6. tammikuuta 2015

sale picks

Toivottavasti teidän vuosi on alkanut kivasti!? Omani on alkanut rennoissa merkeissä edelleen lomaillen. Palasin sunnuntaina takaisin omaan kotiin pitkän joululoman jälkeen. Ihanaa olla taas Tampereella!

Kerkesin lomallani käymään pariinkin otteeseen Helsingissä ja toisella kerralla kävin vähän kaupoilla katselemassa ale-valikoimaakin. Tein yhden mahtavan löydön ja ajattelin esitellä sen teillekin. Ennen sitä kuitenkin parhaat palat meneillään olevista nettikauppojen aleista.


salepicks1

takki -35%  /  neule-40%  /  toppi -40%  /  laukku -25%  /  lenkkarit -15%  /  huivi-30%  /  hame -45%


Itse etsin aleista oikeastaan kahdenlaisia juttuja. Joko niitä tavallisia perusvaatteita, joita tarvitsee aina, tai sitten jotain hieman erikoisempia vaatekappaleita piristämään vaatekaappia. Ostin juuri ylimmän kuvan tyylisen tekonahkahameen ja se on päässyt jo kaksi kertaa ylleni, vaikka ensin epäröin sen ostoa. Välillä siis kannattaa valita niitä erikoisempiakin juttuja!

salepicks3

nilkkurit -25%  /  neule -40%  /  takki-25%  /  neule-40%  /  huivi-25%  /  pipo -15%  /  kello -15%


Ylläoleva Mangon kevytuntuvatakki on lähes samanlainen kuin omani. Olen pitänyt takkia syksyn ja talven aikana lähes päivittäin (esim. kauppaan ja salille mennessä), joten suosittelen erittäin lämpimästi vastaavanlaista takkia, todella monikäyttöinen. Toinen tämän talven suosikkini on ollut alemman kuvan kaltaiset mokkanahkaiset ylipolvensaappat. Ne tuntuvat tekevän asusta kuin asusta mielenkiintoisemman kuin perus ratsastussaappaat.

salepicks2

paita-25%  /  takki-25%  /  neule -20%  /  hame -35%  /  laukku -15%  /  korvakorut -25%  /  ylipolvensaappaat -20%

Aleista kannattaa metsästää varsinkin vähän laadukkaampia juttuja hyvissä materiaaleissa, koska isommista hintalapuista putoaa tietysti isompi summa poiskin. Laadukkaat materiaalit kestävät pitkään hyvinä ja ostokset maksavat itsensä takaisin.



postaus sisältää mainoslinkkejä

2 kommenttia:

  1. Oletpa kivoja juttuja kerännyt tähän! Tuollaisia mokkaisia ylipolvensaappaita olen itsekin kuolaillut... Olisi vaan parit muutkin kengät ostoslistalla, hitsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että miellytti silmää! Siis, suosittelen tuollaisia mokkanahkaisia ylipolvensaappaita lämmöllä, ne ovat olleet mulla tän syksyn ja talven ehdottomasti käytetyimmät kengät! :)

      Poista