2. marraskuuta 2015

kupliva torstai

Heippa Helsingistä, olen ollut täällä nyt viime torstaista saakka blogi- ja työhommien takia. Jos viime viikolla juotiin skumppaa ja kikatettiin showroomeilla, käytiin juhlimassa ja nukuttiin yksi yö hotellinkin lakanoissa, nyt syön jääkaapin perältä löytyneitä kalkkunaleikkeleitä aamupalaksi ja yritän henkisesti valmistautua töihin. On ollut ihana nähdä taas pitkästä aikaa kunnolla täällä asuvia kavereita ja hengailla ihan rauhassa ilman kauheaa aikataulua. Ollaan myös keretty kuvaamaan Essin kanssa paljon matskua varastoon, joten kaikkea kivaa tulossa blogiinkin!

P1012699
Torstaina vietettiin iltaa PR-toimisto Marsaanan uudella upealla showroomilla, jossa puitteet olivat kyllä ihan mielettömät! Upea vaalea ja valoisa tila, maailman kaunein sinivalkoinen kakluuni ja rekkikaupalla vaatteita hipelöitäväksi. Esillä oli ensi kevään mallistot, joista löytyi vaikka minkälaisia helmiä aina mokkanahkamekoista valkoiseen pitsiin ja revittyyn farkkuun.

P1012687


P1012673
Tarjolla oli kuplivaa sekä pientä syötävää ja dj-musiikin lisäksi meitä viihdytti saksofonisti.

P1012665


P1012690
Monet vaatteetkin olivat ihania, mutta eniten rakastuin eräisiin upeisiin pyöreisiin silmälaseihin, joista laitoinkin jo Instagramiin kuvan. Hieman alkoi harmittaa, etten kesällä uskaltanut yhteistyön myötä tilata itselleni pyöreitä laseja, vaan valitsin turvallisemmat kulmikkaat.

P1012668
Kiitos Marsaanan tytöille kivasta illasta ja onnea uudesta, upeasta showroomista!

P1012724

P1012669

3 kommenttia:

  1. Oli kyllä tosi hauska nähdä livenä! :) Haha voi eikä, kalkkunaleikkeleet sellaisenaan(välillä suoraan pakkauksesta Albertin kanssa jakaen) kuuluu mun jokapäiväiseen perusruokavalioon :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niin oli!!<3 Ja hehe, kalkkunaleikkeleet ovat munkin vakkariaamupalaa puuron lisäksi, nyt ei kuitenkaan maanantaina löytynyt muuta jääkaapista, joten pelkästään niihin oli tyytyminen ja juurikin suoraan paketista syötynä! :'D

      Poista
  2. Wow, that looks absolutely beautiful! Hope you had fun!

    xx

    Marietta

    www.theurbanslang.blogspot.com

    VastaaPoista