6. joulukuuta 2016

rakas helsinki, rakas suomi

Halusin kirjoittaa tänään, rakkaan 99-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä, hieman Suomesta ja Helsingistä. Kun on ulkomailla, ihan vaikka niinkin lähellä kuin Ruotsissa, alkaa kotimaata arvostaa aina himppasen enemmän. Luin hetki sitten tämän Suomessa vierailleen turistin kirjoituksen Helsingistä. Mulla tuli sitä lukiessani niin ylpeä olo Helsingistä ja koko Suomesta, että jaoin kirjoituksen jopa Facebookiini.

PB260278
Meillä suomalaisilla on usein hieman tylsä tapa dissata kotimaatamme ja sitä mitä meillä on tai ei ole. Tästä kirjoitti sopivasti myös Eeva Kolu eilen Uudessa Muusassa. Meillä on Suomessa aika hiton upeita juttuja, miksi siis kerromme aina vain niitä harmaita ja negatiivisia asioita? On kylmää ja pimeää suurimman ajan vuodesta ja ihmisetkin ovat niin sulkeutuneita. Miksi näiden tylsien asioiden sijasta ei mainitsisi vaikkapa ilmaisesta koulutuksesta, turvallisuudesta tai tasa-arvoisuudesta? Tai siitä, että opiskelijat saa rahaa kun ne opiskelee ja lounaskin maksaa 2,60 euroa (ihan absurdeja asioita monille muun maalaisille). Tai että kesällä kaikki mörrimöykyt heräävät koloistaan ja kaduilla alkaa näkyä hymyjäkin. Juhannuksen aikaan onkin valoisaa jo ympäri vuorokauden.

PB260310


PB260274
Jos jotain oon oppinut täällä naapurimaassa asuessani, niin sen, kuinka ylpeitä ruotsalaiset ovat kotimaastaan, kulttuuristaan ja saavutuksistaan. Omaa kulttuuria ja siihen kuuluvia kliseisiäkin juttuja hehkutetaan ja niistä otetaan kaikki ilo irti. Tästä suomalaisten tulisi todellakin ottaa oppia!

PB250243
Mä otin oppia näiltä naapureiltamme ainakin sen verran, että kun vaihtarikaverini ilmaisivat halukkuutensa vierailla Suomessa ja Helsingissä, bookkasin heidän kanssaan välittömästi lennot Helsinkiin, vaikka ensin olin ajatellut, että olisi typerää vierailla neljän kuukauden vaihdon aikana kotona, ei mulla ollut edes mikään kauhea koti-ikävä. Halusin kuitenkin näyttää kavereilleni ylpeänä minun Helsinkini, aidoimmillaan ja parhaimmillaan.

PB250224
Hehkutettiin kaikki neljä reissua jo monta viikkoa etukäteen ja musta oli ihan mielettömän kivaa miettiä, mitä kaikkea sitä näyttäisikään muutamassa päivässä sellaisille ihmisille, jotka eivät olleet koskaan käyneet Suomessa. Vaikka itsellä on tietysti ne lempparijutut omassa kotikaupungissa, olikin yllättävän vaikeaa miettiä, mitä kaikkea niistä haluaa ja ehtii näyttää. Kerettiin kuitenkin viikonlopun aikana tekemään Helsingissä vaikka mitä ja tällainen kaupunki oli tällä kertaa turistilasien läpi katsottuna..

PB250227

PB260248

Kaverini yöpyivät Kalliossa kivassa Airbnb:ssä, joten perjantai alkoi sillä, että menin heitä vastaan Kallioon. Plussaa muuten heti kättelyssä suomalaisille, sillä kämpän omistaja oli ollut ihan supermukava ja jakanut roppakaupalla vinkkejä kavereilleni sekä ostanut heille jääkaappiin jopa ruokaa (?!). Voisin väittää, että tällainen on melko harvinaista Airbnb:ssä.
PB260298

Helsingin hipsterikulmilta suunnistettiin 3:sen sporalla kohti keskustaa hyppäämättä kuitenkaan vielä pois kyydistä, sillä tarkoitus oli jatkaa Punavuoreen saakka. Ateneum, Rautatieasema, Stockmann, Bulevardi. Tyypit heitteli kysymyksiä ja mä vastailin niihin varmaan silmät innosta kiiluen. "Toi on vähän niin kuin Helsingin NK ja oisko tää sit vähän niin kuin Söder".

Hypättiin pois Fredan alussa ja piipahdettiin Gaudetessa, Papershopissa sekä Plootussa ja tietysti Roobertin Herkussa ostamassa salmiakkia. Jatkettiin kävellen kohti Kaivaria ja olin jo varmaan ärsyttäväkin, kun suunnilleen joka talon tai ravintolan kohdalla mun oli pakko kertoa, mitä paikkoja ne on tai missä kukakin kaverini asuu.

