9. heinäkuuta 2014

etsy

Olen tiennyt Etsyn olemassaolosta jo pitkään, mutta vasta viime viikolla menin sivuille tarkoituksellisesti, halusin löytää muutaman tietyn jutun. Jäinkin vahingossa surffailemaan sivuille tuntikausiksi ja mun oli nyt aivan pakko tehdä aiheesta oikein postaus, sillä löysin sivuilta niin paljon upeita juttuja!

Etsyhän on siis nettikauppa, jossa yksittäiset myyjät myyvät erilaisia tuotteita omissa "shop in shopeissaan". Etsystä löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä aina uusista tuotteista itse tehtyihin juttuihin ja vintageen. Parasta tuotteissa onkin siis ehdottomasti uniikkius!


Itse kiinnitin huomiota varsinkin kauniisiin koruihin, lompakoihin ja puhelinsuojiin sekä hiusasusteisiin. Tuleville morsiamille voisin kuvitella Etsyn olevan varsinainen aarreaitta, upeita hääaiheisia juttuja löytyi sivustolta pilvin pimein.



etsykuvat lainattu


Sivustolta tilattaessa kannattaa ottaa huomioon (eBayn tapaan) myyjien saamat palautteet ja toimitusajat. Monet tuotteet saatetaan valmistaa vasta "tilauksen" tullessa, eli toimitusajat saattavat monesti olla pidempiä kuin tavallisissa nettikaupoissa.  Myös toimituskulut ovat tietysti myyjäkohtaiset, eli jos teetkin löytöjä eri myyjiltä, joudut aina maksamaan jokaiselle erikseen lähetyksestä. Keräsin linkeiksi muutamia myyjiä, joilla oli mielestäni upeita tuotteita;


Visuaalisuutta ja kauniita kuvia arvostavana kiitosta menee myös monien myyjien tuotekuville ja "esillepanoille". Monesti tuotteet on kuvattu kauniimmin kuin oikeissa nettikaupoissa. Oletko sinä tutustunut Etsyyn tai jopa tilannut sieltä jotain? Kunhan saan omat tilaukseni kotiin, esittelen ne varmasti teillekin, sen verran kivoja juttuja löysin!:)

19 kommenttia:

  1. Tilasin itselleni viime kuussa kaulakorun ja se tuli viikossa Jenkeistä. Aiemmin olen tilannut käsityötarvikkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tosi lyhyt toimitusaika, toivottavasti mulla tulisi yhtä nopeasti! :) Tietysi riippuukiin tuleeko Euroopasta, Jenkeistä vai mistä..

      Poista
  2. Täällä huitoo yksi Etsyyn hurahtanut :) Hirveästi en ole sitä kautta shoppaillut mutta sitäkin enemmän haaveillut :) Tilasin taannoin tanssivan tyttären huoneeseen Etsysta kivan grafiikkatyön ja joskus olen jotain hiusjuttuja tytöille sieltä myös tilannut. Oikea aarreaitta koko paikka! Ja vitsit tuo kännykotelo on saatava, ihana! Kiitos vinkistä :) Tiedänkin missä kulutan tämän lomapäivän samalla kun lojun ulkona auringossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, siellä onkin paljon kaikkea juuri sun tyylistä! :) Grafiikkatyö kuulostaa ihanalta, jotain sellaista voisin harkita omaankin kotiin.. Tolla KonceptHK:lla olikin tosi kivoja juttuja nahasta!

      Poista
  3. Oi ihana Etsy on myös meikäläisen ihan ehdoton lemppari! Voisin viettää kaiket päivät putiikeissa surffailemalla, niin paljon kaikkia ihania löytöjä sieltä voi tehdä. Minäkin olen pääasiassa koruja tilaillut ja niissä kaikissa on kyllä ollut hinta-laatu-suhde enemmän kun kohdillaan :) Tilailin tuolta itseasiassa juuri tuossa viikonloppuna myös muutaman uuden printin kotiin tauluseinä-projektia varten. Toivottavasti päästään näkemään sinunkin ostoksesi pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, itse tilasin myös koruja, toivottavasti niissäkin laatu kohdillaan, vaikka eivät mitään superkalliita olleet.. Ja jotain tauluja/piirustuksia/maalauksia voisin myös kuvitella tilaavani!:)

      Poista
  4. Whaaat miten olen voinut olla tietämätön tällaisesta upeudesta, ihana idea! Onko tuo isokin sivusto, näyttäisi olevan? Ihania juttuja ja parasta on juuri mainitsemasi uniikkius, ei tusinatavaraa niin kuin kaupoissa. Tuoltahan olisi ihana ostaa vaikka syntymäpäivä- tai joululahjoja! Kiitos tuhannesti vinkistä, tämän takia blogeja on niin kiva lukea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin ihan loistava! Mä mietin myös että tuolta saisi upeita lahjoja, esim. noi KonceptHK:n nahkajutut olisi kivoja poikaystävälle lahjaksi.. Myös personoidut korut olisi ihania lahjoja!:) Ja ole hyvä, kivoja vinkkejä jakaa mielellään!

      Poista
  5. Mun on pakko tulla kertoo sulle, koska sun opiskeluihin liittyvä postaus kolahti niin omaan nilkkaan ja oot ollut samassa tilanteessa ja oot yksinkertasesti mun lempibloggaaja. Eli mä pääsin vihdoinkin yliopistoon!!!!! Neljäs kerta toden sanoi. :D En tiedä voiko ihminen olla onnellisempi ja enemmän epäuskon vallassa. Luulin että näin unta kun sain sen hyväksytty-kirjeen. Kyllä se minunkin aikani tuli, niinkuin silloin sanoit :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä!! Mulle tuli niin hyvä mieli kun luin tän!! Ihan mielettömästi onnea ja haleja sulle, olet NIIN paikkasi ansainnut!<3 Mähän sanoin että kova työ palkitaan!;) En tiedä juteltiinko me keväällä sähköpostienkin välityksellä, mutta jokatapauksessa, paljon onnea vielä kerran! Nauti täysillä, kulje pää pilvissä ja tsemppiä syksyllä kouluun!

      Poista
  6. Minulle oli aivan uusi juttu... Mitenhän on voinut mennä ohi?!? Ihania juttuja ja paljon kaikenlaista. Nyt siis tutkimaan... ;-) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta, nyt äkkiä penkomaan Etsyn ihanuuksia!!:))

      Poista
  7. Olen Etsystä tilannut mm. koruja, joitain askartelutarvikkeita, personoidun leiman kotitekoisten ruokalahjojen etikettejä varten jen. Loputon aarreaitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, personoitu leima kuulostaa kivalta! :) Tollaista voisin myös harkita..

      Poista
  8. Such cute details <3
    You are welcome to check out my blog -- http://www.mlleepaulettegirl.com/
    Message me on insta -- insta@mlleepaulettegirl.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I know, there's so much cute stuff in there! :)

      Poista
  9. Thank you for including my rings in your Etsy feature! blueridgenotions.etsy.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, are those rings yours, they are so beautiful! I made some order! ;)

      Poista
    2. Thank you for your kind comments lili! Have a great day!

      Poista