29. tammikuuta 2015

1. työpukeutuminen

Ajattelin tehdä lyhyen juttusarjan liittyen pukeutumisinspiraatioon. Multa on toivottu ideoita sekä työvaatetukseen että kotiäidin vaatetukseen, joten saamanne pitää! Ajattelin aloittaa kaikkein virallisimmasta päästä, eli työpukeutumisesta. Työpukeutumisen jälkeen tulee vinkkejä opiskelijan pukeutumiseen ja viimeiseksi mennään vielä rennommalle modelle, eli kotiäidin pukeutumiseen. Tiedän että blogiani lukee hyvin eri ikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat naiset (mikä on tosi ihanaa!), joten toivottavasti moni voisi saada näistä eri kategorioista jotain irti :)

Seuraavat työpukeutumisvinkit käyvät varmasti monille työpaikoille, joissa vaaditaan siistimpää pukeutumista, mutta pukukoodi ei kuitenkaan ole liian tiukka.


work3

laukku  /  hame  /  pusero/  ballerinat  /  kello

Jos mun pitäisi pukeutua toimistokelpoisesti, käyttäisin varmasti paljon hameita ja mekkoja, sillä en siedä epämukavia vaatteita, varsinkaan jos päivän aikana pitää istua paljon. Hameiden ja mekkojen kanssa kannattaa kiinnittää huomiota pituuteen, ei liian minimittaa töihin. Kaikkiin näihin hame- ja mekkoasuihin yhdistäisin mustat sukkahousut, ihonvärisistä en oikein välitä. Siistit ballerinat menee hyvin korkkareiden tilalla.

work1

silmälasit  /  housut  /  pusero/  rannekoru  /  laukku  /  avokkaat

En oikein pidä perinteisistä suorista housuista. Niiden sijasta käyttäisin kapeampia versioita tai tällaisia hauskoja rentoja mustia housuja. Kun kangas on siistiä ja leikkaus hyvä, ei haittaa vaikka housut ovat muuten rennot. Paidaksi valitsisin jonkun ylellisen silkkipaidan. Korkkareilla saa lisää skarppiutta muuten rentoon asuun.

work4

kaulakoru  /  mekko/  ballerinat  /  laukku  /  nilkkurit

Mekot ovat hameiden lisäksi todella helppo työvaate. Satsaa muutamaan laadukkaaseen ja omalle vartalollesi sopivaan, esimerkiksi mustaan mekkoon. Asusteilla, bleisereillä ja neuleilla hyvin tavallisestakin mustasta mekosta saa erilaisen asun vaikka viikon jokaiselle päivälle. Bleiserin tilalla voi käyttää mukavaa neuletakkia, kunhan sen materiaali on tarpeeksi siistiä, esimerkiksi kashmiria.

work5

bleiseri/  laukku  /  korvakorut  /  toppi/  hame

Viikon toinen hameasu. Upeita hameita on mielestäni jostain syystä todella helppo löytää, ainakin Zalandon hamevalikoima on ihan huima. Rohkea pukee alaosaan nahkaa.

work2

bleiseri  /  rannekoru/  silmälasit  /  avokkaat  /  t-paita  /  farkut  /  huivi

Perjantaina pukeudutaan tietenkin astetta rennommin. Jos työpaikan pukukoodi sallii, siistit farkut yhdistettynä rentoon t-paitaan, hyvin istuvaan bleiseriin ja korkokenkiin ovat täydellinen casual fridayn asu. Olen viime aikoina alkanut himoita tällaisia hieman pyöreämpiä laseja. Eivät todennäköisesti sopisi itselleni, mutta jotain makeaa tuollaisissa on.

Olisin keksinyt kivoja työasuja vaikka millä mitalla, mutta tässä nyt pukeutumisinspistä yhden viikon jokaiselle päivälle! Yleisesti kiinnittäisin työpukeutumisessa huomiota laadukkaisiin materiaaleihin, istuvuuteen ja säädyllisyyteen (ei liian lyhyitä hameita tai paljastavia kaula-aukkoja). Koruilla, huiveilla ja bleisereillä asuista saa mielenkiintoisia.


