5. syyskuuta 2017

floral dress

Tää on se hassu aika vuodesta, kun tavallaan ei haluais päästää irti menneestä kesästä, koska sitä ei enää koskaan saa takaisin, mutta samalla on jo ihan valmis ottamaan vastaan syksyn, arjen, rauhallisemman elämän, viltit, Netflix-maratonit, kynttilät ja punaviinin.

IMG_9939

Viime syksyä odotin innolla, koska muutin Tukholmaan ja tiesin syksyn olevan täynnä kaikkea uutta ja jännää. Tippuvat lehdet, viileämpi ilma ja pimeät illat eivät tuntuneet yhtään pahalta Tukholman katuja viilettäessä ja uusiin ihmisiin tutustuessa. Mulla on viime syksystä niin onnelliset muistot, että tämä syksy hieman jopa pelottaa. Tiedän että edessä on superkiireinen syksy, osa-aikatyö yhdistettynä maisterikursseihin ja Tampereella ravaamiseen ei varmasti tule olemaan se helpoin nakki. Lisäksi kaveri toisensa jälkeen on lähtenyt tai lähtee vaihtoon, opiskelemaan ulkomaille tai toisiin kaupunkeihin kesähesan jälkeen. Olen parin viime viikon aikana halannut monelle kaverilleni hyvästit ja sanonut, että nähdään sitten loppuvuodesta.

IMG_9974
Samalla näistä pienistä ahdistuksen tunteista huolimatta oon kuitenkin superinnoissani syksystä. Jotenkin täysi kalenteri, pieni kiire ja itselle merkityksellisten asioiden, kuten oman uran edistäminen saavat sydämeni sykkimään ja adrenaliinin virtaamaan. Olen aina saanut asioita eniten aikaiseksi pienen paineen alaisuudessa.

IMG_9988
Ja eihän mulla oikeastaan mitään hätää ole, sillä tiedän, että kun nyt jaksan sykkiä kolme kuukautta täysillä, joulukuussa koittaa melkein kuukauden loma ja Aussien road trip. Ja sitä ennenkin pääsen minibreikille rakkaaseen Tukholmaani. Ihana mennä fiilistelemään uusintana Tukholman syksyä ja näkemään kavereita. Jos oikein hyvin käy, saan sinne jopa vaihtarikavereitani?!

IMG_0034
Kuvissa muuten lempparimekkoni loppukesältä. Tilasin sen Loavies-nimisestä nettikaupasta. Nyt säärten suojaksi on saanut jo kaivaa ohuita sukkahousuja, ja takkia joutuu joka aamu vetämään vähän eilistä tiukemmalle. Toivottavasti tulisi kuitenkin lämmin syksy, pliis??

IMG_0010

mekko loavies, kengät dr. martens, hattu brixton, laukku céline

IMG_0024
Seuraavaksi jotain vähän syksyisempiä asukuvia sitten. Ja voisin tehdä jonku syyshimotuslistankin, syysvaatteet kun ovat viime päivinä pyörineet vahvasti päässä. Kuullaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti