on tällä hetkellä aika paljon helpompi hengittää kuin vuosi sitten. Kaikki palaset loksahtivat paikoilleen ja olen ollut onnellisempi kuin ehkä koskaan.


En ikinä unohda sitä päivää kun sain puhelun, että olin sittenkin saanut opiskelupaikan. Itkin täydessä sporassa niin että poikaystäväni joutui kuuluvaan ääneen selventämään, että olin saanut iloisia uutisia, eikä kukaan ollut kuollut, niin kuin olisi voinut luulla. Haluankin siis kannustaa sitä tyttöä mun vieressä siellä kirjastossa ja ihan kaikkia muitakin. Älkää antako periksi, varsinkaan jos on kyse teidän unelmista. Tehkää kovasti töitä ja jos epäonnistutte, tehkää lisää töitä!


Huh.. :') 

76 kommenttia:

  1. Ihana. :') <3 Olen samanlainen kuin sä. Mulle sanottiin useaan kertaan, että haet nyt vaan jonnekin muualle, kun en päässyt, ei se nyt ole niin väliä mitä sitä opiskelee. Todellako? Että tuhlaisin monta vuotta elämästäni opiskelemassa alaa, johon minulla ei ole suurta intohimoa tai että olisin töissä paikassa, joka olisi ihan ok. Ei käy. Ei ole mitään syytä tyytyä, jos voi saada sen, mitä haluaa. Ja koska olen tällainen, hmph, melko intohimoinen ihminen, niin vähän pelottaa, kun nyt tätä alaani olen neljä vuotta opiskellut ja aina välillä on tuntunut siltä, ettei tämä ehkä olekaan mun juttu. Tai toisaalta rakastan tätä, mutta toisaalta en. Luonnollisesti työllistyminen huolestuttaa, kun opiskeluvuosia ei enää paljon ole jäljellä. Entä jos valmistun suoraan työttömäksi?

    Toisaalta elämästä ei koskaan tiedä. Että mihin suuntaa tässä yhtäkkiä jostain tuulenpuuskasta lähdetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Musta on jännä, että jotkut ihmiset ihan totta ajattelee noin. Ehkä jollekin riittää "vähempikin", mutta itse en koskaan voisi pidemmän päälle tehdä jotain ihan kivaa työtä. Ja ymmärrän että tulevaisuus huolettaa, niin muakin välillä, mutta pitää taas jälleen kerran uskoa siihen "kyllä kaikki järjestyy"-mantraan, joka on ennenkin tullut todistettua ihan paikkaansa pitäväksi. Ja sä olet kyllä mun silmiin juuri oikealla alalla!! :)

      Poista
  2. Ihan kuin olisit kirjoittanut suoraan omasta elämästäni. Tänä keväänä todellakin haen neljättä kertaan yliopistoon. Hain 2 kertaa ihan vääriin paikkoihin ja nyt haen sinne minne todellakin ja ehdottomasti haluan.. Mutta alan olla jo aika rikki, kokeisiin on enää noin kolme viikkoa. Tiedän että mun pitää pusertaa vaan läpi nää viimeiset viikot. Mutta pelkään sitä koetilannetta ja vielä enemmän pelkään sitä päivää kun tulosten pitäisi tulla.
    Monet itkut on jo itketty opiskelupaikan puuttumisen takia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, meidän tarinat kuulostaa pelottavankin samanlaisilta. Tiedän, ettet varmaan halua kuulla tätä, mutta koita vielä pinnistellä viimeiset viikot läpi. Laita puhelimeen laskuri joka laskee päiviä, suunnittele mitä kivaa teet kun pääsykokeet on ohi jne. Tsemppaa itseäsi ajattelemaan sitä hetkeä kun vapaus koittaa!:) Ja siellä kokeessa, teet kaikkesi. Kovasti tsemppiä sulle tulevaan koitokseen ja usko mua, kyllä sullekin se oma paikka vielä löytyy!!<3

      Poista
  3. Olipa hieno postaus ja ihana kun jaoit sen meille! Mahtavaa, kun olet löytänyt sen oman alasi ja polkusi jota kulkea! :)

    Voin niiiin samaistua sun aiempien vuosien fiiliksiin, sillä itse olen juurikin siinä tilanteessa, jossa sinäkin kerrot olleesi. Kolmas hakukerta unelma-alalle häämöttää ja tunteena on vain, että nyt on pakko päästä opiskelemaan. En jaksa välivuosia, en jaksa muiden opiskeluhehkutuksia, sukulaisten kyselyjä tai muiden hyvää tarkoittavia tsemppausyrityksiä - haluan vain onnistua!

    Kiitos kuitenkin vielä tästä postauksesta! Saipa taas lisätsemppiä päivän lukuihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tällaiset kommentit merkkaa tosi paljon. Tiedän täysin tunteesi ja juuri sun kaltaisten takia halusin tän tarinani jakaakin. Eli usko siihen, että säkin vielä onnistut!! Sitten voit kertoa muillekin samanlaisen tsemppitarinan, kuin tää mun nyt :) Kovasti tsemppiä viimeisiin lukuihin ja itse pääsykokeisiin!!<3

