1. helmikuuta 2016

talven ostoksia

Olen ostanut melko vähän vaatteita talven aikana, ihan vain muutamia juttuja. Nämä muutamat jutut ovat kuitenkin olleet sitäkin mieleisempiä ja jotenkin vaatekaapin edessä on tullut vietettyä tänä talvena yhä vähemmän aikaa vaatekriisejä potien. Tässä siis muutamia talvisia ostoksia, ennen kuin siirrytään jo kevätvaatteiden fiilistelyyn!

P1010726
Leviksen 710 Innovation Super Skinny -farkut ostin jo loppusyksystä tamperelaisesta Inch-storesta ja ne ovat olleet talven suosikkifarkkuni siitä saakka. Aivan supermukavat ja pehmeät, sopivan kapeat ja peppukin tuntuu näyttävän niissä erityisen kivalta. Tästä mallista kannattaa muistaa ottaa todella nafti koko, koska farkut venyvät niissä olevan elastaanin ansiosta.


Inchistä saa kyllä ehdottomasti Tampereen parasta palvelua ja siellä asioi aina mielellään. Myyjät ovat mukavia ja oikeasti osaavat farkuista ja vaatteista vaikka mitä. Muistakaa esimerkiksi, että farkkuja tulisi oikeasti pestä tosi harvoin. Ekaa pesua kannattaa odotella farkkujen oston jälkeen noin puoli vuotta ja muutenkin mielummin tuulettaa farkkuja kuin pestä niitä liian usein.

P1010727
Harmaita neuleita on jo kaappini täynnä, mutta nämä kaksi ovat silti mahtuneet sinne vielä mukaan. Vasemmanpuoleisen Vilan pitkän neulemekon sain House of Brandonilta ja olen pitänyt sitä sukkisten ja mustien ylipolvensaappaiden kanssa. Oikeanpuoleinen Zalandolta saamani pooloneule on ollut yksi eniten käyttämistäni neuleista tänä talvena. Vaikka se on suurimmaksi osaksi tekokuitua, se on pysynyt todella hyvänä pesuista huolimatta.


P1010825
Musta neule on farkkujen lisäksi myöskin Inchistä peräisin ja se on merkiltään Samsøe & Samsøe
Merkkiä saa myös Zalandolta ja heillä on paljon ihania perusvaatteita hyvillä materiaaleilla ja leikkauksilla varustettuna. Tässä omassa neuleessani on 40% villaa ja 40% alpakkaa ja se on ihanan lämmin ja muhkea.

P1010717
Heräteostokset ovat olleet aika minimissä viime aikoina, mutta tätä lammasliiviä en jostain syystä voinut vastustaa H&M:n alerekissä ja nappasin sen hetken mielijohteesta mukaan. Liivi ei näytä kuvassa jostain syystä niin kivalta, mutta olen yhdistänyt sen pakkasilla esimerkiksi mustaan ohueen merinovillaneuleeseen, mustiin vahapintaisiin farkkuihin ja mokkaisiin ylipolvensaappaisiin. Yhdistelmä on ollut mielestäni tosi kiva ja kaiken lisäksi erittäin lämmin.


P1010724
Laadukkainen asusteiden ostoa en ole koskaan katunut ja tämän Tiger of Swedenin kylmän beigen sävyisen huivin ostin Acnen harmaan Canadan rinnalle. Huiveja yhdistää suuri koko ja pehmeä materiaali, sekä se, että olen käyttänyt ihan järkyttävän paljon.


Seuraavaksi katseet alkaa kääntymään jo kevääseen ja kevätvaatteisiin. Vaikka lupasin, etten osta enää talvivaatteita, tein muutaman hyvän alelöydön Helsingistä pari päivää sitten, mutta ne sallittakoon. Seuraavaksi sitten tennareita, keveitä takkeja ja niin edelleen, ihanaa!

P1010739

postaus sisältää mainoslinkkejä ja blogin kautta saatuja tuotteita

4 kommenttia:

  1. Kummasta huivista olet laadullisesti pitänyt enemmän, Acnen vai Tigerin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, vähän ehkä vaikea sanoa vielä, Acne on ollut mulla about kolme vuotta, mutta tämä Tiger vasta noin kolme kuukautta.. :) Acne toki näyttää siltä että sitä on käytetty paljon, mutta varsinaisesti siinä ei mitään nukkaa kuitenkaan ole. Tiger on ehkä hieman ohuempaa matskua, mutta uskon, että ovat kyllä molemmat yhtä laadukkaita :)

      Poista
  2. Mulla taitaa olla samat (lempi)farkut! Jotkut super skinnyt nimeltään, ostin Miamista vuosi sitten alle 50dollarilla ja käyttänyt noita jopa vähän liikaa ;) Mutta muita vaikea enää käyttää, kun noista niin tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä hinnalla sait! :) Nää on kyllä supermukavat, ei paljon haittaa istua kirjastollakaan.. Mitä sitä lemppareita turhaan säilömään kaapissa! ;)

      Poista