PB260321


PB260284

Kaivari oli vähän surullinen kylmänä talvipäivänä, mutta kerroin kuinka kesällä se kuhisee ihmisiä ja miten hieno horisontissa siintävä Löyly on. Ja että Helsingin Jäätelötehtaan kioskista saa kaupungin parhaimmat ja isoimmat jätskit. Näin mun kavereiden ilmeistä, ettei ne olleet ihan vakuuttuneita Skifferin upeudesta, kun yritin kertoa, että pienellä saarella sijaitsevalle punaiselle mökille on pakko päästä vähintään kerran kesässä vetämään mansikkapizzaa, vaikka venematka maksaakin 10 euroa.

Kaivarista käveltiin pois Korkeavuorenkatua pitkin, joka on yksi mun lempparikaduista Helsingissä. Erottajalla tuli vastaan Urban A, Samuji ja Beam, jossa kaikissa kaverini halusivat käydä. Vaikka Tukholman shoppailutarjonta onkin vertaansa vailla, oli ilo näyttää, että Helsingistäkin löytyy tällaisia pieniä aarteita.

PB260253







Kaupunkikierroksen jälkeen suunnattiin vielä Holidayhin dinnerille ja paikka sai koko porukalta paljon kehuja. Olin pyytänyt mukaan pari muutakin kaveriani Helsingistä ja musta oli niin ihanaa katsoa, kuinka kaikki hölöttivät ruoka-annostensa äärellä kuin olisivat aina tunteneet toisensa.

Viimeisenä ohjelmassa oli juttu, jota mäkään en ollut kerennyt vielä testaamaan Helsingissä, nimittäin loppukesästä avattu Allas Sea Pool. Kundit oli saaneet miesten puolella jonkun sauna-Timon seurakseen ja löylyä oli heitetty oikein urakalla, mutta naisten puolella espanjalaisten turistien läsnäolo sai saunakokemuksen kyllä jäämään vähän valjuksi. Silti olin maailman onnellisin pulikoidessani lämmitetyssä altaassa Kauppatorin laidalla, tähtien loistaessa pään yläpuolella ja Tuomiokirkon valojen horisontissa.

Käveltiin kohti koteja Espan läpi ja koko puisto sekä Kappeli näyttivät kyllä parhaita puoliaan upeilla jouluvaloillaan.

PB250236





PB260323

Lauantaina heräiltiin myöhään ja suunnattiin taas kaupungille. Käytiin muutamissa kaupoissa, jonka jälkeen käveltiin Senaatintorille ja Tuomiokirkolle. Torikorttelit olivat myös näyttämisen arvoisia ja pistäydyttiinkin kahville El Fantiin. Kauppatorin laidalla käytiin vielä piipahtamassa Kauppahallissa, jossa hehkutin Storyn kalakeittoa.

PB260291
Illalla oli luvassa Suomi-meininkiä aidoimmillaan, sillä koitti kauan odotetut Ellun läksärisynttärit Lääväluolassa. Olin näyttänyt tyypeille esimakua Lääväluolan meiningeistä ja ne sopeutui onneksi täysin ongelmitta joukkoon. Loppuillasta päästiin vielä laulamaan Erottajalle Maija Vilkkumaan Kissavideoita, jonka suomenkielisiä sanoja saksalaiset kaverini olivat harjoitelleet etukäteen monta viikkoa.. ':D

PB250237
Sunnuntai meni karaokemeininkien takia vähän harakoille, mutta päästiin vielä kiertelemään vähän Kalliossa, ennen kuin kavereideni lento lähti takaisin Tukholmaan. Oltaisiin haluttu mennä syömään Sandroon, mutta keittiö ei ollut vielä auki brunssin jäljiltä. Niinpä veinkin tyypit kaupungin parhaaseen thaikkumestaan, eli Lemon Grassiin. Vaikka mesta näyttää vähän vaatimattomalta ulkopuolelta, ruoka on superhyvää.

PB260290


PB260326Mitä kaverini sitten tykkäsivät Helsingistä? No ne tykkäsivät! Todellakin. Heidän mukaansa Helsinki yllätti todella positiivisesti ja vaikkei se kokonsa puolesta ole mikään kovin suuri, kivojen kahviloiden, ravintoloiden ja liikkeiden määrä kuulemma oli ihmetyttävän suuri. Vaikka lumeton marraskuu ei todellakaan ole se kaunein vuodenaika, heidän mielestään Helsinki oli myös todella kaunis kaupunki. Sanoin, että olisittepa vaan täällä kesällä..

Mä lähdin kotiin maanantaiaamuna, sekavin fiiliksin. Oli ollut ihanaa piipahtaa kotona ja nähdä kavereita. Toisaalta oli ihana palata vielä hetkeksi Tukholmaan. Ja toisaalta oli kuitenkin myös ihanaa, ettei menisi enää kauaa, kun saisi taas palata kokonaan kotiin. Ei ole Suomen tai Helsingin voittanutta.

Onnea rakas Suomi 99 vuotta!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa Itsenäisyyspäivää Rakas Suomi ja sinulle! <3

    VastaaPoista
  2. ihana teksti ja nää kuvat on niin kivoja !! me loves it ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana!<3 Oli jotenki kiva kuvausmoodi päällä.. Pus! :)

      Poista
  3. Laitan tämän viestiin ennen joulua. Ihanaa joulua ja onnea vuodelle 2017. <3 ja hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja! :) Ihanaa joulua ja uutta vuotta sinnekin!<3

      Poista