      Poista
  4. Ihana, rohkaiseva tarina. Voin samaistua siihen, en tosin opiskelupaikan suhteen, vaan sellaisen asian kuin lapsettomuuden. Näin anonyymisti voin asiasta puhua, muuten oikeastaan en. Ei ole mitään musertavavampaa fiilistä kuin se, että joku utelee lapsista tai aiommeko tehdä niitä. Siis "tuntemattomat". Läheisille tietenkin olemme asiasta puhuneet, mutta niin kuin sanoit, en usko että kukaan ihan täysin meitä ymmärtää. Ja toisten raskausuutiset satuttaa. Vaikka yritän olla onnellinen muiden puolesta, välillä en vain kykene siihen. Ja tietysti sekin tuntuu pahalta, miksi en voisi iloita toisen puolesta, ei se heidän lapsi ole meiltä pois.. Ja ehkä mekin vielä tavalla tai toisella saamme oman pienen käärön syliimme, jaksan edelleen uskoa ja toivoa. Anteeksi vuodatus, ja kiitos ihanasta blogista. Vaikutat upealta nuorelta naiselta jolla on arvot kohdillaan. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja voi, en tiedä mitä sanoa.. Tuollaisten surujen vierellä tämä oma kamppailuni tuntuu aika pieneltä, tämän oman unelman eteen kun kuitenkin pystyin tekemään töitä sen saavuttaakseni. Aina pitäisi muistaa, ettei kaikki näy ulospäin. Emme koskaan tiedä, mitä toinen ihminen on joutunut kokemaan, joten tuollaiset utelut on kyllä vaarallisia:/ Ihanaa kuitenkin, että jaksat vieläkin pitää toivoa yllä ja myös minä toivon koko sydämestäni, että saat vielä kokea vanhemmuuden ilon, tavalla tai toisella!<3 Paljon haleja ja ihanaa kesää!

      Poista
  5. Kiitos kun jaoit tämän! Minulla on samanlaisia tuntemuksia työpaikan löytämisen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista. Voin kuvitella tunteesi, kovasti tsemppiä työnhakuun ja vaikka välillä tuntuisikin mahdottomalta, yritä muistaa, että kaikki järjestyy kyllä lopulta, tavalla tai toisella, vaikka siihen menisikin vähän kauemmin aikaa!<3

      Poista
  6. En tiedä miks, mut tän postauksen aikana mulla alko kyyneleet valuu pitkin poskia. Oon tän kevään ylioppilas (toivottavasti: perjantaina tulee tulokset!) ja haen kouluun, johon 700 hakijan joukosta pääsee 18 sisälle. Oon valmennuskurssilla, pääsykoekirja on ihan jees. Mut joku mättää. Alotin yolukemisen jo tammikuussa ja siit lähtien oon asunu kirjastossa. Lukenu viikot, viikonloput hakenu töitä kesäks. Pääsiäisenä päätin armahtaa itteeni neljän päivän lomalla ja sen jälkeen lukemisesta ei oo tullu mitään. Kurssille en jaksais raahautua, lukemisen saan alotettua puolen päivän jälkeen, on paljon mielenkiintosempaa suunnitella yojuhlien tarjoilua ku lukea. Ihmiset ympärillä sanoo, et kylhän sä nyt jaksat kolme viikkoa lukea ihan helposti! Loppukiri vaan ja sit se on ohi!

    Niin. Mut ku ei oo enää voimia. Motivaatio on haihtunu. Ja porukka kuvittelee, et oikeesti voisin tän hetkisellä omaksutulla tietomäärällä päästä sisään. Not gonna happen.

    Kiitos postauksesta ja anteeks pitkästä vuodatuksesta. Oli pakko. :) ehkä nyt pystyn pikkasen paremmin ottaa ton kirjan käteen ja yrittää.

    Hyvää kevättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pinja, mäkin olen täällä pillittänyt useaan otteeseen lukiessani teidän kommentteja.. Uskot varmaan, jos sanon, että tiedän miltä susta tuntuu. Ja myös sen, että tiedän kuinka ärsyttävältä tää voi tuntua, mutta sä olet vielä tosi nuori! Tee siis nyt vikojen viikkojen aikana parhaasi äläkä luovuta, mutta muista, että sä vasta valmistut lukiosta. Mä en olisi missään tapauksessa ollut lukion jälkeen heti valmis yliopistomaailmaan, joten siinäkin mielessä oli onni, etten päässyt ensimmäisenä vuonna sisälle. Vaikka mulle kertyi lopulta välivuosia vähän liikaakin, niin uskon yhden välivuoden olevan pelkästään hyvästä. Sen aikana saatua työkokemusta ja muutenkin elämänkokemusta en voi kyllin korostaa :)

      Koita siis nyt jaksaa vikat viikot, mutta nauti omista YO-juhlistakin jos ne ovat ennen koetta, sitä päivää et saa enää koskaan takaisin (mulle ainakin oma yo-päivä on ollut yksiä elämäni parhaita päiviä)! Yritä olla murehtimatta tuota isoa lukua (oman opiskelupaikkani sisäänpääsyprosentit ovat jotain samaa luokkaa) ja tee kokeessa parhaasi! Kovasti tsemppiä!<3

      Poista
  7. Niin hienoa kun kirjoitit näitä tunteita ylös, kuten tiedät mulla on ollut opiskelupaikan suhteen, ja on vieläkin kovin monen muun asian suhteen ihan samanlainen olo. Varsinkin tuo ilon hiipuminen muiden saavutusten kohdalla on niin tuttua. Ja täsmälleen sama tarina tuo, että toisena vuonna haettiin parhaan ystäväni kanssa samaan paikkaan, ihan hulluna luettiin ja toinen pääsi, minä en. Heti pääsykokeiden jälkeen oltiin varattu etelänmatka, jota varten mentiin kaverini tädille yöksi, jotta päästäisiin helposti lentokentälle aamulla. Yksi hirveimmistä muistoistani on se, kun ystäväni täti tietysti vilpittömästi iloitsi ja halaili häntä ja poksautteli skumppapulloja, joita mun piti siinä kanssa kilautella vieressä. Skumppa ei ole koskaan ollut niin pahaa.

