27. tammikuuta 2016

bali part 2

Palataan Balille vielä reissupostauksen toisen osan muodossa. Jos Gileillä aika tuntui pysähtyneen ja minuuttien muuttuneen tunneiksi, palattuamme takaisin Balille aika tuntui tekevän täysin toisenlaiset tepposet.

Päätettiin katsastaa seuraavaksi sisämaata ja suunnattiin monen kehumaan Ubudiin. Ubud on pieni kaupunki Balin keskiosissa, joka on tunnettu kulttuuristaan ja monista kaupoistaan, kahviloistaan ja ravintoloistaan. Ubud on tunnettu myös Eat, pray, love-leffasta ja tunnelma kaupungissa ja sen lähiympäristössä oli kyllä todellakin juuri sellainen, kuin mitä leffa antaa ymmärtää, jotenkin ihanan rauhallinen ja seesteinen (vaikka ruuhkia ja tööttäileviä torvia sielläkin riitti).

P1010244
Viivyttiin Ubudissa lopulta neljä yötä, koska sen lähiympäristössä oli niin paljon tehtävää ja nähtävää. Pojat päättivät lähteä yhtenä aamuna retkelle, jolla kiivettäisiin Mount Baturille, Balin korkeimmalle kiivettävissä olevalle tulivuorelle. Lähtö olisi kello kahdelta yöllä, koska retken tarkoituksena oli nähdä huipulta auringonnousu. Varsinkaan kun en ole mikään aamuvirkku, meinasin ensin, että menisin sillä aikaa vaikka joogaamaan, kun pojat ovat kiipeämässä. Jostain kumman syystä löysin kuitenkin itseni seuraavana yönä haukottelemasta minibussin takapenkiltä, matkalla kohti tulivuoren valloitusta. Voi kun olisin tiennyt, mihin olin itseni pistänyt, olisin varmasti jäänyt mielummin sänkyyni nukkumaan. 


P1010525
Ensinnäkin, trekkaaminen alkoi sateessa ja mulla oli tietenkin koko reissussa mukana vain yksi pitkähihainen, joka ei todellakaan ollut mitään vedenpitävää mallia. Lisäksi yöllä on tietenkin pilkkopimeää, joten kiipeäminen tapahtui a. sateessa, b. taskulamppujen avulla ja c. ihan vääränlaisilla varusteilla. Alku oli vielä ihan iisiä, sellaista loivaa ylämäkeä, hyvää treeniä, ajattelin. Matka kuitenkin luonnollisesti vaikeutui koko ajan ja ennen huippua olin satavarma, etten koskaan pääsisi ylös saakka. Sade oli luojan kiitos lakannut, kun oltiin jo pilvien yläpuolella, mutta uudeksi haasteeksi oli tullut järkyttävä vaakasuorassa puhaltava tuuli ja sumu. Vaikka maasto oli jo melko vaikeakulkuista ja koko ajan sai olla tarkkana, ettei kivenmurikat lipsahtaneet jalan alta, kaikki olisi varmasti ollut ihan ok ilman tuulta. Olin koko ajan varma, että seuraava tuulenpuuska heivaisi mut alas vuorenrinnettä. Viimeiset metrit mentiin hammasta purren ja itkua pidätellen. Kun reilu 1700 metriä vihdoin koitti ja pääsin pressuista kyhättyyn vuoristomajaan juomaan kuumaa teetä ja syömään eväitä, oli fiilis mitä mahtavin. Olin totisesti ylittänyt itseni ja niin hemmetin ylpeä! Mitään auringonnousua ei tosin valitettavasti nähty, sillä sakea sumu esti sen tällä kertaa, mutta se oli siinä vaiheessa ihan toisarvoinen seikka. Juuri ennen kuin meidän oli tarkoitus lähteä takaisin alaspäin, sumuverho väistyi sen verran, että saimme hieman käsitystä siitä, kuinka korkealla oikeasti oltiin. Tunnelma oli ihan sanoinkuvaamaton, kun sumuverhon raoista näkyi jossain pala järveä, jossain asutusta ja mutkittelevia teitä. Olisin tosin ollut ehkä onnellisempi, jos en olisi nähnyt maisemia, koska alastulo pelotti ne nähtyäni kahta kauheammin.