Seuraavaksi sitten astetta rennompaa vaatetusta, sellaista jota itse puen usein yliopistolle.



postaus sisältää mainoslinkkejä

25 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus! Juuri tänä aamuna sain tuhlattua puoli tuntia (jestas!) käymällä about kaikki vaatehuoneeni vaatteet läpi ja todettuani ettei mulla ole mitään päällepantavaa. Huoh. Meillä on töissä ikuinen casual friday eli miltei kaikki pukeutuvat farkkuihin ja neuleisiin, paitiksiin tms. Aamulla yritin laittaa päälleni mustaa jakkua mutta ääh, tuntui liian viralliselta jopa farkkujen kanssa. Tavallaan kiva kun voi pukeutua huoletta niin rennosti kuin haluaa mutta tavallaan tylsää sillä huomaan välillä kaipaavani juuri tuollaisia lookeja kuin sulla tuossa yllä kollaaseissa. Ehkä pitäisi vaan välillä pukeutua hieman paremmin? Ajattelin viikonloppuna koota itselleni vastaavat kollaasit ja yrittää toteuttaa ne ensi viikolla in real life. Veikkaan että päädyn silti mustiin housuihin (farkkuihin) ja neuleisiin mutta ainahan voi yrittää ;)

    Aamu vaatehuoneessa oli kyllä varsin avartava sillä totesin samalla, että voin heivata käytännössä kaiken kirppikselle! :D Löysin btw kivan uuden kirpputorin (tai ei se siis mikään uusi ole, paitsi mulle) Laukontorin kupeesta, Tarina nimeltään. Siinä on kahvilakin samassa. Ootko käynyt? Löysin sieltä itselleni viime lauantaina kivan nuden villakangastakin sekä tytöille nahkaiset conssit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Ymmärrän "ongelman", munkin tekisi välillä mieli pukeutua kouluunkin siistimmin, mutta kaikki vähänkään virallisemmat asut tuntuu liialta. Toisaalta on kiva että voi pukeutua tosi rennosti, mutta välillä sitten tulee oltua vähän liiankin rento, sama neule päällä joka päivä! :D Mutta kokeile ehdottomasti tuota asujen suunnittelua, sehän voisi toimia!

      Ja hei, en oo kuullut tuollaisesta, saati käynyt, joten kiitos vinkistä, pitääkin piipahtaa! En ole täältä vielä hyviä kirppiksiä bongannutkaan :)

      Poista
  2. kuulostaapa kivalta postaussarjalta! :) odotan jo opiskelijan pukeutumista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kivaa kuulla että tämä kiinnostaa! Stay tuned! ;)

      Poista
  3. Aivan ihania asuja, voisin pukeutua noista jokaisee! Harmi vain, että tulevana ensihoitajana en pääse työssäni aivan tuolla tavalla pukeutumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Hih, muutkin valitteli tuossa samaa, mutta onneksi näitä voi soveltaa myös vapaapäiviin; kaupungille, ravintolaan, jne! :) Ja työvaatteissa on hyvätkin puolet, ei koskaan pukeutumiskriisejä töihin lähdettäessä ;D

      Poista
  4. Jee ihan huippukiva postaus!! Oma mielikuvitus ei koskaan riitä muuhun kuin musta kynähame+valkoinen kauluspaita, niin kiva saada vähän ideioita. Ehkä lähden tämän listan kanssa kaupoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!:) Toivottavasti sait näistä jotain ideoita.. Ja eihän musta kynähame + valkoinen kauluspaitakaan ole missään tapauksessa huono ja tuotakin komboa voi asustaa eri tavoin huiveilla, koruilla tms! :)

      Poista
  5. Voi kun saisikin suunnitella ja käyttää ihania tyylikkäitä asuja töissä... näin sairaanhoitajana ei paljon tarvii näillä asioilla päätänsä vaivata :D :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, totta, työvaatteissa on kyllä tuo huono puoli (itselläkin ollut joskus työpaikan määräämät työvaatteet), mutta toisaalta, eipä tarvitse ainakaan koskaan kokea asukriisejä ennen töitä! :D

      Poista
  6. Kiva postausidea! Itse kyllä odotan vielä innokkaammin
    opiskelupukeutumisvinkkejä... Mutta jos olisin jossakin
    toimistolla töissä, pukisivat ilomielin minkä tahansa edellisistä!
    Mukavaa kevään tuloa!
    -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin olen innoissani tästä, kiva toteuttaa! :) Niitä tulossa ;) Samoin sinne Anni!