    Nyt tämä samainen ystäväni meni naimisiin ja sai vauvan, jälleen asioita jotka ei näytä vain minulle koskaan tapahtuvan... Ihan kauheaa ajatella näin. Vaikka kovasti olen yrittänyt itseni kanssa töitä tehdä näiden asioiden suhteen, on se ihan järkyttävän vaikeaa. Ja ihan typerää, että myös ne ilot ja saavutukset tuppaa unohtumaan kun on uusia muureja edessä. Siihen älä sä sorru! :)

    Sun opiskelupaikasta olen niin hullun onnellinen kuin vain voi tuntemattoman puolesta olla! Mä niin tiedän miltä ne kyyneleet tuntuu, se kuristava ahdistus ja epätoivo. Sä pääsit sen yli! Ihan huippua! Ihan valtavan suuret onnittelut vieläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Niin mä muistan, taisin siihen sun postaukseen silloin kommentoidakin.. Mä haluaisin kirjottaa sulle kilometrin pituisen kommentin, mutta tyydyn vaan toteamaan, että tiedän niin hyvin miltä susta tuntuu. Kaikki noi fiilikset. Kun sekään ei edes riitä, että on paha mieli siitä omasta epäonnistumisesta, vielä pitää tuntea huonoa omaatuntoa siitäkin, ettei pysty iloitsemaan muiden, niiden onnistuneiden puolesta. Se on kamala fiilis:( Kiitos Ninnu kaikista sun sanoista ja niiin ihana nähdä kesällä, en malta odottaa!<3

      Poista
  8. Hieno postaus, kiitos Lili! Oikeasti mietipä kuinka hyvä juttu, ettet päässyt ekana keväänä silloin hakemaasi paikkaan. Voisit olla ihan väärällä alalla! Itsekään en päässyt ensimmäisillä hakukerroilla opiskelemaan ja jälkikäteen ajateltuna se oli hyvä juttu. Ehkä toinenkaan välivuosi ei olisi tehnyt pahaa, vaikka silloin kieltämättä tuntui tosi tärkeältä päästä mahdollisimman nopeasti opiskelemaan. Kovat on paineet nykyisin tästä(kin) asiasta, kiitos että kirjoitit aiheesta ja ehkä vähensit jonkun juuri nyt pääsykokeisiin pänttäävän tuskaa. Hyvin on omassakin muistissa vielä fiilikset siltä keväältä kun luin ja pänttäsin, olematta ollenkaan varma mitä edes haluan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Niin, sitä mä oon kelaillut moneen kertaan. Että just näinhän tän pitkin mennä. Tän takia mikään muu tätä ennen ei koskaan toiminut. Nykyään tämä kouluunhaku tuntuu tosiaan olevan monelle ihan kauhean vaikeaa, käytetään satoja, ellei tuhansia euroja valmennuskursseihin yms. Välillä mietityttää, että mihin tää tilanne vielä menee.

      Poista
    2. No en mäkään! :) Tosi toooosi kivaa! <3

      Poista
  9. Kiitos, kun uskalsit jakaa tämän tarinan! Löysin tästä niin paljon tuttuja fiiliksiä, että ihan pari kyyneltä tipahti silmäkulmasta. Olen aivan vilpittömästi onnellinen (vaikka en sinua tunnekaan), että uskalsit tavoitella unelmaasi ja pinnistellä loppuun asti. Varmasti lopussa odottanut palkinto tuntui aivan mahtavalta!

    Ja noista kyselevistä sukulaisista ja puolitutuista... Vaikka monet sanovat, että "älä välitä, ihmiset ovat vaan uteliaita" ja "ei ne mitään pahaa tarkoita", niin kyllä ne kysymykset satuttavat. Ja paljon. Vaikka tämä nyt ei aiheeseen liitykään (ja en tiedä miksi tunnepäissäni asiaa alan edes puimaan) niin pakko jatkaa edellisen anonyymin kommenttia. Minä sain kuulla syksyllä yllättävän diagnoosin, jota en todellakaan osannut odottaa; en todennäköisesti tule saamaan lapsia. En olisi voinut koskaan kuvitella, millainen tunteiden vuoristorata tuon asian kuulemisen jälkeen oli luvassa. Ja miten tuntemattomien kysymykset ja vihjailut voivat saada niin järkyttäviä turhautumisen ja pettymyksen tunteita aikaiseksi, että olen saattanut puida niitä monta päivää. Ystävien vauvauutiset ja sukulaislasten ristiäisissä olo ovat olleet sen jälkeen todella tuskaisia. Mutta pää pystyssä olen noihinkin tapahtumiin mennyt ja ajatellut, että joskus tämä tunne vielä helpottaa. Ainakin tässä on oppinut sen, että mitään ei tulisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Toivon, että ympärillä olevat ihmiset joskus ymmärtävät tämän myös. Ei kantapään kautta, vaan tavallista elämää elämällä ja näkemällä.

    "The strongest people are not those who show strength in front of us, but those who win battles we know nothing about."

    Mukavaa kesän alkua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista. Mullakin on vierinyt aika monta kyyneltä kun olen näitä teidän kommentteja tänään lueskellut. Olen ennenkin miettinyt, että musta ei koskaan tule sitä, joka utelee muiden lapsihaaveista, siinä voi tietämättään satuttaa jotain tosi pahasti. Näiden kommenttien jälkeen muistan sen varmasti entistä paremmin. Tuo sanonta jonka kirjoitit loppuun, on niin totta, jokainen sana. Mulla tuli tosi surullinen fiilis sun puolesta ja toivon sulle kaikkea hyvää, huonoista uutisista huolimatta. Toivon että elämä toteuttaa vielä joskus sun unelmat, tavalla tai toisella<3 Mukavaa kesää!