P1010552
Tuosta extremekokemuksesta selvittyäni lähdin vielä iltapäivällä käymään joogassa, vähän rauhoittelemassa järkyttynyttä pääkoppaani. Saavuinkin ihmetyksekseni isoon ja mitä upeimpaan joogapaikkaan, joka oli täynnä cooleja joogeja. Paikassa oli paitsi useampia joogasaleja, myös ihana ravintola ja kahvila, josta sai vaikka minkälaisia raaka- ja luomuherkkuja. Henkäisin ihastuksesta, kun näin meidän joogasalin, suuuuri sali varustettuna kahteen suuntaan avautuvilla näköaloilla sademetsämäiseen ympäristöön. Olen käynyt joogassa Suomessakin, mutten ole koskaan saavuttanut samanlaista olotilaa aiemmin, kuin tuolla kyseisellä joogatunnilla. Kun 1,5 tunnin jooga oli ohi, mulla oli niin hyvä, onnellinen ja seesteinen olo, että taisin tirauttaa päivän toiset kyyneleet. Voi luoja, itkeä nyt saman päivän aikana kahdesti, sekä pelosta, että onnesta. Kävelin takaisin meidän majapaikkaan joku ihana tuorepuristettu hippimehu kädessäni ja musta tuntui, että melkein leijuin.


P1010227

Mount Baturin lisäksi tehtiin yksi koko päivän retki parin tunnin ajomatkan päässä sijainneille Aling Aling-vesiputouksille. Jos trekkauskokemus oli uskomaton, veti tämäkin vertoja sille. Käveltiin vehreyden keskellä (ja tuo vehreys muuten oli sisämaassa ihan uskomatonta, mihin tahansa katselit autonkin ikkunasta, näkyi vain kaunista, vihreää luontoa silmänkantamattomiin) jyrkkiä polkuja vesiputouksille, joita oli yhteensä neljä. Ensimmäiseen, upeimpaan vesiputoukseen (josta mulla oli kuvakin Instagramissa) ei saanut lainkaan mennä uimaan, koska se oli paikallisille pyhä. Seuraaviin kolmeen sitten saikin ja ne pahenivat aina toinen toisensa perään. Ensimmäinen pudotus oli noin viisi metriä, seuraava jo lähemmäs 10 ja viimeinen 16 metriä. Mun kantti loppui jo ensimmäiseen hyppyyn, sekä liukumiseen sellaisesta luonnon muodostamasta vesiliukumäestä, mutta pojat kävivät hyppäämässä korkeimman putouksen, those crazy nutheads.. Mä olin kavunnut alas jorpakkoon GoPro kädessäni videoimaan koko homman, olin sen pojille velkaa, kun ne olivat niin kiltisi ottaneet musta instakuvia koko reissun.

Pojat olivat ihan adrenaliinihuuruissa koko loppupäivän, eivätkä olisi millään jaksaneet enää katsella jotain tylsiä riisipeltoja, mutta mä halusin vielä ajaa eräiden upeiden riisipeltojen ohi, jotka tiesin olevan lähistöllä. Riisipeltojahan toki oli Balilla vähän joka paikassa, mutta näitä suurempia ja upeampia hieman harvemmassa, joten halusin nähdä myös sellaiset.

P1010241

Näiden aktiviteettien ohella otettiin Ubudissa myös rennosti. Muutamana päivänä karkasin yksin kaupungille, sillä halusin rauhassa valokuvailla kaikkia söpöjä kahviloita ja putiikkeja, tehdä ostoksia ja syödä ihanissa ituhippi-kahviloissa ja -ravintoloissa, joihin pojat eivät olisi suostuneet kuitenkaan tulemaan. Ubudissa tein myös reissun ainoat ostokset, mukaan tarttui yksi toppi, virkattu pieni kassi ja tuliaisia.