      Poista
  7. Jee! Tähän osastoon kaipaan ikuisesti lisää inspiraatiota. Mä ihan sattumalta ostin just melkein samanlaisen hameen kuin tuossa tokavikassa kollaasissa ja rakastuin spagettiolkaintopin ysäriviboihin ihan täysin. Pitää ehkä hankkia siis sellainen. Oispa jo kevät, että pääsisi käyttämään sitä hametta!

    Ja mun puolesta saa tehdä niin monta toimistoinspispostausta kuin ikinä vain irtoaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos näistä on apua! Sun työvaatevinkit on myös ollut kivoja ja oon saanut niistä inspistä myös omaan koulupukeutumiseen, kun olet käyttänyt niissä neuleita ym. :) Mulla on tuo kollaasin spagettiolkaintoppi ja se on nykyään ihan mun lemppari! Menee niin neuletakin kuin bleiserinkin kanssa. Tää postaus oli näköjään hyvä juttu, eli katsotaan jos näitä tulisi jatkossakin, mulla ainakin ideoita riittää! :D

      Poista
  8. hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kaikki! Keksisitkö ideoita lääkärin pukeutumiseen? Olen jotenkin hukassa sen suhteen ollut viime aikoina. Valkoinen takki asettaa omat haasteet. Jakku ei mahdu alle, valkoinen kauluspaita näyttää hassulta, tutkimisasennot ovat hameelle välillä haastavia... Reikäiset farkut eivät ole korrektit enkä nahkapinnotteisiakaan ole osannut laittaa. Pitäisi pukeutua siististi, mutta turhaa pröystäilemättä. Ainainen farkut ja neule kyllästyttää. Ehkä pitäisi vaan rohkeasti pukeutua oman tyylin mukaan eikä miettiä mitä potilaat ajattelee. :) olipahan avautuminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, miten olisi esim. jotkut chinot tai puvunhousuja muistuttavat suorat housut, mutta esim. kapeilla ja hieman vajaamittaisilla lahkeilla. Ne olisivat siistit, mutta kuitenkin rennot. Esim. tämän tyyliset;

      https://www.zalando.fi/hilfiger-denim-sena-chinot-khaki-hi121a01i-n12.html
      https://www.zalando.fi/morgan-pasong-kangashousut-noir-m5921a03y-q11.html

      Yläosaksi sitten jotain tuollaista kevyttä puseroa, mitä kollaaseissa;

      https://www.zalando.fi/vero-moda-ivar-pusero-ve121e093-j11.html
      https://www.zalando.fi/mint-berry-pusero-navy-m3221e068-k11.html

      Jos valkoinen kauluspaita näyttää hassulta valkoisen takin kanssa, kokeile vaikka vaaleansinistä, se olisi kiva esim. beigejen chinojen kanssa. Tai farkkupaitakin olisi kiva, jos ei mene liian rennoksi? Yläosassahan voi myös leikitellä kuvioilla ja väreillä, esim. raitaa tms? :)

      Poista
  10. Kiva ja itselle ajankohtainen postaus!

    VastaaPoista
  11. Piti vielä kysymäni että kakkoskollaasin houdut on tosi kivat, puetko niiden kans paidan helman sisä vai ulkopuolelle housun kaulusta? Niin ja mulla ei toiminut ainakaan puhelimella nuo zalandon linkit 😔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Laittaisin paitaa edestä vähän housun sisään.. Voi harmi, en tiedä mistä johtuu?:/ Kokeilin omalla läppärillä ja puhelimella ja linkit toimivat..

      Poista
  12. Muistaakseni sinä olit joskus ostanut jotain The white companyltä? Onko tuotteet olleet hyvälaatuisi, ovat aika hintavia, kannattaako maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kerran tilannut sieltä neuleen itselleni. Olen ollut neuleeseen tosi tyytyväinen ja se on säilynyt useista pesuista huolimatta hyvänä. Au pair-perheeni äiti suosi myös paljon White Companya ja kehui aina mm. lastenvaatteita ja kodin tekstiileitä hyviksi, joten annan suositteluni! :)

      Poista
  13. Millä ohjelmalla teet kollaasit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olen tehnyt ihan ilmaisohjelma Gimpillä! Ja Picasa on myös käytössä. Olen käyttänyt myös Photoshoppia ja Gimp hakkaa sen mennen tullen kollaasien teossa, sata kertaa nopeampaa ja helpompaa jos multa kysytään! :) Saa näihin toki siltikin uppoamaan aikaa ;D

      Poista