      Poista
  10. Muru, ihana kirjoitus, tuli ihan tippa linssiin ku muistelen sitä viime kevättä ja miten erilainen oot nykyään (onneks!) :) Niin paljon onnellisempi ja iloisempi Lillan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos rakas. Niin, sitä mä juuri olen, ihanaa että muutkin on sen huomanneet :')… <3

      Poista
  11. Tulipa osuvaan kohtaan tää sun postaukses. Pääsykokeet ja tulevaisuus-ahdistus on ollu nimittäin tosi ajankohtainen aihe viimeiset kuukaudet!

    Itsellä on takana vasta yksi välivuosi ja yhdet pääsykokeet, ja oon koittanu tässä töiden ja muuton lomassa lukea Tampereen Yliopiston pääsykokeisiin.. Pääsykokeiden artikkeleiden perusteella kiinnostus alaa kohtaan ei oo ainakaan herännyt enempää (ennemminkin työntäny vaan luotaan pois) ja sekös tässä ressaakin. Ei kiinnostais lukea ollenkaan, mutta haluaisin opiskelemaan. Ajattelin että tää olis se mun ala, mutta nyt en olekaan enää varma.. Ei oo vaan tarpeeks uskoa omiin taitoihin ja tekee aina mieli masentua, kun tarttuu artikkeleiden kimppuun :( Mitä muuten itse opiskelet Tampereella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi iloinen, että uskalsin julkaista tän postauksen, teitä kohtalotovereitahan on siellä ruutujen takana niin monta. Liikaakin, surullista kyllä. Tiedän sun tuntemukset, mikään ei ole pelottavampaa kuin se, ettei oikeastaan tiedäkään mitä haluaa, varsinkin jos on jo nähnyt asian eteen paljon vaivaa. Mutta, usko mua, kyllä säkin vielä löydät oman juttusi! Vaikka siihen menisikin vähän kauemmin aikaa. Noi mainitsemasi artikkelit saivat mut miettimään, että saatat hakea samalle alalle kuin minä. En ole täällä blogissa varsinaisesti kertonut mitä opiskelen, sillä haluan pitää sen yksityisenä asiana, mutta jos haluat, voit laittaa mulle sähköpostia :)

      Poista
  12. Ihana kirjoitus, mulla on vieläkin kylmät väreet sen lukemisesta. Ihmiset harvoin ymmärtää, että viaton kysymys ei välttämättä tunnukkaan siitä toisesta niin viattomalta vrt. "millonkas te alatte lapsia tekemään?" Monissa asioissa epäonnistumisen tunne juuri sillä tietyllä hetkellä on ylitsepääsemätön, mutta sitten, kun se onnistumisen hetki tulee, niin sitä usein ymmärtää, että näin tän kuuluikin mennä!!

    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi. Niin, toi on niin totta. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen on oikeasti joutunut kokemaan tai minkälaisten surujen kanssa hän parhaillaan kamppailee. Äitini on aina hokenut mulle, että asioilla on tapana järjestyä ja vihdoin alan itsekin uskomaan samaan! :)

      Poista
  13. Tosi hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
  14. Minulla on kanssa samanlaisia tuntemuksia työpaikan ja asunoon löytämisen. Ja haluaan muutaa uuteen kaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olen tosi pahoillani. Mutta muista että et saa luovuttaa! Kyllä säkin vielä löydät sen täydellisen työpaikan ja ihanan asunnon. Paljon tsemppiä!:)

      Poista
    2. jo, Kiitos paljon! :)

      Poista
  15. Aivan ihana kirjoitus, kiitos todella paljon, että jaoit sen! Olen hieman samankaltainen tyyppi, en anna periksi vaikka mikä olisi. Joskus uskoa koetellaan, kovastikin, mutta sitten lopulta ymmärtääkin, että juuri näin kaiken pitikin mennä. Tekstistäsi huokuu se onnellisuus ja helpotus. Aina kaikki ei mene niin kuin sitä itse toivoisi, onneksi niin! Silloin elämä ei pääsisi yllättämään ja näyttämään niitä puolia mistä itse ei synkkinä hetkinä osannut edes unelmoida. Aurinkoista päivää sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että kommentoit. Aina kaikki ei tosiaan mene niin kuin haluaisi ja joskus sitä on vaikea hyväksyä, mutta onneksi kaikki näyttää aina lopulta selkiytyvän, tavalla tai toisella:) Ei vaan saa antaa periksi tai vaipua epätoivoon. Aurinkoista päivää sullekin!<3

      Poista
  16. Ihanan aito kirjoitus! Nuo tuntemuksesi ovat niin totta monen nuoren elämässä. Muistan edelleen elävästi sen kesän 1999, kun itse sain tietää päässeeni unelmien opiskelupaikkaan. Tuntui siltä, että nyt on elämässä kaikki hyvin ja tulevaisuus näytti ihanalta. Ennen sitä sain minäkin koota itseni ja palata yhden pettymyksen jälkeen takaisin pääsykoekirjojen pariin. Uskon, että tuo kokemus kasvatti minua. Teki ainakin minulle hyvää tuntea oikeasti omalla työllään saavuttaneensa jotakin, minkä ihan itte tein.

    Sittemmin elämässä on tullut uusiakin pettymyksiä ja saavutuksia ja arvojärjestyskin on muuttunut. Tutkinto ja työ eivät ole niitä minua eniten määritteleviä asioita. Perheessä huomaa tinkivänsä omista uratavoitteistaan muiden vuoksi. Hakeutuu sellaiseen työhön, joka joustaa. Ehkä sitten joskus taas olen kunnianhimoisempi ja urakeskeisempi, kun minua ei tarvita kotona niin paljon :).