P1010236
Pari päivää ennen joulua koitti vihdoin hetki, kun mun kaveri Suomesta saapui myös Balille. Houkuttelin myös pojat meidän mukana etelään ja lähdettiin sisämaasta takaisin rantojen ääreen Cangguun, josta kaverini oli varannut isommalla porukalla majoituksen. Loppuaika menikin sitten tuossa pienessä surffikylässä Canggussa, jossa olin ollut jo reissun alussa pari päivää. Kun etelän kaupunkeja (tai alueita, ei niitä nyt kaupungeiksi ehkä voinut kutsua) vertasi, oltiin kyllä tyytyväisiä siihen, että majoituttiin juuri Canggussa. Piipahdettiin myös Seminyakissa, Legianissa, Kutalla ja Uluwatussa, mutta joka kerta oltiin yhtä onnellisia, kun päästiin takaisin omaan rauhaamme, pois noiden suurempien paikkojen hälinästä. Canggussa meitä oli parhaimmillaan 10 hengen porukka, joten tekemistä ja koheltamista todellakin riitti. Asuttiin pienessä, sympaattisessa hotellissa, joka oli riisipeltojen keskellä. En tiedä johtuiko luonnonläheisyydestä vai mistä, mutta koko mesta oli kuin mikäkin eläintarha ja huoneessa vilisti milloin mitäkin elukkaa aina ravuista sisiliskoihin. Paikka oli vähän tällainen eko, eikä huoneissa ollut esimerkiksi ilmastointeja, mikä osoittautui aika helvetilliseksi esimerkiksi siinä vaiheessa, kun sairastuin balibellyyn..


P1010265

Samaan aikaan kun kaverini saapui Balille, mä sain tosiaan jostain jonkun ihme pöpön ja muutaman päivän elinpiirini rajoittui akselille sänky-vessa. Hotellin poolille uskalsin juuri ja juuri mennä, sieltä ei ollut liian pitkä matka pöntölle. Kun päivää ennen jouluaattoa makasin meidän ilmastoimattomassa huoneessa yli 30 asteen helteessä rapujen ja itikoiden keskellä ja ainoa mitä sain kurkusta alas, oli tuttu ja turvallinen Elovena-puuro, ei itku ollut kaukana. Mitä helvettiä mä täällä tein, kun olisin voinut olla kotonakin perheen kanssa viettämässä tavallista joulua. Onneksi mulla oli sentään kasa ihania tyyppejä ympärillä ja koko ajan joku kävi huoneessa kyselemässä mun vointia ja että olisinko tarvinnut jotain. Jouluaattoa edeltänyt yö olikin sitten niin tuskainen, että aloitin aattoaamun kuusenkoristelun ja joulupiirrettyjen sijaan tällä kertaa indonesialaisesta lääkäristä. Riisipuurostakaan ei valitettavasti ollut tietoakaan, mutta joululahja oli sitäkin mieluisampi, sain kouraani kolmenlaisia nappeja, jotka lopettivat taudin melkein heti.

P1010400
Pääsin kuin pääsinkin siis illalla muun porukan kanssa jouludinnerille, mikä oli superihanaa. Meitä oli pitkä pöytä täynnä suomalaisia, mun eno, hänen naisystävänsä ja heidän kaveripariskuntansakin olivat tulleet meidän seuraksi. Syötiin todella jouluisesti tacoja eräässä pienessä tacopaikassa ja vaikka jouluaatosta muistutti lähinnä muovinen neonväreissä välkkynyt tekokuusi ravintolan lattialla, mulla oli tosi ihana fiilis. Olin itse vielä vähän huonovointinen ja sainkin edelleen alas noin 10 ranskalaista (paasto jouluaattona, melko harvinaista voisin sanoa), mutta jotenkin siinä katsoessa kaikkia nauravia ja ruskettuneita naamoja mun ympärillä tajusin, että tällainen joulun pitäisikin olla. Kukaan ei stressannut yhtään mistään, oltiin yhdessä, nautittiin ja oltiin kiitollisia kaikesta. Toisella puolella maapalloa, kaukana kotoa, mulla oli kuitenkin niiden ihmisten ansiosta joita mun ympärillä oli, tosi kotoisa fiilis. Samalla kaavalla vietetyt jouluaatot sekoittuvat muistoissa toinen toistensa kanssa, mutta tämän jouluaaton tuun muistamaan ikuisesti..