    Miksi kommentoin? En siksi, että haluaisin missään nimessä vähätellä tuntemuksiasi. Halusin kaiketi vaan todeta, että opiskelupaikka on todella merkkipaalu elämässä. Nauti aikaansaamisen tunteesta, joka sinulla nyt on. Sen onnistumisen tunteen tulet muistamaan aina. Elämänkaarella voi tulla vielä uusia ja ehkä sittemmin merkityksellisemmältä tuntuvia asioita.

    - Sanna

    P.S. Sinulla on kaunis blogi. Pidän klassisesta tyylistäsi. Käynkin kurkkimassa täältä aina inspiraatiota omaan pukeutumiseeni ja ihailemassa harmonista kotiasi, jota ei legopalikat korista :).


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Joo, on tästä "matkasta" ollut paljon hyötyäkin, omaa työtä on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla ja olen ymmärtänyt, että en ihan helposti luovuta. Ymmärrän mitä tarkoitat ja varmasti tämä ei tietenkään jää elämäni ainoaksi vastoinkäymiseksi, mutta ehkä osittain juuri tämän kokemuksen avulla voin myöhemmin selvitä niistä muistakin vastoinkäymisistä paremmin. Tiedän, ettei mua niin vaan helposti nujerreta. Ja toki opiskelupaikan saaminen on tähän mennessä ollut elämässäni kovin tärkeä haave, ei kuitenkaan se tärkein. Ne tärkeämmät haaveet ovat jotain ihan muuta, mutta niiden aika on sitten myöhemmin, kenties opiskeluiden jälkeen:) Kiitos että seuraat blogiani, mukavaa kesää!<3

      Poista
  17. Näin aika tuoreena sun blogin lukijana kiinnostais tietää, että mitä alaa opiskelet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sen tiedon jättänyt vielä blogini ulkopuolelle, toivottavasti ymmärrät :)

      Poista
  18. Hei, halusin ehdottomasti kommentoida tähän. Aloin itkemään lukiessani tekstin, kuin omasta elämästäni. Kolmas kevät samoihin pääsykokeisiin lukiessa, samat aiheet, stressi, turhautuminen, samat kuukaudet nenä kiinni kirjassa. Ystäväpiiristä tasaiseen tahtiin suurin osa päässyt jo opiskelemaan, itse miettien että olisiko jo munkin vuoro. Toivoen, että tällä kertaa ovet avautuisivat. Alalle, jonne hakee paljon ja sisäänpääsy prosentit eivät ole suuret. Kaikki voi olla niin pienestä kiinni, niin kuin viime keväänä olikin. Yritän todellakin täysiä jaksaa vielä viime hetket. Ihana, kun kirjoitit asiasta. Tykkään blogistasi todella paljon ja vaikutat erittäin sydämelliseltä ihmiseltä, pari kertaa Tampereen keskustan vilinässäkin olen sinut tainnut vilaukselta nähdä! Oikein ihanaa alkavaa kesää sinulle!:) -I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että kommentoit. Tiedän että tämä kuulostaa taas niin turhauttavalta, mutta yritä olla miettimättä "niitä muita". Omassakin kaveripiirissä tuntui, että kaikki muut olivat jo opiskelemassa ja nyt kun itse vasta aloitin, osa on jo valmistumassa. Jokaisen elämä kuitenkin kulkee niitä omia polkuja ja mä voin ainakin sanoa, että tiedän tasan tarkkaan että olen nyt oikealla alalla. Jotkut jo valmistuneet kaverini taas tuskailevat sitä, että lähtivätkin aikoinaan opiskelemaan väärää alaa ja nyt edessä on ehkä suunnanvaihdos. Kaikelle on siis tarkoituksensa, muista se!:)

      Ja hauskaa, Tampere taitaa olla kyllä todella "pieni", useamman kerran olen tänne muutettuani kuullut samaa.. Hassua:) Ihanaa alkavaa kesää myös sinulle!

      Poista
  19. Ihana ja todella kannustava teksti! Itsekin useamman välivuoden viettäneenä tiedän kuinka turhauttavaa se voi olla. Tosin näin jälkeenpäin nuo vuodet olivat mahtavia, sain työskennellä ulkomailla ja etsiä itseäni. Nyt kouluni on kaukana takana ja työelämässäkin olen ollut jo useamman vuoden ja usko tai älä, mutta tää kirjotus sai muhunkin buustia. Olen tässä urani aikana hakenut vastuullisempia tehtäviä useita kertoja, mutta ei vaan oo tärpännyt. Jokainen haastattelija on kyllä kehunut kuinka hyvä ja pätevä hakija oon ja kuinka johtaminen on selkeesti mun juttu, mutta aina on löytynyt joku vielä parempi. Niiiin turhauttavaa! Mutta yrittänyttä ei laiteta, ehkä se ylennys sieltä vielä tulee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Mäkin olen näin jälkikäteen ollut kyllä tyytyväinen välivuosiini (tosin olisi niitä vähän vähemmän voinut olla), kerkesin kerryttämään tärkeää työkokemusta, matkustelemaan ja asumaankin ulkomailla. Ihanaa että sait tästä tsemppiä työnhakuunkin, sitä toivoinkin tätä kirjoittaessani! Paljon tsemppiä ja kärsivällisyyttä sulle työnhakuun, kyllä se vielä tärppää ja sitten mietit, että just näinhän tän pitikin mennä!<3

      Poista
  20. Niin samanlaiset tunteet kuin mulla oli viime vuonna ja myös tänä vuonna! Mulla on amk kokeet ja pelottaa niin vietävästi kun haluan sen paikan! Eikä edes oma äitini tai siskoni ymmärrä kun itkettää jo koko ajatus! Pystyin niin samastumaan tähän tekstin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei:/ Ehkä voit yrittää puhua heidän kanssaan ja kertoa kuinka tärkeä juttu tämä on sulle.. Jos he ymmärtäisivät, läheisten tuki on kuitenkin tosi tärkeää. Paljon tsemppiä tuleviin kokeisiin!<3

      Poista
  21. Voi miten upea ja aito kirjoitus lili! <3 Kun sain tekstisi luettua loppuun, niin kyyneleet alkoivat valua ihan huomaamattani. Niin kovasti tekstisi upposi ja kokemuksiisi pystyn samaistumaan ihan täydellisesti.

    Suuri halaus sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!<3 Ja paljon haleja sinnekin, en ensin meinannut tunnistaa sun nimimerkkiä:)

      Poista
  22. Lili sä olet niin ihana ! Kaikki nuo tunteet on tuttuja myös mulle ja jotenkin oli aivan älyttömän voimaannuttavaa lukea tätä sun rehellistä tekstiä niistä. :) Mä uskon, että ihminen, joka on aito ja rehellinen niin itselleen kuin muillekkin, pärjää lopulta parhaiten.. :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli tosi paljon tästä ihanasta kommentista!<3 Se kertoo myös susta paljon, oot ihana!

      Poista
  23. Todella hyvä postaus Lili! Itselläni on muutaman viikon päästä Lääkiksen pääsykokeet ja vaikka on tullut opiskeltua todella, todella paljon, niin silti pelottaa etten ole riittävän hyvä. Pystyn niiin samaistumaan sun fiiliksiin. Tämä postaus jotenkin tsemppas mua ja aamulla kun luin tämän postauksen niin sain ihan uudenlaista lukumotivaatiota :D Kiitos tästä! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon että kommentoit. Ihanaa että sait tästä lisää motivaatiota lukemiseen, niin oli tarkoituskin! Mä toivon koko sydämestäni sulle tsemppiä viimeisiin rutistuksiin ja sitten itse pääsykoepäivään!<3

      Poista
  24. Olet ihana!! Tämä postaus tuli niin oikeaan paikkaan ja annoit jaksamista uskoa itseeni! Pääsykoe 2vk päästä, myöskin yliopistoon. Itse olen valmistunut lukiosta 2010 ja hain silloin kouluun, en päässyt. Pidin muutaman välivuoden, kunnes viime vuonna hain en päässyt, taaskaan. Nyt oon lukenut enemmän ja tehnyt töitä kovasti että onnistun. Silti takaraivossa koko ajan jyskyttää pelko, että mitä jos mokaan... En kestäisi sitä pettymystä.
    Kiitos! ♡ Ja aivan ihana, että sä viimein sait haluamasi opiskelupaikan. Im happy for you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olet, kiitos kun kommentoit! Nyt tiedät mun esimerkistä, että kaikella on tarkoitus ja kaikki järjestyy aina parhain päin, vaikka siihen menisikin hieman aikaa. SUURET tsempit sulle viimeisiin lukuihin ja pääsykokeisiin, varmasti kova työ palkitaa ja säkin saat haluamasi opiskelupaikan!<3

      Poista
  25. Vautsi, ihana tsemppi postaus :)

    VastaaPoista
  26. En voi sanoo muuta kuin kiitos tästä ihanasta, rehellisestä ja tsemppaavasta tekstistä! ♥ Mulla on opiskelupaikka ja sinnekin pääsin ekalla yrittämällä, mutta nää tuntemukset osuu niin hyvin mun työnhakuun. Miten vaikeeta on saada sellanen duuni, mistä oikeesti haaveilee ja mikä oikeesti ois se mun juttu? Tai oikeestaan tällä hetkellä kelpuuttaisin minkä vaan työn, mutta ei onnistu. Ja kaikki vaan jaksaa ympärillä selittää kuinka kohta kyllä löytyy joku ja kyllähän aina jotain töitä saa! Ai saa vai, no eipä siltä näytä... Ja en ees havittele mitään suuria, olisin niin onnellinen ees ruokakaupan kassaduunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kun kommentoit. Tiedän, että tuo työnhaku voi olla kyllä aivan yhtä tuskaa kuin opiskelupaikan saaminen (vaikka olisi jo valmistunutkin)..:/ Itsekin tuskailin koko alkuvuoden kesätyöhakemusten parissa ja tuntui etten yksinkertaisesti saa mitään työtä. Lopulta sain kuitenkin työn josta olin haaveillutkin, joten kaikki meni taas niin kuin pitikin. Jaksa siis säkin uskoa siihen ja sillä välin hakea, hakea ja hakea, vaikka ne epäonnistumiset ja ei-vastaukset saisivatkin mielen aina hetkellisesti matalaksi. Paljon tsemppiä!<3

      Poista
  27. Mä niin tiedän tuon tunteen! Pystyin samaistumaan tilanteeseesi täydellisesti, myös syksyjen osalta, kun kaverit lähtivät opiskelemaan. Itse jouduin viettämään ''vain'' kaksi välivuotta. Kolmantena vuonna luettiin kaverin kanssa samaan aikaan yliopiston pääsykokeisiin ja hysteerinen itkuhan siinä pääsi kun kaveri pääsi, mutta minä en. En myöskään osannut olla aidosti onnellinen kaverini puolesta. Noin kuukauden päästä sain kuitenkin odottamattoman puhelun, että minulle avautui takaportti varasijalta!