P1010475
Pian jouluaaton jälkeen alkoikin olla käsillä mun vikat hetket Balilla ja vika päivä ja ilta vietettiin Balin eteläisimmässä kärjessä Uluwatussa. Uluwatu on myös surffareiden suosiossa, joten jos kuumat surffidudet kiinnostelee, niin Uluwatu on ehdottomasti place to be! ;) Meidän pojista vain toinen oli lähtenyt Uluwatuun meidän mimmiremmin mukana ja joutui koko päivän yksin kuuntelemaan huokailuja milloin minkäkin kiharatukan perään. Istuttiin ihan mielettömässä baarissa korkealla kallioiden päällä ja katseltiin alhaalla pauhaavia aaltoja. Auringonlaskun aikaan lähdettiin vielä Uluwatun temppelille, jossa oli upeat spotit ihastella auringonlaskua korkealla kallion jyrkänteellä. Mun olo oli samaan aikaan tosi onnellinen, mutta haikea, koska tiesin, että huomenna koittaisi lähtö kotiin.


Seuraavana päivänä itkuilta ei tosiaan vältytty, kun halasin kaikkia hyvästiksi ja lähdin kohti lentokenttää. Muut jäivät vielä Balille hetkeksi ja osa jatkoi siitä matkaa vielä vaihtoonkin muualle Aasiaan. Kotimatka sujui yllättävän kivuttomasti, sillä sain pisimmälle lennolle kokonaisen penkkirivin itselleni ja nukuin koko yön missaten kaksi ateriaakin.


Kotona oleminen olikin sitten astetta vaikeampi juttu ja ensimmäisen viikon luulin oikeasti kuolevani siihen masikseen, joka mulla oli. Onneksi nyt ihanat esseet, muut koulutehtävät, kandi, työt, ynnä muut, ynnä muut ovat jo palauttaneet mut tehokkaasti arkeen ja Suomeen. Simpukkarannekorut on riisuttu ranteista ja rusketuksestakin on jäljellä enää vain muisto. Onneksi muut matkamuistot, valokuvat, fiilikset, tuoksut, maut, biisit ja tunteet säilyy muistoissa ikuisesti..

4 kommenttia:

  1. Ihana reissukuvaus, näitä on ollut mahtava lukea. Ulkomailla on kurja sairastaa, mutta parasta on tosiaan ottaa paikallisten lääkärien tarjoamat tropit, ne laittavat vatsan järjestykseen.

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla Marjukka :) Ja ihan totta, tämä olikin oikeastaan mun eka kerta, kun oon sairastanut ulkomailla, eli vähällä on onneksi päästy, mutta tulipahan sekin nyt sitten koettua..

      Kivaa alkavaa viikkoa sinne!

      Poista
  2. Mikä mahtava postaus Lilli <3 Niin kiva kun kerrot kaikki ylä- ja alamäetkin, koska kaikkea noin pitkään reissuun varmasti mahtuu, ja ilman sitä pöpöä vaikkapa tuskin olisi reissukaan ollut niin monimuotoinen :)

    Hahha, niin tunnistan ton kotiinpaluumasennuksen, just juteltiin ystävien kanssa, jotka reissaa paljon Aasiassa pitkiä viikkoja putkeen kerrallaan, että heidän viimekertaista matkaa edelsi parin vuoden tauko ilman matkoja kun rakensivat taloa, ja kun viimein viime jouluna pääsivät viiden viikon reissulle, vihasivat elämänsä kaikkia osa-alueita kaksi kuukautta putkeen kotiin palatessa :D Se on niin totta! Ja mulla tuo kauhea hetki koittaa ihan kahden päivän päästä, eiiiih! :O :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eve<3 Ja tottakai, vaikka positiivisiin juttuihin yrittääkin keskittyä, niin kyllähän reissuun usein jotain pientä vastamäkeäkin mahtuu.. Olen aina ollut matkoilla tosi terveenä, joten olihan se tällainenkin jo koettava. Ja huh, kaksi kuukautta, onneksi mun masis kesti about kaksi viikkoa vain! :D Ja tekin taidatte jo olla kotona, joten hurjasti tsemppiä, kyllä se arki sieltä alkaa taas maistua ;D

      Poista