    Olen miettinyt useasti, että jos olisin päässyt johonkin aiemmin hakemistani kouluista, en olisi tavannut nykyisiä koulu-ystäviäni tai edes poikaystävääni. Everything happens for a reason! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, meillehän on sitten käynyt ihan samalla tavalla!:') Sitä fiilistä ei kyllä voita mikään, kun toivoton tilanne kääntyikin sitten mitä parhain päin. Paljon onnea sinullekin koulupaikasta!<3 Kaikella on todellakin tarkoitus, mäkin olen moneen kertaan miettinyt, että enpä olisi näihin ihaniin ihmisiin täällä tutustunut, jos oisin päässyt johonkin muuhun kouluun.

      Poista
  28. Mä komppaan kaikkia edellisiä, ihana postaus Lili :) Mulla meni tän mun blogipimennyksen aikana monet jutut ohi, eli onnittelen nyt myöhässä auenneesta opiskelupaikasta! Ja ihana lukea, että oot viihtynyt :) Itsekin mietin nyt kun valmistuminen on ihan nurkan takana, että minne nyt kuuluu mennä seuraavaksi. Mutta niinkuin sanoit, Life has an odd way of making things work out in the end, turha murehtiminen vaan pahentaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Iida!:) Turha murehtiminen todellakin vain pahentaa asioita, vaikka itsekin siihen tulee sorruttua.. Varmasti valmistuminenkin tavallaan "pelottaa", mutta etköhän säkin vielä oman paikkasi löydä!<3

      Poista
  29. Meinasinpa ruveta pillittämään täällä, kun postausta luin. Osui ja uppos, samat tunteet ja tilanteet olen läpikäynyt. Minulla oli kaksi välivuotta, toisena opiskelin tosin liikunnanohjaajaksi. Muistan vieläkin sen tilanteen, kun ystäväni pääsi opiskelemaan heti ylppäreiden jälkeen haluamaani paikkaan ja minä en - yhdessä käytiin lukemassa ja pääsykokeissa. Ja niin, yhdessä itkettiin kun tieto tuli, tosin eri syistä vaikka kuinka yritin olla ystäväni puolesta vilpittömän onnellinen.

    Kuitenkin, näin jälkikäteen kun sanoit, ei tuo aluksi haluamani ala olisi ollut se oikea - nyt taas asiat ovat loksahtaneet paikoilleen. Asiat todellakin järjestyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Elina<3 Asiat todellakin järjestyy, aina, voi kun vaan muistaisi sen niinä huonoinakin hetkinä!!:)

      Poista
  30. Tata lukiessa kylla tulee taas se helpotuksen tunne etten opiskellut Suomessa. Jo yo-kirjoituksiin luku tuntui musta ylitsepaasemattomalta, joten en jaksanut edes yrittaa mihinkaan sisaan. Pidin valivuotta ja aloitin sitten opinnot Ranskassa jossa kaikki paasee sisaan mutta jos et paase aineista lapi vuoden aikana, ne opiskelut tyssaa siihen. Valilla rimaa hipoen paasin lapi, pidin kandin jalkeen taas avlivuotta etta loytaisin "sen oikean" maisterin tuntkinnon. Hain vaan yhteen paikkaan johon oikeasti halusin vaikka kaikki ihmetteli ja kaski laittaa hakemuksia muuallekin. Etta paasisi opiskelemaan "edes jotain" kuten sanoit, vaikka itseani kiinnosti vaan tama tietty aine. Tama oli yksityinen koulu joten sinne oli hakuprosessi, ei tosin mitaan Suomen paasykokeiden veroista, vaan haastattelu oli suurimmassa osassa. Se meni mielestani tosi surkeasti ja itkin jo junassa kotimatkalla puhelimessa, etten varmaan paassyt sisaan. No paasin kuitenkin! Etta osaan vahan kuvitella sun tuntemuksia, mutta sanon vaan etta kaikki suomalaiset jotka hakee opiskelemaan on tosi rohkeita! Ja tsemppia sullekin tulevaisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Ella, kiva lukea sunkin vähän erilainen "tarina" :) Mä mietin kanssa silloin aikoinaan ulkomailla opiskelua, mutta lähdinkin sitten vain au pairiksi, myöhemmin kun koulupaikka ei vaan meinannut aueta, olikin Briteissä (jonne olisin halunnut) noussut nuo lukukausimaksut niin hurjasti, etten nähnyt sitä vaihtoehtoa enää järkeväksi:/ Välillä kyllä mietin, että kuinka paljon helpommalla olisin vaan päässyt, jos olisin silloin heti lähtenyt kun mietin! :)

      Poista
  31. IHana teksti, itsellänikin pääsykoematskut odottaa tuolla keittiön pöydällä - lähenkin taas niiden pariin heti tän kommentin jälkeen :) olen 27-vuotias ja yksi amk-tutkinto jo alla, mutta klassisesti täysin väärältä alalta, joten haen nyt toista vuotta yliopistoon toista alaa (ennen pääsyäni tuonne amk-koulutukseen olin hakenut eri kouluihin 3 kertaa.)

    En voi kuin ihmetellä tätä Suomen pääsykoerumbaa. Pääsykokeet itsessään eivät mittaa mitään muuta kuin menestymistä pääsykokeissa. Olen kuullut lukemattomilta yliopistoon päässeiltä ihmisiltä, että koko roskan vaikein osuus on itse pääsykoe. Ihan käsittämätöntä! Ymmärrän että taso pysyy kovana mutta sitten ihmetellään nuorisotyöttömyyttä ja masennusta kun ihmiset jäävät pyörimään tekemään ei-mitään, kun mieli hinkuisi päästä opiskelemaan itselleen luontaista alaa mutta ovet eivät vain aukea koska taso on ihan jotain jäätävää. Ja sitten ne, jotka hakevat huvikseen ja vievät pääsykoepaikkoja sellaisten nenän edestä, jotka oikeasti ihan kympillä sinne haluaisivat... Suomessa voitaisiin vakavasti harkita sitä käytäntöä, että kaikki pääsevät sisään mutta tulosta pitää tulla tai näytetään ovea.

    Mukavaa päivää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, mutta toisaalta tuo taitaa olla aika tavallista.. Ja onneksi yliopistolla on kyllä huomannut sen, että siellä on meitä opiskelijoita kyllä niin moneen junaan, jotkut ovat vasta päässeet lukiosta ja toiset paahtavat toista tai kolmatta tutkintoa ollessaan yli kolmekymppisia tai vaikka yli neljäkymppisiäkin:)

      Ja samaa olen mä ihmetellyt ja tuskastellut tässä vuosien aikana!! Oikein raivostuttaa välillä tämä systeemi. Niin helposti voi vaan tyytyä siihen, ettei sitä koulupaikkaa saa ja jäädä "koulutuksen ulkopuolelle", mulla se ei tosin koskaan käynyt edes mielessä. Ja tämän lyhyen opiskeluni aikana olen jo huomannut sen, ettei pääsykokeet tosiaankaan mittaa juuri mitään! Kamalaa sanoa, mutta meilläkin jotkut "kirjaviisaat" tapaukset, jotka varmasti tahkosivat pääsykokeissa huimia pisteitä, ovat jo lopettaneet opiskelun tai asenne on muuten vain sellainen ettei voisi vähempää kiinnostaa. Mulla taas on motivaatiota ja innostusta vaikka muille jakaa ja meidän ohjaaja sanoikin, että oon harvinaisen motivoitunut, että tolla asenteella kun kaikki tulisi yliopistoon niin hän olisi enemmän kuin iloinen.

      No kaikki ei vaan aina ole reilua ja ainakin mulla nää vuodet sai opiskelumotivaation huippuunsa, eli jotain hyvää tässäkin! :) Paljon tsemppiä sulle pääsykokeisiin, pidän peukut pystyssä että saat opiskelupaikan!<3

      Poista
  32. Luin blogiasi ensimmäistä kertaa ja tää teksti oli aivan upea! <3
    -John Hole

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla, kiitos!<3 Ja tervetuloa blogiini:)

      Poista
  33. Ihana Lili, ihana teksti! <3 Kaikella on tarkoitus ja onneksi sait opiskelupaikan vuosi sitten :)

    VastaaPoista
  34. Kiitos, kiitos siitä, että jaoit tarinasi <3 Se valoi toivo ja valoa minuun, se antoi lisää voimaa jaksaa yrittää. Olen elänyt ihan samaa tilannetta jo viisi vuotta, kuin mistä kirjoitit ja jonka sinäkin olet kokenut. Ja nyt pääsykokeen kynnyksellä, olen miettinyt, että tulenko koskaan onnistumaan vaikka teen ja annan kaikkeni, jotta saisin unelmieni opiskelupaikan. Luettuani tarinasi, joka on kuin olisin kirjoittanut omani, ja sen onnellisesta lopusta, voin nyt lähteä uudella reippaalla ja valoisemmalla mielellä päälle viikon päästä olevaan pääsykokeeseen :) Kiitos siitä, että olet niin rohkea ja kannustava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi että on kestänyt vastata, mutta toivon sydämeni pohjasta sinulle onnea pääsykokeisiin ja että saisit unelmiesi opiskelupaikan!<3 Kyllä sinunkin vuorosi vielä tulee, luota siihen!:))

      Poista
  35. En ole ikinä tainnut blogiisi kommentoida, vaikka täällä silloin tällöin käynkin. Nyt kyllä osui ja upposi tämä teksti todenteolla! Kaksi kertaa hain luokanopettajaksi ja molemmilla kerroilla pääsin haastatteluihin asti, mutta ovet yliopistoon eivät auenneet. Välivuoden työskentelin kouluavustajana ja sijaisena ja kaikki opettajat hehkuttivat, että musta tulisi täydellinen ope, että jos mä en pääsisi sisään niin ei kuuluisi kenenkään muunkaan päästä. No en sinne ikinä päässytkään, mutta toisena keväänä hain onneksi "läpällä" aivan eri alalle, ja vaikka en kokeeseen edes materiaalia selannut läpi niin pääsin sisään! Nyt opiskelen aivan eri alalla ja tämä tuntuu niin mun jutulta, ehkäpä oli siis tarkoituskin etten okl:n päässyt sisälle. Vaikka tykkään opiskelemastani alasta, niin tälläkin alalla kilpailu työpaikoista on kova, ja välillä tulevaisuus ahdistaa. Pitäisi vain elää hetkessä, sillä asoilla on yleensä tapana järjestyä! Kiitos sulle tästä tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla sinunkin "tarinasi" ja että tosiaan aina se, mitä luulee haluavansa, ei välttämättä olekaan se oma juttu.. Pitäisi tosiaan muistaa elää hetkessä ja luottaa siihen, että kyllä ne asiat aina tavalla tai toisella järjestyvät!<3

      Poista
  36. Sain itse opiskelupaikan joskin kauempaa ja "helpompaan" kouluun. Ystäväni taas ei ja hän ei nyt halua olla minun kanssani tekemisissä, aivan kuin hän olisi kateellinen paikastani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tosi kurja tilanne kyllä :( Koittakaa vaikka puhua asiasta, mä ainakin sanoin ihan suoraan mun kaverille, että tuntuu pahalta, koska tuntui.. Meillä ei ainakaan jäänyt asiasta mitään hampaankoloon, koska puhuttiin siitä :) Tsemppiä, eiköhän ystäväsikin ymmärrä kun pääsee pahimman pettymyksen yli :)

      Poista